”Maailmassa on niin paljon synkkyydessä rypeviä bändejä, että me olemme halunneet tehdä nimenomaan voimamusiikkia” – haastattelussa Amaranthe

Amaranthe on valtaamassa koko maailman. Se soi etkoilla, keikkaklubeilla, tanssilattialla, karaokessa, kuntosalilla ja urheilutapahtumissa. Bändin alkuperäinen visio nousta stadionluokan bändiksi on enää vain ajan kysymys.

09.03.2019

Göteborgilaisessa Gothia Towers -hotellikompleksissa on meneillään tavallinen tiistaipäivä. Joka puolella säntäilee miehiä puvut päällään ja vakavat ilmeet kasvoillaan. Aasialaisia liikemiehiä on asettunut nukkumaan mitä kummallisimpiin asentoihin, ja kaikkialta huokuu kiire, stressi, kiire ja stressi.

Kaksi hahmoa erottuu arjen harmaudesta selvästi. Amaranthen laulajan Elize Rydin ja kitaristin Olof Mörckin leveät hymyt ja naurunremakka eivät voi olla tarttumatta, kun he kuittailevat toisilleen kuin nuoripari.

Naurun keskellä Elize ehtii antaa keskustelulle suuntaa jo ennen kuin kukaan muu avaa suutaan.

– En voi uskoa, että ensimmäisestä levystämme on jo kahdeksan vuotta! En voi millään uskoa, että Helix on jo viides levymme! Enkä varsinkaan voi uskoa sitä nelinumeroista keikkojen määrää, jonka olemme tehneet, nainen hämmästelee.

– Meidät tempaistiin tähän maailmaan kahdeksan vuotta sitten todella nopeasti, Olof jatkaa. – Tuntuu kuin olisimme olleet yhtenä päivänä tavallisten päivätöiden parissa ja seuraavana keikalla tuhansien ihmisten edessä.

– Ennen ensimmäistä albumiamme suurin haaveeni oli levyttää metallilevy. Kun se toteutui, äärimmäinen unelmani oli päästä soittamaan Japaniin. Se tapahtui jo ennen kuin debyyttimme ilmestyi, Elize muistelee. – Nyt haluaisin ehdottomasti Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Sen on pakko tapahtua tämän kiertueen aikana! Mitä sen jälkeen? En tiedä! Ehkä Amaranthesta tulee ensimmäinen Kuussa keikkaillut bändi.

– Ei ole mikään salaisuus, että haluamme Amaranthen kasvavan koko ajan, Olof korostaa. – Halusimme tehdä Helixistä entistä äärimmäisemmän levyn, joka tavoittaa vielä isomman yleisön. Kuka tietää, ehkä meillä on jokin päivä lavalla moottoripyöriä tekemässä voltteja, maailman isoimmat pommit sekä suuri joukko taustalaulajia ja -tanssijoita… Viimeistään siellä Kuun-keikalla!

Voimaa musiikista!

Amaranthen voimaannuttava energia on levinnyt häkellyttävän laajalle. Se nostattaa tunnelmaa bileissä, soi juhlavasti baarissa ja pitää henkeä yllä keikkapaikoilla.

Yhä useampi on ottanut Amaranthen omakseen myös treenimusiikkina. Kerron Elizelle ja Olofille käyneeni kuluneen vuoden aikana runsaasti ryhmäliikunnassa, ja spinning-tunneilla kaikkia ohjaajia on yhdistänyt yksi asia: heidän soittolistoillaan on ollut Amaranthen kappaleita.

– Se merkitsee minulle valtavasti! Olof hihkaisee. – Hoksasin asian viime viikolla, kun ystäväni lähetti minulle Spotify-linkin Adrenaline Workout -soittolistalle. Drop Dead Cynical on ollut sen kuunnelluimpia kappaleita.

– Olin muutama viikko sitten itsekin spinningissä täällä Göteborgissa, ja olihan siinä hieman vaikea pitää naama vakavana, kun meidän The Hungerimme lähti soimaan. Onko väärin sanoa, että se toimi? Elize nauraa.

– Maailmassa on niin paljon kaikessa synkkyydessä rypeviä bändejä, että me Amaranthessa olemme aina halunneet tehdä nimenomaan voimamusiikkia, Olof jatkaa. – Myös Helixillä on mukana balladi ja yksi hitaampi biisi, mutta haluamme pumpata kaikki kappaleemme täyteen raakaa energiaa. Sen takia emme sävellä 14-minuuttisia biisejä.

Mikä musiikki toimii suurimpana voimaannuttajana teille itsellenne, kun te haluatte treenata keskellä rundia tai saada itsenne toden teolla liikkeelle vapaa-ajalla?

– Miten itsekeskeistä on sanoa, että kuuntelen lenkeillä paljon Amaranthea? Olof nauraa. – Ei mutta oikeasti, minulla on tällainen tapa. Kiertueilla biiseihin ei saa samanlaista yhteyttä, joten palaan niihin aina rundien jälkeen.

– Minun voimamusiikkiani on ehdottomasti Arch Enemy! Elize huudahtaa. – The Eagle Flies Alone on uskomattoman energinen biisi. Rakastan Alissan ääntä ja rakastan häntä ihmisenä, joten saan siitä mahtavia viboja. Kaikkien aikojen Arch Enemy -anthem tosin on We Will Rise. Olen kuunnellut sen salilla valehtelematta tuhat kertaa.

– Arch Enemyllä ei ole puhtaita kertosäkeitä, mutta heidän musiikkinsa on muutoin aika samoista maailmoista kuin meidänkin, Olof lisää. – Arch Enemyä kuunnellessa tulee fiilis, että kykenee mihin tahansa.

Energiaa elämäntavoista!

Amaranthe teki pelkästään edellisen Maximalism-albuminsa (2015) jälkeen yli 400 keikkaa, kaikkialla maailmassa.

Tahti on ollut huima. Jopa niin huima, että Amaranthe on saanut huomata, ettei jatkuva tien päällä oleminen ole kovin terveellistä edes heidän kokoluokkansa bändille, joka pääsee kiertämään suhteellisen mukavissa olosuhteissa.

– Ennen kuin Amaranthen kiertueet räjähtivät toden teolla käsiin, kävin salilla varmaan kolme neljä kertaa viikossa, mutta en voi valehdella edes itselleni, että olisin kyennyt pitämään itsestäni yhtä hyvää huolta viime vuosina, Elize kertoo.

– Yritys on kyllä kova, meillä kaikilla, Olof kiirehtii lisäämään. – Olimmepa missä tahansa, haluan kävellä tunnin tai pari päivässä. Ihan vain nähdäkseni vähän kaupunkia ja päästäkseni hetkeksi pois keikkapaikalta. Olen huomannut, että pahinta mitä rundilla voi tehdä, on jättäytyä eräänlaiseen venuen ja kiertuebussin sisäiseen kuplaan.

– Emme aio tehdä asiaa itsellemme helpoksi. Pistimme uuden managerimme [entinen Arch Enemy -solisti Angela Gossow] vannomaan, että asiat muuttuvat, Elize jatkaa. – Kiertueella on melkein mahdotonta etsiä saleja joka kaupungista tai löytää tilaa sotkuisista takahuoneista treenaamista varten, mutta managerimme on luvannut pistää meidät toden teolla hommiin.

– Se tulee varmasti näkymään keikoilla, Olof korostaa. – Jos laiskistun, en nuku hyvin. Liikkuvassa autossa nukun todella kevyesti. Jos kiertueesta tulee huonojen unien, huonon syömisen ja vähän liikkumisen noidankehä, se alkaa ennen pitkää näkyä myös keikoilla. Se edustaisi päinvastaista kuin mistä Amaranthessa on kyse.

Varsinkin terveellisen syömisen mahdollisuudet vaihtelevat kaksikon mukaan rajusti ympäri maailman.

– Kun kiersimme ensimmäisiä kertoja Yhdysvalloissa, kasvisruokaa ei saanut mistään, Elize hymähtää. – Minun oli löydettävä sitä itse. Söin sitten Subwaytä kokonaisen kuukauden, kolme kertaa päivässä. Voitteko kuvitella? Subi aamupalaksi, subi päivälliseksi ja subi illalliseksi. Sen kuurin jälkeen kroppa ei todellakaan ollut hyvässä kunnossa.

– Yhdysvallat on tässä mielessä pahin paikka kiertää, Olof huokaisee. – En tiedä, mitä he tekevät siellä ruoalleen, mutta kaikki tuntuu olevan todella makeaa. Ihan kuin maitoon olisi kaadettu kilo sokeria, ja vaalea leipä on niin valkoista, että se on kuin pullaa. Ihme kun siellä ei tarjoilla maapähkinävoita ranskalaisten perunoiden päällä.

– Onneksi meillä on Suomi! Elize hihkaisee. – Kun kiersin Raskasta joulua -konserteissa, bändillä oli oma kokki. Ne ruoat olivat aivan ihania. Suomessa leipäkin on parempaa kuin Ruotsissa. Ruisleipä siis! En ole varmaan ikinä syönyt huonoa ruokaa Suomen keikkapaikoilla. Siellä ei tarvitse pelätä saavansa eteensä vain ranskalaisia ja purilaisia.

– Tai riisiä ja kuivaa kanaa, joka tuntuu olevan Ranskan ja Italian kansallisruoka, Olof jatkaa nauraen. – Ei sillä, itselleni käy melkein mikä vain, mutta voin sanoa, että kun syö sadatta kertaa sadan päivän sisällä kanaa ja riisiä, se naapurissa oleva roskaruokaravintola alkaa koetella vahvintakin itsekuria.

Voimaa kokoonpanosta!

Uudesta energiasta syntynyt Helix on Amaranthen ensimmäinen albumi ilman bändin pitkäaikaista laulajaa Jake E:tä. Kuulijoille uudistus saattaa tulla yllätyksenä, mutta Olof kertoo asian muhineen bändin kulisseissa jo pitkään. Konkreettisesta muutoksestakin on jo niin kauan, että yhtye on päässyt siitä yli.

– Jake lopetti kiertämisen kanssamme pätkittäin jo vuonna 2015. Helix on totta kai ensimmäinen levymme Nilsin [Molin] kanssa, mutta kävimme tämän koettelemuksen läpi oikeastaan vuosia sitten. Sen kahden vuoden aikana, kun emme oikein tienneet mitä teemme Jaken kanssa, saimme seikkailla maailmalla muutamien eri laulajien kanssa ja tarkastella eri vaihtoehtoja. Se oli ehdottomasti hyvä asia bändin energioille, Olof sanoo.

– Bänditoimintaa ei suotta verrata avioliittoon. Olimme seurustelleet Jaken kanssa kymmenen vuotta, olleet hänen kanssaan tekemisissä joka päivä. Olimme ajautuneet erillemme. Se heijastui kaikkeen toimintaan bändissä. Mahtavat keikat olivat hieman vähemmän mahtavia, studiossa oli hieman vähemmän mukavaa.

Elize lisää, että Dynaztysta tunnettu Nils on tuonut bändiin kauan kaivatun piristysruiskeen.

– On aina hauskaa saada tuoretta lihaa bändiin, laulajatar hymyilee. – Nils on nyt meidän juniorimme. Hän on bändin nuorin ja energisin jäsen, vaikka haluamme uskotella itsellemme, että olemme kaikki samanikäisiä. Huomasimme myös koko bändin muuttuneen ja aikuistuneen vuosien varrella. Kun aikoinaan aloitimme Amaranthen, laulujen sovittaminen minun, Jaken ja Andreasin [Solveström] välillä oli pientä taistelua. Nyt tunnemme Nilsin ja Henrikin [Wilhelmsson] kanssa, että äänemme pelaavat yhteen täydellisesti.

Uudet tuulet heijastuvat Helixille entistä kokeellisempana elektronisuutena. Elize ja Olof mainitsevat levysuosituksissaan (ks. kainalo) muun muassa brittilaulajatar Dua Lipan yhtenä tämän saran suunnannäyttäjistä.

– Haluan pysyä hyvin perillä popista ja elektronisesta musiikista, koska ne muuttuvat koko ajan, ihan älyttömällä tahdilla. Jos kuuntelee metallilevyä vuodelta 2018 ja vertaa sitä metallialbumiin vuodelta 2008, ero ei ole välttämättä suuri. Sen sijaan popalbumi vuodelta 2016 voi erota täysin siitä, mikä radiossa soi nyt, Olof sanoo.

Kuva: Markus Paajala

– Maximalism-albumilla aloin tehdä elektronisia juttuja yhä enemmän itse valmiiden looppien sijaan. Nyt jatkoin kokeilua. Dua Lipa on osoittanut upeasti, miten vanhan liiton vaikutteet voivat törmätä yhteen ultramodernien juttujen kanssa. Se oli hyvä tienviitta siinä, miten yhdistää ultramoderni tavara Amaranthen sydämeen.

Energiaa ysäristä!

Villitykset tulevat ja menevät, mutta yksi asia on ja pysyy muodissa – myös Amaranthen musiikissa: 1990-luku, vihjattu bändin sydän.

Välistä ysäri saattaa lipsahtaa hieman unohduksiin, mutta syksyllä 2018 eletään jälleen aikaa, jolloin Adidaksen nappiverkkarit, farkkuhaalarit ja villit kampaukset tekevät paluuta, eikä aikakauden musiikillakaan mene huonosti.

– Kyllä, rakastamme avoimesti ysäriä, mutta se ei tarkoita, että kaikki ysärillä olisi ollut mahtavuutta, Olof nauraa. – Päinvastoin! Tätä nykyä muistamme ne isoimmat artistit ja suurimmat hitit, mutta emme tahdo muistaa, miten paljon hirveää kuraa tuolloin julkaistiin. Muistatteko kaikki ne tanssikokoelmat, joita mainostettiin Lucky Luken, Super Marion ja formulatähtien nimillä? Yhtä hyvää dancebiisiä sai tonkia tuhannen huonon seasta.

– Ysärin vahvin viehätys perustui siihen, miten lujaa elektroninen musiikki meni tuolloin eteenpäin. Kuunnelkaapa levyjä vuodelta 1994, ja sitten vuodelta 1997. Tuotantoarvot räjähtivät taivaisiin! Varhainen E-Type ja Aqua kuulostavat aika alkukantaiselta verrattuna Spice Girlsiin, Backstreet Boysiin ja Britney Spearsiin.

Musiikki on vain yksi 1990-luvun laidoista, eivätkä Elize ja Olof suhtaudu aikakauden muihin ilmiöihin varauksetta.

– Voin kertoa, että minua ette tule näkemään enää pilottitakissa, Elize nauraa päätään pudistellen. – Mutta luulenpa, että nappiverkkarit minun on ihan pakko saada! Niissä on aitoa hyväntuulista ysärivibaa.

– Näin yksi päivä koulun pihalla kokonaisen Adidaksen nappiverkkaripuvun ja sain kammottavat flashbackit aikoihin, kun pidin sellaista itsekin, Olof parkaisee. – Se oli aikaa ennen kuin löysin rockin ja metallin ja aloin pukeutua coolisti pelkkään mustaan. Tai ainakin kuvittelin olevani cool bändipaidoissani ja nahkatakissani.

– Minun puolestani suurin osa ysäristä saa tulla takaisin, kunhan vanhat koulutusjärjestelmät eivät palaa, Elize sanoo. – Rakastan ysärimusiikkia, rakastan muumeja ja rakastan 90-luvun elokuvia. Rakastan myös spritzeriä, vaikken voi allergiani takia oikein juoda alkoholia, ja sitä ysärimpää juomaa ette löydä mistään.

 

KAINALO: Popin kuninkaallisimmat

Amaranthessa on aina ollut kyse muustakin kuin metallista. Elize Ryd ja Olof Mörck kokosivat yhteen kymmenen eniten Amaranthen soundiin vaikuttanutta pop- ja elektroalbumia.

DESTINY’S CHILD – WRITINGS ON THE WALL (1999)

”Tämä uraauurtava albumi oli massiivinen inspiraationlähde meille jo ennen kuin Amaranthea oli edes perustettu. Supertekniset liidilaulut olisivat haaste kenelle tahansa metallilaulajallekin. Groovaavat rytmit, fantastiset kuorosovitukset ja veitsenterävä asenne tekevät tästä killerilevytyksen.”

E-TYPE – LAST MAN STANDING (1998)

”Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka on kuullut Amaranthen musiikkia. E-Type on vanhan liiton rokkaaja, mikä kuuluu hänen musiikissaan. Last Man Standing on varmaankin E-Typen paras albumi kenen tahansa hänen musiikistaan pitävän mielestä. Tässä on yksi Amaranthen soundin kivijaloista.”

ED SHEERAN – X (2014)

”Sheeran on yksi suurimmista jutuista sitten viipaloidun leivän, maapähkinävoin ja hillon. Hänen musiikkinsa on ehkä ylisoitettua, mutta siihen on syynsä. Sheeran on ehdottomasti vaikuttanut sanoituksiimme rehellisillä ja avoimilla teksteillään. Hän kirjoittaa kiertueiden raskaudesta ja niiden vuoksi särkyneistä ihmissuhteista tavalla, johon kuka tahansa muusikko voi samastua.”

ABBA – ARRIVAL (1976)

”Halusivatpa ruotsalaiset muusikot myöntää sitä tai eivät, Abba on osa heidän musiikkiaan jo äidinmaidon kautta. Arrival on pysäyttämätön hittivyöry, joka on kestänyt käsittämättömän hyvin aikaa. Abban harmoniat, kertosäkeet ja koko yleinen groove on jotain sellaista, mihin pyrimme itsekin.”

AVICII – TRUE (2013)

”Elektronisen musiikin velho Tim Bergling teki yksin EDM-vallankumouksen. Avicii on saanut meidät miettimään paljon sävellystemme elektronisia puolia. Tai itse asiassa jotkin Aviciin synasoundit ovat toimineet suorina suunnannäyttäjinä biiseillemme. Kunnioitamme sinua valtavasti, Tim. Lepää rauhassa.”

AQUA – AQUARIUM (1997)

”Puhtaiden ja epämelodisten laulujen yhdistelmä, jota kaikki Aquan hitit sisältävät, on vain askelen päässä Amaranthe-kokonaisuudesta. Eivätkä yhtäläisyydet lopu siihen! Aqua on meille alitajuinen vaikuttaja, ja monet ovat huomauttaneet yhtäläisyyksistä meidän ja heidän kappalerakenteiden välillä. Emme voi väittää vastaan!”

LADY GAGA – THE FAME (2008)

”Monet pitävät Lady Gagaa nykypopin kruunaamattomana kuningattarena. Sen lisäksi, että hän on uskomaton lavaesiintyjä, hän on myös fantastinen biisinkirjoittaja. Lisäksi hän on yksi musiikkikentän ahkerimmista artisteista. Jos pitäisi valita se kaikkein kimmeltävin kruunu hänen tuotannostaan, se olisi The Fame.”

DUA LIPA – DUA LIPA (2017)

”Tässä on tulevaisuuden supertähti! Dua Lipan ultramoderni mutta silti orgaaninen lähestymistapa vaikutti runsaasti uuteen Helix-albumiimme. Lisäksi levyn monikerroksinen äänimaisema vaikutti paljon levymme soundiratkaisuihin. Dua Lipassa ei ole mitään keinotekoista, tämä on musiikkia valtavalla sielulla.”

ROXETTE – LOOK SHARP! (1988)

”Roxette oli suurin juttu Ruotsissa aikana, jona Amaranthen jäsenet kasvoivat. Per Gesslen ilmiömäinen biisinkirjoitustapa ja Marie Fredrikssonin upea ääni olivat 80-luvun lopulla kaikkialla. Vaikka on vaikeaa osoittaa yksittäisiä Amaranthe-kappaleita, joissa Roxetten vaikutuksen voi kuulla, bändi elää vahvasti melodioissamme ja laulusovituksissamme. Roxette on merkittävä osa musiikillista DNA:tamme.”

MICHAEL JACKSON – BAD (1987)

”Michael oli, ja tulee aina olemaan, popin kuningas. Tällaista listaa olisi ihan naurettavaa tehdä mainitsematta häntä. Michael on useammankin Amaranthe-jäsenen suosikkiartisti metallin ulkopuolelta. Hänen armoton lähestymistapansa musiikkiinsa tällä levyllä on omiaan myös raskaammilla ulottuvuuksilla. Jos et ole huomannut yhtäläisyyttä, niin kuuntelepa Danger Zone -biisi Massive Addictive -albumiltamme [2014] vielä kerran!”

Julkaistu Infernossa 9/2018.

 

Lisää luettavaa