Kulttiyhtye Cave In kertoo tuoreimpia kuulumisiaan: ”Uutta materiaalia on tekeillä”

08.02.2018

Viimeisimmän levynsä White Silencen vuonna 2011 julkaissut yhdysvaltalainen post-rock-hardcore-you-name-it-yhtye Cave In on elänyt uraansa pitkälti on-off-tilassa, ja on viimeisimpien tietojen mukaan jälleen aktiivinen.

Myös Mutoid Manissä vaikuttava keulakuva Stephen Brodsky antoi CVLT Nationille haastattelun, jossa mies kertoi Cave Inin olevan jälleen kasassa.

– Cave In jammaili ensimmäistä kertaa vuosiin, ja se tuntui mahtavalta. Uutta materiaalia on tekeillä – olen todella innoissani siitä, kiitos kysymästä, Brodsky kertoi.

Myös bändin Facebook-päivitys parin kuukauden takaa puhuu paluun puolesta, joten jäädään odottelemaan sitä lupailtua uutta musiikkia.

Lisää luettavaa