Lacuna Coilin Cristina Scabbia: ”Suunnittelemme uutta levyä ensi vuodelle”

Lacuna Coilin hommat ovat vielä "hieman vaiheessa", mutta Scabbia uskaltaa jo puhua uudesta albumista.

Suurta suosiota nauttiva italialainen vaihtoehtometallibändi Lacuna Coil julkaisi viimeisimmän kokopitkänsä Deliriumin vuonna 2016.

Yhtyeellä on pidellyt sittemmin kiireitä, mutta kaiken touhuamisen ohessa on ehditty kirjoittamaan myös uusia biisiaihioita, jotka riittävät pohjiksi seuraavalle levylle.

”Aloitamme työskentelemään uuden levyn parissa, vaikka minun on myönnettävä, että yhtään kappaletta ei ole vielä valmiina”, laulaja Cristina Scabbia kertoo Metal Wanin haastattelussa.

”Tällä hetkellä tähtäimemme on kiertämisessä, sekä kirjan ja dvd:n parissa työskentelyssä, mitkä ovat vieneet niin paljon aikaa, että emme ole keskittyneet täysillä uusiin kappaleisiin. Heti kun palaamme kotiin Euroopan-kiertueelta, alamme kirjoittamaan biisejä, ja sitten homma lähtee todella käyntiin.

Juuri nyt meillä ei siis ole aikaa, eikä oikeaa mielentilaa luoda uutta musiikkia. Haluamme tehdä hommat tosissamme, jotta saisimme aikaiseksi hyvää tavaraa. Olemme suunnitelleet uutta levyä ensi vuodelle, ja toivottavasti saamme sen myös aikaiseksi”.

Metal Wanin kanssa tehdyn haastattelun voit kuunnella alta.