Kolumnistina Kimi Kärki: Terroristien tähtäimessä kuolometalli?

Kolumni on julkaistu Infernon numerossa 10/2015.

Sain huonot uutiset suoraan lavalle. Olimme Tilburgissa vetämässä Lord Vicar -setin puoliväliä, laulaja Chritus Linderson ja minä tunnelmoimme rauhallista Endless November -kappaletta. Bassoa kiertueella soittanut Sami ”Albert Witchfinder” Hynninen palasi lavalle ja kuulutti Pariisissa käynnissä olevista terrori-iskuista.

Loppukeikka vedettiin raivokkaasti tunnemyrskyn vallassa. Oli perjantai 13. ja olimme pari päivää aiemmin soittaneet kävelymatkan päässä Bataclan-klubilta. Kiertueella mukanamme ollut Barabbas-yhtye oli Pariisin liepeiltä, ja heidän ystävänsä oli tuoreen tiedon mukaan päässyt täpärästi ulos Eagles of Death Metal -yhtyeen keskeytyneeltä keikalta. Moni muu ei.

Keikan jälkeen lysähdin lavan reunalle olut kädessä. Olo oli tyhjä. Luvassa oli vielä keikka Lillessä, eli ensimmäiseksi piti alkaa selvittää, josko Ranskaan vielä pääsisi takaisin. Ranskan presidentti Hollande oli juuri saapuneen tiedon mukaan määrännyt rajat kiinni. Paluulentomme olisi Charles de Gaullelta sunnuntaina. Tajusin Euroopan olevan jälleen vaaksan verran syvemmällä suossa ja yhtyeeni potentiaalisesta hengenvaarassa.

Tuosta hetkestä hermopaine laski onneksi tasaisesti. Barabbaan jäsenet olivat surullisia mutta rauhallisia, tilanne otettiin vastaan stoalaisen tyynesti. Pääsimme Lilleen, ihme kyllä, ilman tarkastuksia ja vedimme kovan keikan pienelle ja erittäin kiitolliselle yleisölle. Moni tuli sanomaan, että tarvitsivat muuta ajateltavaa kuin päällä oleva tilanne.

Siinä on elävän musiikin voima, tarjota niin ajateltavaa kuin pakotie toisiin maailmoihin. Siksi Bataclan-klubin tapahtumat osuvat itselleni arkaan paikkaan. Hyökkäys kohdistui viihdekulttuuriin ja länsimaiseen populaarimusiikkiin.

En ole oikein innostunut Eagles of Death Metal -yhtyeen musiikista, koko meiningissä on ollut vähän kertavitsin makua, mutta se tulee kuitenkin tarpeeksi lähelle itse suosimaani Black Sabbath -henkistä riffittelyä.

Yhdysvaltalainen baptistipastori Steve Anderson ehti jo todeta, että tällaista voi sattua death metal -keikalla. Että joku voi kuolla kun palvotaan kuolemaa. Sanomattakin on selvää, ettei tämä herra ole kuullut nuottiakaan yhtyeen musiikkia.

Mutta entä sitten Daesh-terroristit? Lieneekö yhtyeen nimellä ollut mitään tekemistä päätöksessä iskeä juuri tuolle keikalle? Asemiehet olisivat voineet hyökätä yhtä hyvin vaikkapa meidän taatusti paholaismaiseen ja dekadenttiin klubi-iltaamme. Tätäkö täytyy jatkossa miettiä, kun astuu lavalle?

Charles de Gaullella ei näkynyt sunnuntaina epätavallisia turvatoimia eikä aseistettuja sotilaita. Finnairin kone oli aikataulussa. Seuraavana keskiviikkona tosin käytiin Pariisissa kaupunkisotaa, tällä kertaa St-Denisin lähiössä. Juuri lentokentälle ja La Défenceen oli suunniteltu jatkoiskuja.

En suostu ainakaan itse muuttamaan mitään tämän takia. Voi olla, että klubien logistiikkaa ja poistumisteitä tulee jatkossa tsekattua tarkemmin. Pienemmät klubikeikat ovat toki muutenkin hiukan epätodennäköisiä maaleja, mutta myös ajatus terroristien toiminnan vaikutuksesta Euroopan sisäiseen liikkuvuuteen ja viihdekulttuuriin käytäntöihin tuntuu vastenmieliseltä.

Paras vastaus terrorismiin on tuottaa entistäkin enemmän hyviä tapahtumia, nauttia musiikista sen eri muodoissa. Daesh haluaa, että olemme kaiken mustavalkoisesti näkeviä ”ristiretkeläisiä”, joita vastaan heidän on entistä helpompi rekrytoida kuolemaan valmiita nuoria. He haluavat laajan ja yksinkertaisen uskonsodan, koska nykyistä tilannetta ei voida ylläpitää kauan.

Yksi näistä harhautetuista oli silminnäkijöiden kuvauksen mukaan astunut kauemmaksi Stade de Francen turvamiehistä ennen kuin laukaisi räjähdeliivinsä. Hän jäi oman toimintansa ainoaksi uhriksi.

Terrorismia ei voi ikinä kitkeä täysin turvatoimilla, jos tekijät ovat valmiita kuolemaan. Mutta mikäli jäljelle jää epäilyksen siemen toiminnan oikeutuksesta, oli kyse sitten teologiasta tai kulttuurisista ihanteista, näihin wahhabiittinuoriin voidaan vaikuttaa – myös hyvän musiikin avulla. Keep on rocking in the free world!

Kirjoittaja on turkulainen kulttuurihistorioitsija ja muusikko, joka avautuu myös sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavista ilmiöistä.