Lemmyn hautajaiset striimataan suorana lähetyksenä lauantaina – varmista näkyvyys myös kantakuppilassasi

07.01.2016

Viime vuoden päätteeksi menehtyneen Motörhead-legenda Lemmy Kilmisterin hautajaiset ovat lauantaina 9. tammikuuta. Hollywoodissa sijaitsevalle hautausmaalle ei ole asiaa kuin Lemmyn lähipiirillä, mutta fanit ympäri maailman pääsevät osalliseksi tilaisuuteen nykyteknologian ansiosta.

Hautajaiset striimataan suorana lähetyksenä sunnuntain vastaisena yönä kello 1.00–2.30 Suomen aikaa. Mikäpä oivempi syy kumota muutama viski ystävien seurassa kuin Lemmyn saatto viimeiselle matkalleen.

Lähetystä voi seurata suorana alle upotetusta Youtube-videosta joko kotona tai esimerkiksi varmistamalla lempikuppilasi kyyppareilta mahdollisuutta ison skriinin hyväksikäyttöön. Ainakin Helsingin Bar Loose on ilmoittanut näyttävänsä tilaisuuden.

Lisää luettavaa