”Jospa valo onkin vain hetken harha?” – haastattelussa Dark Flood

Melodista death metalia omalla tavallaan soittava Dark Flood ei hätiköi uuden musiikin julkaisemisessa. Kahden viimeisimmän levyn välinen usean vuoden kuilu tuntuu myös perustellulta. 

10.02.2023

Edellisestä kiekostanne Invernosta on kahdeksan vuotta. Mitä olette puuhailleet sinä aikana? 

– Invernon jälkeen tehtiin kiitettävästi keikkaa Suomessa, julkaistiin live-dvd, käytiin tekemässä pieni rundi Japanissa ja potkaistiin hieman jalkaa oven väliin Aasian-markkinoille, basisti Ville Ruumensaari kertaa. 

– Kypsyteltiin samalla uutta musiikkia, ja siinähän emme ole oikeastaan koskaan olleet turhan hätäisiä. Olemme sävellysvaiheessa erittäin kriittisiä ja hieromme sovituksia hulluuden partaalle asti. Kun tuotantokin on omissa käsissä, aikaa tuppaa kulumaan. 

– Uuden Illusion of Light -albumin julkaisun suhteen meillä oli varsin selkeä ajatus, mutta kuten useilla bändeillä, covid sotki kuviot aika pahasti. Levy oli jo valmiina, mutta kun sen julkaisu venyi, tekemisen punainen lanka katosi hetkittäin. On ollut myös henkilökohtaisia asioita, joille on pitänyt antaa aikaa. Lopulta saatiin kuviot järjestymään ja levy julkaisuun – tässä vaiheessa kylläkin ainoastaan digitaalisesti. 

Kantaako uusi albumi jonkinlaista tekstillistä teemaa? 

– Kyllä siellä soudetaan aika synkissä vesissä. On tarinaa maailmanlopun tunnelmista, uskon harhasta, elämän pettymyksistä ja ihmisvihasta. Albumin nimen on tarkoitus muistuttaa pimeän läsnäolosta. Jospa valo onkin vain hetken harha? Tällainen pieni ajatusleikki. 

Dark Floodilla on ikää reippaasti yli 25 vuotta, ettekä ole enää ihan teinipoikia. Mikä ajaa vielä soittamaan melodista death metalia? 

– Tämä ilmaisutyyli tulee meille melko luonnostaan. Ehkä hieman kliseistä sanoa näin, mutta emme ole oikeastaan määritelleet omaa tyyliämme. Kun ideoita puskee genrerajojen läpi, musiikissa säilyy tietynlainen kehitys ja soittaminen pysyy itselle mielekkäänä 

Oulua pidettiin muinoin Suomen metallipääkaupunkina. Mitä teillä tapahtuu tänä päivänä? 

– Aletaan ehkä olla jo buumerisukupolvea sanomaan tähän oikein mitään, Ruumensaari tokaisee. 

– Maailma on nykyään enemmän auki ja skene elää paljon netissä, joten ehkä kaupunkikeskittymiä ei enää samalla tavalla ole. Aloittelevat bändit on selkeästi tietoisempia siitä, miten kuviot toimii ja kuinka edetä, mutta päätä ei toisaalta jakseta hakata seinään. 

– Bändien elinkaaret tuntuvat olevan nykyään lyhyempiä. Tämä voi toki olla haastavassa musiikkibisneksessä ihan järkevääkin. 

Julkaistu Infernossa 11/2022.

Lisää luettavaa