Kauneuden ja brutaaliuden välimaastossa – Skein julkaisi videon tuoreen albuminsa kylkiäisiksi

Tamperelaisyhtye julkaisi tänään toisen pitkäsoittonsa.

22.09.2017

Vaihtoehtometalliyhtye Skein on tänään julkaissut toisen pitkäsoittonsa Deadweight, jonka on tuottanut Tuomas Kokko (Ghost Brigade, Swallow the Sun, Timo Rautianen & Trio Niskalaukaus). Julkaisun kunniaksi tamperelaisyhtye on päästänyt irti myös nimikkokappaleeseen tehdyn sanoitusvideon.

Yhtye viettää levyjulkkaribileitä tänään perjantaina Tampereen Doriksessa. Lavalle nousevat lisäksi Amendfoil ja OX79. Ennen julkkarikeikkaa Skein heittää vielä lyhyen akustisen setin Majava-baarissa. Loppuvuodesta yhtye keikkailee vielä muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Porissa.

Lisää luettavaa