Helsinkiläisestä Edge of Haze -yhtyeestä tutut vokalisti-kitaristi Markus Hentunen, basisti Eero Maijala, rumpali Janne Mieskonen sekä kitaristi Juha Rapanen ovat luoneet nyt nahkansa uudelleen Royal Sorrow -yhtyeeksi, joka on allekirjoittanut sopimuksen Sonyn label-perheeseen lukeutuvan Inside Out Musicin kanssa. Yhtye esittäytyy nyt Metrograve-singlen sekä kappaleen kylkeen tehdyn videon merkeissä.
”Kun saimme sopparin allekirjoitettavaksi, alkoi prosessi, jossa bändin identiteetti perattiin. Kaikki piti miettiä alusta musiikista, visuaalisuudesta ja lookista lähtien. Aloimme kirjoittaa materiaalia uudenlaisella määrätietoisuudella, joka paistaa musiikista läpi”, yhtye kuvailee prosessia.
”Biisin teemoina ovat voimaantuminen, taistelu niiden asioiden puolesta, jotka tuovat itselle merkitystä ja muiden ihmisten asettamien dogmien unohtaminen. Teimme monta kierrosta ja studiosessiota, jotta palaset saatiin loksahtamaan paikoilleen. Tuntuu aivan mahtavalta päästä kaiken tämän jälkeen julkaisemaan bändi ja biisi maailmalle!”