Maaliskuussa tiedossa ilta Devin Townsendin kanssa – kanadalaisnero saapuu Suomeen

Liput myyntiin maanantaina 12. marraskuuta.

Kanadan hullu nero, musiikin moniottelija Devin Townsend saapuu jälleen suomalaisfanien iloksi maahamme ensi keväänä. Townsend järjestää erikoislaatuisen illan Helsingin Savoy-teatterissa lauantaina 30. maaliskuuta. Liput tulevat Lippupisteessä myyntiin maanantaina 12. marraskuuta kello 10.

Parhaillaan keväällä 2019 julkaistavaa Empath-sooloalbumiaan viimeistelevä Townsend tarjoaa maaliskuussa faneilleen jotain ainutlaatuista, sillä mies nähdään tuolloin Suomessa pitkästä aikaa soolona. Lisäksi konsertin yhteydessä järjestetään Q&A-tilaisuus, jossa muun muassa Strapping Young Ladista, Devin Townsend Projectista ja Casualties of Coolista tuttu maestro vastailee yleisön kysymyksiin.