Korn tykittelee jo neljännen ennakkomaistiaisen tulevalta levyltä – Take Me on kappale addiktiosta, mutta ei addiktin näkökulmasta

11.10.2016

Jos ei vieläkään ole kuullut, että Korn julkaisee 21. lokakuuta uuden albumin, on todennäköisesti elänyt viimeiset pari kuukautta tynnyrissä. Sen verran usein Kalifornian Bakersfieldissä alkunsa saaneen viisikon tekemisiä ja sanomisia on mediassa viime aikoina näkynyt. Onpahan levyltä julkaistu syksyn mittaan jo kolme singleäkin, joista viimeisimmällä vierailee myös Slipknotin Corey Taylor.

Nyt päivänvaloon on saatettu jo peräti neljäs ennakkomaistiainen, sillä Wall Street Journal (sinänsä hieman yllättävä kanava) sai kunnian tuoda julki uuden Take Me -kappaleen. Laulaja Jonathan Davis sanoo kappaleen kertovan addiktiosta, mutta ei addiktin vaan riippuvuutta aiheuttavan substanssin näkökulmasta.

Davisin mukaan Take Me on saanut inspiraationsa kantrimuusikko Brad Paisleyn Alcohol-kappaleesta.

Lisää luettavaa