Kunnia on kuollut, julistaa Wovenwar kakkosalbumillaan – esittelyssä avaussingle Censorship

07.09.2016

As I Lay Dyingin tuhkasta noussut Wovenwar julkaisee toisen pitkäsoittonsa Honor is Dead 21. lokakuuta. Julkaisusta vastaa Metal Blade Records.

– Kun tekee lyriikkaa vuonna 2016, maailmanlaajuiset ongelmat eivät voi olla vaikuttamatta. Poliittinen sirkus, terrorismi, viharikokset, epäoikeudenmukaisuus. Kaikki se on lyyristä tykinruokaa siinä missä henkilökohtaiset taistelut, laulaja Shane Blay kertoo.

– Halusin olla tällä levyllä rehellisempi ja suorasukaisempi sanoituksissani enkä halunnut käsitellä pelkästään henkilökohtaisia asioita. Kun avasimme oven suuremmille asioille, tuli myös ulosantiin enemmän dynamiikkaa.

Levyn ensimmäiseksi singleksi on valikoitunut kappale Censorship, jonka on ohjannut ja animoinut kitaristi Nick Hipa.

Lisää luettavaa