Iän karttuessa vuonna 1997 perustettu Insomnium on uskaltautunut ammentamaan albumeilleen yhä enemmän suomalaista historiaa ja mielenmaisemaa todellisia tapahtumia ja todentuntuista fiktiota sekoittaen.
Anno 1696 -albumi vie kuulijan nimensä mukaisesti 1600-luvun lopun Suomeen, joka ei ollut kaikkein valoisin paikka elää. Ajanjaksoa täällä Pohjolassa määrittivät pienen jääkauden tuoma ilmastollinen epävakaisuus, uskonsodat, vanhan ja uuden ajan yhteentörmäykset sekä pula-aikojen nälänhädän aiheuttama poikkeuksellisen runsas kuolleisuus.
Insomniumin laulaja-basisti Niilo Sevänen on aina ollut kiinnostunut Suomen historian synkimmistä kurimuksista.
Aino Kallaksen 1600-luvun lopun Suomeen sijoittuva Sudenmorsian (1928) on hänen suosikkinsa suomalaisista romaaneista. Kiinnostus aiheeseen sai Seväsen kirjoittamaan novellin ja sen jälkeen Insomnium-albumille konseptin, joka luotaa erityisesti noitavainojen aikaa.
Koska teemaan vaikuttanut historia on merkittävä osa suomalaisuutta ja Insomniumin musiikin juuret yltävät kansanperinnön kautta vähintään samalle 1600-luvulle asti, kutsuimme kaksi yliopistotutkijaa selvittämään bändin kanssa, mitä ovat syyt ja seuraukset Anno 1969:n takana.
Albumin lyriikoihin paneutunut Sara Itkonen on erityisesti Suomen ja Pohjoismaiden historiaan keskittynyt tutkija Helsingin yliopistosta. Levyä musiikin kautta lähestynyt Kari Kallioniemi on puolestaan median, musiikin ja taiteen tutkimuksen populaarikulttuurin historian dosentti Turun yliopistosta.
Miten syvälle 1600-luvun Suomen synkkyyteen, apatiaan ja hysteriaan Insomnium yltää? Se selviää, kun Itkonen uppoutuu Seväsen kanssa albumin teemaan ja historiallisuuteen ja Kallioniemi puolestaan Ville Frimanin ja Markus Vanhalan kera levyyn osana suomalaista musiikkiperintöä.
Sopivan väritettyä historiaa
Ilmoilla on pientä vaatimattomuutta, kun alamme keskustella helsinkiläisessä kahvilassa Anno 1696:sta Niilo Seväsen ja Sara Itkosen kanssa. Sevänen kertoo, että albumi pohjautuu kyllä historiaan, mutta ottaa myös vapauksia.
Runsaasti tuon ajan historiaa tutkinut Itkonen alkaa kertoa innostuneesti ensikosketuksistaan albumiin.
– Lähdin kuuntelemaan levyä varmasti juuri niin kuin ei kuuluisi, eli poimin ensimmäisenä kuunteluun kappaleita, joilla oli mielenkiintoisin nimi ja joiden teemat kiinnostivat kaikkein eniten. Ensimmäisenä tartuin nimikkokappaleeseen, koska se vaikutti kuvailevan niin hyvin juuri 1600-luvun Suomea ja esittelevän koko albumia. Mietin, mitä tekstirivejä voi sitoa historiallisiin konteksteihin, ja jatkoin näin koko levyn läpi, Itkonen sanoo.
– Kyllähän se näin historioitsijalle resonoi kovasti, kun huomasi, että konsepti oli hyvin kirjoitettu ja ne asiat, jotka ovat todellisuutta, oli kirjoitettu oikein. Näistä teksteistä voisi poimia montakin ihan yliopisto-opetukseen ja antaa opiskelijoiden tehdä tulkintojaan siitä, mitä ajankohtaa sanoitukset peilailevat ja millä tavalla.
Albumin tarinan kaari on yhdistelmä todellisia tapahtumia ja Seväsen kirjoittamia tarinoita, joille Sudenmorsian toimi suurena inspiraationlähteenä.
– Keskiaika ja sen jälkeiset synkeällä tavalla dramaattiset aikakaudet ovat kiehtoneet pikkupojasta asti. Myöhemmälläkin iällä on tullut tutkailtua paljon niihin aikoihin liittyvää taidetta, Sevänen valottaa.
– Sudenmorsiamen luettuani olin tosi vaikuttunut sen tarinasta ja se pisti mielikuvituksen laukkaamaan. Aloin pähkäillä, että mitä jos tarinan loppu olisikin ihan erilainen. Mitä jos romaanin lopussa kävisikin toisin. Mitä sen jälkeen olisi tapahtunut? Tällaisen ajatusleikin kautta aloin yhdistellä tarinaa 1600-luvun lopun historiaan.
Sevänen ihmettelee ääneen, miksi 1600-luku, puhdasoppisuuden aika, nälkävuodet ja noitavainot sivuutetaan suomalaisessa opetuksessa ja myöntää itsekin tutustuneensa aiheeseen oma-aloitteisesti vasta aikuisiällä.
– Se on aika unohdettu aikakausi. Ihan kuin se ei kuuluisi suomalaisuuteen, tai kuin sitä hävettäisiin yhä. Näin on siitäkin huolimatta, että se on tärkeä osa sitä, millaisena suomalaisen historian siitä eteenpäin tunnemme.
Itkonen myöntää, että Suomen historian kouluopetus keskittyy syystä ja toisesta aikaan 1800-luvulta eteenpäin. Tuon ajan nälkävuodet käsitellään koulussakin huolella, mutta sitä aiempia ei niinkään.
– Täytyy muistaa, että 1860-luvun nälkävuosien kuolleisuus oli noin yhdeksän prosenttia, mikä sekin oli hirvittävä määrä, mutta 1690-luvulla kuolleisuus oli jopa 25 prosenttia koko väestöstä, Itkonen kertoo.
– Tuon ajan ihmiskohtaloista on vähän tietoa siksi, että lähdeaineistoa on ollut ja jäänyt jäljelle vähemmän. Raskaiden rikosten oikeuspöytäkirjat lähetettiin Turun hovioikeuteen, joka päätti tuomioiden täytäntöönpanosta. Nuo aineistot paloivat Turun palossa vuonna 1827. Senkin takia meillä on suhteellisen synkkä kuva tuon ajan maailmasta.
Suomalaisessa metallissa ei ole juurikaan kirjoitettu konsepteja tuoreista tapahtumista. Sevänen kertoo, että kaukaisempiin tapahtumiin on matalampi kynnys kirjoittaa joukkoon hieman fantasiaa. Laulaja-basistin kasvoilla käy merkitsevä ilme, kun hän sanoo huomanneensa uuden albumin teemaa kirjoittaessaan, että vaikka yksityiskohdat ovat erilaisia, ihmiskunta ei ole muuttunut miksikään.
– Tässä ihan muutaman vuoden sisällä on tapahtunut kaikkea sellaista, josta on saanut huomata erittäin selvästi, ettei ihmiskunta ole viisastunut muutaman vuosisadan aikana juurikaan, hän sanoo.
– Tarkoitan tätä sekä hyvässä että pahassa. Teemat kuten rakkaus ja kuolema, jotka ovat tämänkin albumin keskiössä, määrittävät tietenkin ihmiselämää yhtä karunkauniilla tavalla kuin ennenkin. Mutta samaan aikaan se tapa, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan ja ovat valmiit uskomaan mitä hulluimpia valheita, elää tänäkin päivänä.
Winter’s Gate -albumin (2016) tapaan myös Anno 1696 saa rinnalleen Seväsen kirjoittaman novellin, joka toimii albumin kyljessä avaten sen tarinaa.
– Lähdin lukemaan novellia rauhaksiin ja keskityin aluksi paljon siihen, millaisen kuvan tarina maalaa tuon ajan maailmasta. Vasta sitten aloin syventyä siihen, millaisen draaman kaaren se rakentaa yksilön kulmasta, Itkonen kertoo ja korostaa, että novellin tarina tuntui hänestä väritettynäkin realistiselta.
– Samaan tapaan albumilla on paljon kappaleita, joiden koen kuvastavan enemmän historiaa. Sitten taas esimerkiksi Lilian ja The Witch Hunter menevät paljon syvemmälle yksilön kokemuksiin, mikä tekee kokemuksesta mielenkiintoisen.
Konsepti veti siis minua puoleensa ensin historiallisesti, mutta koukutti myös puhtaasti tarinana.
Itkonen sanoo, että tarinasta ja levyn lyriikoista huomaa, että niiden kirjoittaja on lukenut historiaa. Turun yliopistossa kyseiseen oppiaineeseen paneutunut Sevänen kuuntelee kehuja suomalaisittain nöyrän hymyn kera.
– Tietysti joissakin kohdissa on käytetty voimakkaammin värikynää kuin toisissa, mutten voi sanoa löytäneeni koko tarinan historiallisista yksityiskohdista asioita, jotka olisi väännetty nurinkurin, tutkija sanoo.
– Tarinan yhdistyessä musiikkiin pidin paljon siitä, että levy todella tuntuu tuon ajan historialta. Koko levyllä on onnistuttu alleviivaamaan juuri niitä raakoja totuuksia, jotka näitä aikoja leimasivat.
Vieläkin laveammaksi Anno 1696:n tarina levittyy sen ohessa julkaistavalla Songs of the Dusk -ep:llä, jonka kolme biisiä muodostavat yhdessä albumin kanssa kokonaisuudesta ”jonkinlaisen director’s cut -version”, kuten Sevänen asiaa luonnehtii.
Toivottomuuden aika
Kulkiessamme yhä syvemmälle Anno 1696:n kuvastoon Itkonen kertaa syitä ja seurauksia, jotka johtivat synkkään tilanteeseen 1690-luvun pimeässä Pohjolassa. Hänen mukaansa 1600-luvun lopun maailma oli kurja, kylmä ja kamala paikka, jonka tuottaman lähdeaineiston äärellä synkkyyttä ei todellakaan tarvitse hakemalla hakea.
– Materiaali, jota Niilo kertoi lukeneensa, on syntynyt oikeuslähteiden pohjalta. Oikeuspöytäkirjat ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin tämän päivän vastaavat. Niissä esiintyy ihmisiä, joiden asiat eivät useinkaan ole hyvin. Aikaa heijastellaan levyllä kerjäläisinä ja kulkureina elävien maailmankuvan kautta.
– Levyn maailmassa, joka on totisinta totta, Suomi on kuin Jumalan hylkäämä paikka, jossa ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa, koska ruoka on loppu. He kiertävät kerjäämässä ja joka puolella nähdään maailmanlopun enteitä, jotka olivat ihmisille tärkeitä. Ilmestyskirjan ratsastajia nähtiin joka asiassa.
Tutkija jatkaa, että 1690-luvulla ei ollut suoranaisesti ruttoa, mutta erilaisia tauteja kyllä. Nälänhädän aikaan esiintyi erilaisia pilkkukuumeita ja suolistosairauksia. 1600-luvun alku oli ollut hyvin sotaisaa aikaa ja joka puolella käytiin uskonsotia. Nälkä ja kuolema olivat läsnä kaikkialla.
Itkonen nostaa esille Anno 1696 -novellin kohdat, joissa Sevänen on kirjoittanut monet maailmassa tapahtuneet kammottavuudet kiehtovasti ikään kuin huhupuheiksi.
– Kansan keskuudessa puhuttiin ihmissyönnistä, tai ainakin oli kuultu puhuttavan. Todellisuudessa tapaukset nälänhädän aikaisessa Suomessa olivat hyvin yksittäisiä, mutta huhut olivat sitäkin sitkeämpiä, Itkonen kertoo.
– Levykin kuvailee sitä, että vaikka ajat olivat toivottomia, inhimillisyys oli aina läsnä. Edes aliravitsemus ei johtanut äärimmäisimpiin ratkaisuihin kuten ihmissyöntiin, vaikka elämä oli aika apaattista.
Sevänen kertoo lukeneensa, ettei poikkeuksellisen kylmää ajanjaksoa osattu 1600-luvun tieteen voimin selittää. Sittemmin sen syypääksi on esitetty esimerkiksi islantilaista tulivuorta.
– Maailma oli paljon hallitsemattomampi. Vaikka luonnonvoimat koettelevat ihmisiä edelleen eikä katovuosia pystytä vieläkään ennustamaan, tuolloin lääketiede ja ymmärrys maailmasta olivat ihan erilaisia, Itkonen kertoo.
– Maailmanlopun odotus levyn maailmassa kantautuu siitä, että elämä oli niin arvaamatonta, ettei tulevaa voitu kuin arvailla enteiden perusteella ja toivoa parasta. Ihmiset, jotka elivät tuon ajan Suomessa, eivät voineet tietää, millainen sato kylvetystä viljasta kasvaisi. Useimmiten viljaa ei vain saatu tarpeeksi.
Vuosisadan loppuun tultaessa pieni jääkausi oli jo hiljalleen hellittämässä, mutta Itkonen muistuttaa, että ilmasto ei ole yhtä kuin paikallissää. Suomessa elettiin maantieteellisesti siinä rajalla, oliko maanviljely mahdotonta, ja oli täysin ennustamatonta, onnistuiko se vai ei. Aikaiset hallat, liiallinen kosteus ja sateisuus tuhosivat paljon satoja.
Toivottomat olosuhteet ja traumaattiset kokemukset ovat aina olleet uskonnoille mahdollisuus. 1600-luvulla Evankelis-luterilaisuus levittäytyi yhä laajemmalle Pohjolassa, jonka asukkaat kaipasivat kipeästi apua ja toivoa. Puhdasoppisuuden ajan lakien mukaan ei ollut vaihtoehtoa, ettei ihminen olisi käynyt kirkossa tai kuulunut luterilaiseen seurakuntaan.
– Ajan uskonnollisuuteen kuului, että kaikille oli tietty paikkansa. Ihmiset olivat vastuussa kuninkaalle ja kuningas oli vastuussa Jumalalle. Uskonto oli läsnä kaikkialla, Itkonen kertoo.
Tähän kietoutuvat voimakkaasti myös Anno 1696 -tarinan keskeisenä teemana nähtävät noitavainot, jotka alkoivat Suomessa muuta Eurooppaa myöhemmin.
– Suomi oli kaukana valtakunnan keskiöstä eli Tukholmasta, ja täällä luotettiin vanhoihin tapoihin luterilaisen opin rinnalla. Oli olemassa vanhakantaista taikuutta, joka on eri asia kuin noituus. Se saattoi olla hyvää taikuutta, jolla pyrittiin lisäämään vaikka sato-onnea, mutta oli olemassa myös pahaa taikuutta, Itkonen kertoo.
Miksi noitavainot sitten kuohahtivat 1600-luvun lopun Suomessa? Itkosen mukaan kyse oli joukkopaniikista ja hysteriasta.
– Taikuutta käsiteltiin käräjillä hyvinkin säännöllisesti. Selviteltiin, oliko jonkun kuolema luonnollinen, onko joku katsonut toista vaikka pahalla silmällä ja mikä aiheutti kuoleman. Se ei ollut valtiotasolla mitenkään epätavallista.
– Noitavainot sen sijaan lähtivät yhteisöistä itsestään, ihan ruohonjuuritasolta. Tällä levyllä on kappale, jossa kruunun lähettämä noidantappaja saapuu yhteisön keskuuteen. Se on hyvin hoksaavasti kirjoitettu juuri tämän ihmisen näkökulmasta. Hän uskoo aidosti, että se, mitä hän tekee, on oikeus ja totuus.
Itkonen täsmentää, että noitaoikeudenkäynnit olivat paikallisia kiistoja, jotka ajoivat ihmiset massahysteriaan. Noitakäräjillä oikeudenkäyntien perusteet heitettiin romukoppaan, vaikka Suomea hallinnut Ruotsi oli 1600-luvulla moderni oikeuslaitos.
– Sielläkin oli paljon ruumiin- ja kuolemanrangaistuksia, kyllä, mutta noitaoikeudenkäynneissä ei ollut jäävejä todistajia ja jopa lapset kelpasivat sellaisiksi. Lasten mielikuvitus toi mukaan tietenkin kaikenlaisia tarinoita, joiden perusteella ihmisiä tuomittiin jopa kuolemaan.
Ristiriitaisia ihmiskohtaloita
Anno 1696 -kokonaisuuden keskeisinä hahmoina nähdään noidanmetsästäjä Johan Kalmander, lääkäri-notaari Arvid Kuura ja Juho Antinpoika, jonka vaimoa Liliania syytetään noituudesta sekä miehensä ja sukulaistensa murhista. Selkeää hyvä–paha-asetelmaa tarinassa ei ole.
– Kalmander kokee tietenkin olevansa sankari, joka lähtee pelastamaan päivän ja uskoo vakaasti olevansa oikeassa ja hyvällä asialla, Sevänen kertoo.
– Kukin hahmo on kuitenkin hyvin ristiriitainen ja toimii omien motiiviensa mukaisesti. Myös asiat kuten noitaoikeudenkäynnit, jotka tuntuvat nykyihmisen näkökulmasta ihan käsittämättömiltä, ovat tarinassa täysin normaali asia.
Erityisesti kappaleet White Christ ja The Witch Hunter avaavat noidanmetsästäjän näkökulmaa.
– White Christissa on selkeänä teemana juuri Kalmanderin näkemys omasta roolistaan ja siitä, että hän on Suomen pelastus, joka vie kaikki noidanpirulaiset pois tästä maasta, Sevänen kertoo.
– The Witch Hunterissa Kalmander on mennyt aatteessaan jo niin pitkälle, että maailmanloppu on tulossa, jos hän ei päästä päiviltä kaikkia noitia ja suorita tehtäväänsä loppuun. Se on biisinäkin varsin sähäkkä, mutta ei mitenkään perinteisellä Insomnium-tavalla.
Samassa kappaleessa nousee Itkosen mukaan hienosti esille se, miksi ihmisiä päädyttiin polttamaan.
– Kateus ja vihamielisyys kuuluvat ihmisluontoon, mutta The Witch Hunterissa käy ilmi, miten ulkopuolelta tuleva saatettiin nähdä kilpailijana, haastajana tai jopa uhkana. Yhteiskunnan järjestys oli ollut pitkään niin staattinen, että kuka tahansa sitä ravistellut järkytti koko yhteisöä.
Godforsaken on puolestaan kirjoitettu Arvid Kuuran sanoin ja ajatuksin. Kappaleessa kuullaan ensimmäistä kertaa Insomniumin historiassa naislaulajaa, Johanna Kurkelaa.
– Jos Kalmander on uskon ja vakaumuksen mies, Arvid Kuura on kirkkoon kuulumisestaan huolimatta tieteen asialla. Godforsakenissä tarinaa kuljetetaan eteenpäin tämän vastakkainasettelun kautta, Sevänen avaa.
– Myös Starless Pathissä tuodaan esille Kuuran halu sytyttää tieteen liekki Pohjolaan. Tietyllä tapaa hänen esikuvansa on novellissa esiintyvä Urban Hjärne. Hän oli yksi niistä ihmisistä, jotka toivat järkeä noitaoikeudenkäynteihin ja toppuuttelivat äärimmäisintä uskonkiihkoa.
Pelkkää alhossa rypemistä tarina ei ole. Sevänen toteaa erityisesti Ville Frimanin säveltämän Lilianin olevan sävyltään niin erilainen osa levyä, että bändi epäili aluksi, sopiiko kappale kokonaisuuteen lainkaan.
– Lopulta se osui täydellisesti yksiin tarinan osan kanssa, joka on silkkaa rakkauden huumaa ja toiveikkuutta. Villen sävellys toi siihen juuri samoja kiihkeitä sävyjä ihan eri tavoilla, laulaja-basisti kertoo.
– The Unrest taas on Juho Antinpojan näkökulmasta henkilökohtainen kappale ja täydentää novellia, jossa tätä kulmaa ei tuoda esille lainkaan. Kappaleessa mennään syvälle Juhon mielenmaisemaan.
Itkonen kertoo ympyröineensä muistiinpanoissaan Starless Path -kappaleen osuuden ”Enlightenment prevails / Over surmise and hate / Over pastors and zealots / Over gallows and stocks.”
– Historioitsija tarttuu tähän, koska kappale on kirjoitettu toiveikkaasti, pohtien miten maailma ehkä tulee muuttumaan seuraavan vuosisadan aikana. 1700-luvulla kriittiset äänenpainot alkoivatkin lisääntyä. Uskonnolliset ryhmittymät alkoivat keskustella asioista keskenään ja sitä pidetään tieteen ja valon vuosisatana, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen, Itkonen selittää.
– Noitavainot jatkuivat Euroopassa vielä pitkälle 1700-luvulle asti, ja esimerkiksi Unkarissa poltettiin noitia vielä 1720-luvulla. Historia ajatellaan helposti niin, että on jokin tietty vuosisata, jota leimaavat tietyt asiat. Siihen historiankirjoitus ja -opetuskin usein menee, että on olemassa tiettyjä maagisia vuosia ja taitteita.
Sevänen summaa Anno 1696:n ydinajatuksen:
– Vanha ja uusi järjestys, uskonto ja tiede, vanhat uskomukset ja kristinusko, sota ja rauha… Monet asiat joutuivat törmäyskurssille ihmiskunnan mittarilla lyhyen ajan sisällä, ja siitä murroksesta levy kertoo.
Progekonseptien jalanjäljissä
Anno 1696:n synkkä konsepti on kuin tehty siivittämään Insomnium-sävellyksiä, ja albumi on myös musiikillisesti yhtyeen monipuolisimpia.
Tutkija Kari Kallioniemi myöntää aluksi videopuhelun ruudulla, ettei ole kaikkein vihkiytynein metallimusiikin kuuntelija. Tämä jos mikä teki Anno 1696 -albumiin paneutumisen erityisen mielenkiintoiseksi.
– Levyn edetessä pääsi yllättämään se tietynlainen, kaikkialla läsnä oleva progressiivisuus, joka kuului sekä melodioiden rakenteissa että siinä, millä tavalla lyriikat levyn tarinaa kertovat, Kallioniemi kertoo.
– Pian tietyt kappaleet, kuten The Witch Hunter, alkoivat koukuttaa erityisesti ja huomasin yhä paremmin, että levyllä on paljon piirteitä, joita oli kuultavissa 70-luvun progebändien konseptialbumeilla.
– Kyllä me kieltämättä piirpaukemme, wigwamimme ja kingstonwallimme olemme kuunnelleet ja ehkäpä varastaneet niiltäkin tietämättämme nuotin jos toisenkin, kitaristi Markus Vanhala tokaisee.
Kallioniemi jatkaa, että monet 1970-luvun bändit ammensivat nimenomaan 1600-luvulta. Sekä vanhoja proge- että hevibändejä kiehtoi keskiajan jälkeinen aika – nälkävuodet, noitavainot, uskonpuhdistukset ja muut nyttemmin etäisen tuntuiset, melkein fiktiolta tuntuvat asiat.
– Nyt kun mainitsit, niin kovastihan Black Sabbathin, Witchfinder Generalin ja Cathedralin tuotannoissakin pyöritään noita- ja pakana-asioiden ympärillä, Vanhala komppaa ja arvelee perään virnistäen, että ehkäpä nuo ajat ovat metallilyriikoille kiinnostavampia kuin vaikkapa 1800- ja 1900-lukujen teollistuminen.
Ville Friman toteaa, että Insomnium-levyt sisältävät usein eskapismia ja kertomuksia. Hieman epätodellisen tuntuisista aiheista kirjoittaminen on bändille luonnollisempaa kuin ajankohtaisuuksista saarnaaminen.
– Tällä uudella levylläkin on rankkoja teemoja, jotka muuttavat tavallaan muotoaan historian kulkiessa, mutta ovat silti aina läsnä. Samaan tapaanhan Iron Maidenkin kirjoitti historiasta Egyptiä myöten, mutta kyllä biiseistä sitten myöhemmällä iällä huomasi, että niissä saattoi olla vahvasti läsnä myös 80-luvun elämä.
– Jäin tässä pienessä lohkossani miettimään, että tavallaan nämä Insomniumin viimeisimmät levyt ovat olleet eräänlaisia… vähän väritetyn historian ja suomalaisuuden oppitunteja, Vanhala jatkaa.
– Nyt mentiin ajassa taaksepäin 1600-luvulle asti, mutta Heart Like a Grave [2019] ammensi sadan vuoden takaisesta kansallisromanttisesta maisemasta, jossa peltoja jäätyi ja torpassa värjöteltiin nälissään. Siinä mielenmaisemassa ei ollut mitään kovin mieltäylentävää, jota olisi tarvinnut kauheasti värittääkään. Winter’s Gate taas oli tosi mielenkiintoista säveltää Seväsen luonnostelemien viikinkitarinoiden ympärille. Vaikka nekään tapahtumat eivät ole täyttä todellisuutta, ne sijoittuvat kuitenkin todelliseen maailmaan.
Kallioniemi kertoo arvuutelleensa, peilaileeko Anno 1696 myös pandemiaa ja jopa Ukrainan sotaa.
– Olisi tosi romanttista sanoa, että tämä on täyttä ajankuvaa ja että ympäröivä maailma inspiroi sekä tekstejä että säveliä, mutta kyllä tästä konseptista puhuttiin jo tammikuussa 2020, Vanhala naurahtaa.
– Siinä mielessä tämä toki on ajankuvaa, että kun Niilo oli heittänyt ilmoille idean teemasta ja lockdown iski aika pian sen jälkeen, oltiin tovin aikaa aika tyhjän päällä, kunnes alkoi taas inspata kirjoittaa musiikkia.
Omaehtoisesti omalla tavalla
Insomniumin tunnistaa aina Insomniumiksi, myös Anno 1696 -albumilla. In the Halls of Awaiting -debyytistä (2002) on kuitenkin tultu pitkälle, ja uuden levyn kohdalla muutos ilmenee yhtyeen historian mustimpina sävellyksinä. Jos bändi kirjoitti Argent Moon -ep:lle [2021] Insomnium-asteikolla jopa balladihenkisiä kappaleita, nyt lähtökohta oli täysin toinen.
– Tilanne oli sikäli helppo, että kun aiheina olivat nälänhätä, noitien polttaminen ja lapsien suojeleminen kuolemalta, ei olisi tullut mieleenkään kirjoittaa hirveän kauniita biisejä, Vanhala sanoo.
– Koronavuoden aikana bändin fiilikset olivat tietenkin aika mollivoittoiset, ja jossain vaiheessa tuntui, että jää levykin tekemättä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin syntyä aidosti synkkää musiikkia synkistä tunnelmista. Se johti näille teille ja lopulta siihen, että samojen kansien välissä on kaikkea blackimmastä riffittelystä akustisuuksiin.
– Meillä oli jonkin verran aihioita jo ennen teemaa, mutta kyllä se oli Niilon konsepti, joka toi mukanaan inspistä. Samalla sai huomata, että monet jo kirjoitetut melodiat istuivat näihin tunnelmiin hienosti, Friman jatkaa.
– Esimerkiksi The Witch Hunter oli olemassa ennen teemaa, mutta se sopi todella hyvin Niilon luonnostelemiin lyriikoihin. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Suomi-teema ja melodia kohtasivat kappaleissamme täysin pakottomasti.
Insomnium loi jo parikymmentä vuotta sitten oman melankolisen metallisoundinsa. Sen ensimmäinen vaikuttaja saattoi olla ruotsalainen melodeath, mutta jo varhaisessa vaiheessa Insomniumin suomalaisuus alkoi kuulua läpi.
– Voisi kai sanoa, että ollaan yritetty nuoresta asti kopioida länsinaapuria, mutta ei oikein osata sitä vieläkään, Friman naurahtaa.
– Ruotsalaisessa hommassa on aina ollut sellaista vähän nostattavaa tunnelmaa, ja vaikka me mitä yritettäisiin, tulos ei ole kovin mieltäylentävää, Vanhala komppaa kitaristikaveriaan.
Friman sanoo, että suomalaisessa metallissa ja kulttuurissa on aina kuulunut se, ettei maamme ole maantieteellisesti osa Skandinaviaa, mutta suomalaiset eivät ole halunneet kuulua myöskään itään. Hänen mukaansa täällä on aina ollut se ilmapiiri, että isommilta otetaan mallia ja alemmuuskompleksia koetaan, mutta asiat tehdään omalla tavalla.
Friman muistelee Insomniumin perustamisen aikoja. Joensuussa ei juuri ollut metalliskeneä, ja jos jostain sattui löytämään tyypin, jolla oli vaikkapa kiintoisa bändipaita, kaveruus ja sitä myöten bändi saattoi syntyä saman tien.
– Joku oli kiinnostunut Metallicasta, toinen Guns N’ Rosesista ja koko kaupungissa oli ehkä kymmenen ihmistä, joita kiinnosti mikään hevimpi. Sillä porukalla tehtiin mitä oli ja sitä mitä osattiin, Friman sanoo.
– Itse tutustuin Omnium Gatherumin alkuperäiseen laulajaan Antti Filppuun, kun olin menossa Kotkasta Haminaan bussilla ja mulla oli Dissectionin paita. Se ihmetteli, diggaanko ihan oikeasti Dissectioniä, Vanhala puolestaan muistelee.
– Suomessa ei ollut silloin mitään hienoja studioita tai osaamista. Monet bändit kävi äänittämässä Ruotsissa, ja me vaan alettiin opettelemaan asioita melkein nollista. Eikä tässä ole kyse vain metallikulttuurista, vaan siitä, millä tavalla vaikka just Ruotsissa panostettiin musiikkituotantoon kouluista asti.
Kallioniemi tarttuu tähän ja toteaa, että viimeistään Abban menestyksen jälkeen Ruotsin valtio alkoi todella satsata musiikin tukemiseen, tekniikkaan ja opetukseen, eikä sellaista panostusta voinut kuvitellakaan Suomeen. Musiikille annettu arvo kuuluu ruotsalaisessa populaarimusiikissa tänäkin päivänä.
Tutkija on samoilla linjoilla kitaristikaksikon kanssa: vähäisemmät resurssit ja osaaminen ovat luoneet hieman vahingossa jotain omanlaistaan.
– On yritetty kopioida jotain ilmiötä tai soundia, mutta siinä on mennyt jotain vähän pieleen, Kallioniemi sanoo.
– Mutta se onkin juuri se asia, joka viehättää! Ei ole ehkä ollut rahkeita tehdä täsmälleen samanlaista tuotantoa ja sitten onkin syntynyt jotain ihan erilaista.
Suomalaisuuden esoteerisuus
Vanhala ja Friman hymyilevät, kun yllytän heitä arvuuttelemaan, mitkä ovat ne suomalaisen melankolisen musiikin juuret, joiden puskemina heidänkin teoksistaan on tullut niin apeita.
– Kyllähän tuossa meinasi hieman naurattaa, kun ymmärsi, että aika ankean säveltaiteen ympäröimänä sitä on itsekin kasvanut, Vanhala sanoo ja viittaa peruskouluaikoihinsa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
– Koulussa oli aamunavauksia ja opettaja veisasi harmoniaa todella ankeisiin suomalaisiin virsiin, eivätkä edes joululaulut olleet kovin ilomielisiä. Oli Sylvian joululaulua ja Varpusta jouluaamuna, ja aina oli joku kuollut, tonttu ei saanut unta tai elämä oli lyhyt, ja se lyhytkin elämä oli vain synkkää ja ikävää.
– Ajatelkaapa Turun joulurauhan julistusta ja millainen musiikki siellä soi, Kallioniemi hymähtää miettiessään sitä masentavaa, suorastaan militaristista säveltaidetta, jota suomalaiset kerääntyvät kuuntelemaan iloisena jouluaattona.
Frimanin mukaan lapsena ankeuden määrää ei edes tajunnut. Oli ihan normaalia, että koulussa seisottiin virsikirjat kädessä ja virret olivat lastenlaulujen ohella ainoaa musiikkia, mitä oli olemassa.
– Sanoisin, että tällaiset jutut kuuluu Insomniumissa vielä enemmän kuin metallin vaikutus. Totta kai meidän metallissa on aina ollut 90-lukua, Dark Tranquilityä, Dissectioniä ja kaikkea, mutta jos ne todelliset alkulähteet pitäisi mainita, meidän dna:ssa on paljon kaikkea Tapio Rautavaarasta suomalaiseen kansanmusiikkiin, Vanhala summaa.
Kallioniemi naurahtaa, että hän on oikeastaan vähän kyllästynyt sanaan ”melankolinen” suomalaisen musiikin yhteydessä. Samaan hengenvetoon hän löytää selvän yhteyden kitaristien mainitsemien virsien ja Insomniumin väliltä. Jäljet johtavat Anno 1696 -albumin henkeen sopivasti juuri 1600-luvulle.
– Suomalaisessa alakuloisuudessa on hartautta, joka on syntynyt jo kauan sitten kansanmusiikissamme ja muuntunut sittemmin kirkkomusiikin myötä virsiksi, jotka mukailivat suomalaista mielenmaisemaa, tutkija sanoo.
– Tällä on paljon tekemistä 1600-luvun ja puhdasoppisuuden ajan kanssa. Evankelis-luterilainen puhdasoppisuus meni 1600-luvun Suomessa todella pitkälle, tuolloin haluttiin yhtenäistää kansaa uskonnollisesti. Siihen auttoi tietenkin opetus, lukutaidon levittäminen ja kirkkopakko, mutta uskonto pääsee ihmissydämiin tehokkaasti myös musiikissa.
Tutkija sanoo, että virsien tausta on niin syvällä kansanmusiikissa, etteivät edes historioitsijat ole löytäneet kaikkien niiden alkuperää. Monet kansansävelmistä kääntyivät kirkon toimesta virsiksi saaden muodon, joka todella puhutteli pimeässä Pohjolassa asuvaa kansaa ja madalsi siinä samalla kynnystä käydä kirkossa.
– Kaikki kappaleet liikkuivat uskon ohella kuoleman ja rakkauden ympärillä. Synnintunnolla muistutettiin kuoleman jälkeisestä elämästä ja siitä, mihin ihminen on perisyntisenä elämänsä aikana taipuvainen. Syntyi paljon lauluja lohduttomasta taistelusta syntisyyttä vastaan ennen sitä ainoaa väistämättömyyttä, kuolemaa. Siksi koen suomalaisen ja samalla myös Insomniumin melankolian ennemmin eräänlaisena esoteerisuutena.
Kansansävelmistä ja virsistä lähtenyt tunnistettava melodiamaailma ja lyriikka on yltänyt vuosisatojen aikana klassisesta musiikista kaikenlaiseen populaarimusiikkiin iskelmää, poppia ja metallia myöten.
– Sitä ei aina ihan täysin tunnisteta, että suomalaisessa rypemisessä on joskus kyse täydestä itseironiasta ja liioittelusta. Eräänlaiset karikatyyrit tuntuvat olevan suomalaisille niitä kaikkein samastuttavimpia tapoja ilmaista tätä meidän mielenmaisemaamme, Kallioniemi sanoo ja innostaa Insomnium-kitaristeja nostamaan esille artisteja.
Kupinottamisen mestari on Vanhasen mielestä tietenkin Irwin Goodman ja kuolemankaipuusta kirjoitti Rauli Badding Somerjoki, mutta heidänkin sanoissaan oli kitaristin mukaan tarpeellista värikynää. Vanhala naurahtaa, että oman taiteenlajinsa aiheesta teki Topi Sorsakoski, varsinkin Agents-vuosinaan.
– Sorsakoski on mielenkiintoinen tapaus. Satuin näkemään hänet keikalla täällä Turussa jo ollessani opiskelija, ja minusta tuntui, että hän ikään kuin parodioi suomalaista iskelmää sanoillaan ja esiintymisellään, Kallioniemi lisää.
– Se oli täysin alleviivatun liioiteltua ja ihmiset ottivat sen omakseen ihan totena. Näitä ilmiöitä on Suomessa usein. Kuten vaikkapa Martti Innasen Elsa, kohtalon lapsi. Sekin oli silkkaa tangoparodiaa ja miljoonahittihän siitä tuli. Lukemattomat ihmiset kertoivat samastuneensa lauluun kuin se olisi suoraan heidän elämästään.
Friman kiteyttää, että Baddingissä oli herkkä, runollisempi puolensa ja Sorsakoskessa taas silkkaa äijämeininkiä, joka vetosi ihan eri tyyppeihin. Pohjimmiltaan puhutaan kuitenkin saman puun eri oksista. Ja niihin kuuluu Insomniumkin.
– Suomalaisessa synkkyydessä riittää ammennettavaa, ja siksi myös Insomniumin voi keksiä vielä monesti uudelleen.
Julkaistu Infernossa 2/2023.