Laulaja Kimmo Blom, 52, on kuollut

Lepää rauhassa, Kimmo Sakari Blom.

25.08.2022

Laulaja, sanoittaja ja säveltäjä Kimmo Blom on kuollut 52-vuotiaana. Suru-uutisen on Iltalehdelle vahvistanut Blomin kumppani Annica Milán.

Blom oli yksi Raskasta joulua -kokoonpanon vakionimistä ja hän oli mukana projektissa niin keikoilla kuin levyillä. Hän lauloi Leveragen viimeisimmällä levyllä Above the Beyond (2021), jonka lisäksi hän on vaikuttanut muun muassa yhtyeissä Nova Scotia, Dyecrest ja Boys of the Band. Hän on toiminut myös taustalaulajana muun muassa Stratovariuksen ja Thunderstonen levyillä sekä ollut mukana erilaisissa tribuuttiprojekteissa kuten Queen-musikaaleissa ja MaidenFest-keikoilla.

Vuonna 2015 osallistui The Voice of Finland -laulukilpailuun edeten aina livelähetyksiin saakka jääden niukasti pois semifinalistijoukosta.

Vuonna 2010 Blom osallistui osana Boys of the Band -yhtyettä Suomen euroviisukarsintoihin. Vuonna 2015 hän osallistui puolestaan Uuden musiikin kilpailuun taiteilijanimellä Angelo De Nile edeten kisan finaaliin saakka. Seuraavana vuonna Blom osallistui kisaan uudelleen yhdessä Annica Milánin kanssa ja pari sijoittui koko kisassa viidenneksi.

Blomilla diagnosoitiin harvinainen sidekalvon melanooma vuonna 2015.

Lisää luettavaa