Lemmyn terveys petti jälleen – keikka Jenkeissä jäi muutamaan biisiin

28.08.2015

Tänään ilmestyvän Infernon kannessa komeilee rockjumala Lemmy Kilmisterin naama. Samana päivänä julkaistaan bändinsä Motörheadin uusi albumi Bad Magic.

Ikävämpi uutinen on, että terveysongelmien kanssa painiva, ilmeisesti hengitysvaikeuksista kärsinyt mies joutui eilen poistumaan lavalta vain muutaman kappaleen jälkeen. Näin kertovat musauutislähteet ympäri maailman, muun muassa Blabbermouth.

Keikka keskeytyi tällä kertaa Jenkkien Salt Lake Cityssä. Seuraavan kerran bändin tulisi esiintyä Teksasin Austinissa tiistaina 1.9. ja jatkaa Pohjois-Amerikan-kiertuetta aina samaisen kuun loppuun. Euroopan-osuuden olisi puolestaan tarkoitus startata lokakuun puolivälissä ja tuoda yhtye Suomeenkin itsenäisyyspäivänä. Jää nähtäväksi.

Lisää luettavaa