Viikatteen Kalle katsasti amerikanserkun keikan. Lue alta miten upposi.
Kolmas kerta toden sanoo!
Monolithic Babyn tiimoilla Tavastialla 2004 oli mekkala niin valtaisa ja biorytmi tämän yleisönedustajan kanssa sen verran eri pituuksilla, etteivät ne suurimmatkaan hitit saaneet aikaan tarvittavia väristyksiä. Neljä vuotta myöhemmin odotukset olivat vähintään yhtä korkealla, mutta tuolloin orkesteri ei tuntunut olevan sinut uuden 4-way Diablo -levyn tai solistin muuttuneen habituksen kanssa. Ennen kaikkea solisti itse.
Vaan Nosturissa oli eri ääni kellossa. Tai sama äänihän se siellä on raksuttanut koko ajan, mutta nyt kukkuivat kaikki käet samassa partituurissa.
Viimeisin, erittäin onnistunut Mastermind-albumi oli yksi illan kolmesta kivijalasta Powertripin ja Dopes to Infintyn toimiessa loppupaaluina. Väleihin survottiin vanhaa ja vähemmän vanhaa, omaa ja toisten omaa sulassa sovussa.
Alkunauhoitteiden haihduttua ei ollut epäselvää, kuka heiluttaisi keskiviikko-illan julmettua ja sykkivää tahtipuikkoa. Kolme numeroa liian suuressa taksikuskinahkatakissa lavalle marssinut maestro Wyndorf latasi nimittäin yhtyeineen sellaisen avausnelikon, ettei MM(tai ihan vaan rock)-musiikin ystävä voinut kuin toljottaa suu auki ja varoa, ettei kuolaa valuisi rinnuksille. Dopes to Infinity, Crop Circle, Bored with Sorcery sekä Tractor, ja sama ralli jatkui heti perään. Serveteille tuli käyttöä.
Kaiken tämän mervimagneetit löivät uudistuneella miehistöllään korvakäytäviin sellaisella uskottavuudella, ettei hetki sitten sivuun jäänyttä, lähes alkuajoista mukana ollutta kitaristia, Ed Mundellia, osannut kaivata kyyneliin saakka. Sen verran tanakasti jyrä, vyörytys, maansiirto, himmailu, happoilu, ufoilu, haahuilu ja uusjyräys ryhmältä illan aikana hoitui.
Keikasta kertoo jotain myös se, että miinusmerkkiset asiat koskevat täysin epäolennaisia asioita. Edellä mainittu taksikuskinahkatakki kuuluu juuri tähän kategoriaan. Daven karismakertoimella asustekokonaisuus voisi helposti olla ainoastaan istuvat nahkahousut sekä timmi wifebeater. Kiloista huolimatta. Ja jos nahkatakkia haluaa välttämättä pitää lavalla, koko vartalon peittävä gestapo-malli on aina tyylikäs ja suositeltavin. Ja kaulukset pystyssä.
Vaan epäolennaisuudet ovat kuitenkin epäolennaisuuksia. Se, että täysi Nosturi huutaa illan päätteeksi yhteen ääneen ”enpä muuten aio tehdä enää päivääkään oikeita töitä”, kertoo kaiken tapahtuman oikeasta annista.
Ja onneksi soittoaika oli inhimillinen, koska torstai oli kuitenkin työpäivä.
Teksti: Kalle Virtanen Kuvat: Mega