Marianas Rest palaa raunioille – uusi levy sai julkaisupäivän

Melankolista death metalia luvassa kahdeksan kappaleen verran.

11.02.2019

Marianas Rest tuo jälleen synkkyyttä keskuuteemme uuden Ruins-albuminsa muodossa 26. huhtikuuta. Levy koostuu kahdeksasta kappaleesta melankolista death metalia, jota maustetaan doomahtavalla raskaudella ja haikeilla melodioilla, ja sen äänityksestä, miksaamisesta ja tuottamisesta vastaa Teemu Aalto (Insomnium, Omnium Gatherum).

Levyn tarina kertoo mielen murtumisesta: sisäänpäin kääntymisestä, muurien pystyttämisestä ja loppuviimein oman pään sisälle katoamisesta. Lisää tumman sävyjä tuovat mukanaan Timo Virkkalan sello ja Insomniumista tutun Niilo Seväsen runonlausunta. Esimakua levyltä ollaan jo saatu Restitution-singlellä, jonka voit ottaa haltuusi täältä.

Inverse Recordsin kautta julkaistavaa levyä juhlistetaan keikalla 27. huhtikuuta Kotkan Karhulan Sam’s Pubissa.

Lisää luettavaa