Vuonna 2014 alkunsa saanut turkulainen blackgaze-yhtye Einvigi julkaisee 1. maaliskuuta kolmannen kokopitkän albuminsa Monokroma. Levyn viimeisenä sinkkulohkaisuna on nyt julkaistu kappale Tumman veden lapsi, joka on saanut kylkeensä myös lyriikkavideon.
”On äärimmäisen kiehtova ajatus, että perhosen siivenisku voi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Vaikka räpäytys olisi itsessään mitätön asia, voi se kertaantua kaaosmaisiin mittoihin. Tätä filosofiaa voi mielestäni soveltaa yleisesti myös elämään. Monokroma-albumimme maailmassa eletään maailmanlopun jälkeistä aikaa. Kaaos on jo toteutunut”, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Petteri Granberg.
Einvigin voi nähdä uuden levynsä tiimoilta keikalla Helsingin Bar Loosessa 21.3. (mukana Marrasmieli ja Kneel Before the Death) sekä 22.3. Turun Nirvanassa (mukana Marrasmieli ja Yokophono).