Marilyn Manson peruu keikkoja loukkaannuttuaan lavalla – entinen kosketinsoittaja kommentoi vahingoniloisena

"Tässä syy, miksi vanhojen juoppojen ei kannata toikkaroida pimeässä."

03.10.2017

Marilyn Mansonin keikka New Yorkissa 30. syyskuuta päättyi ikävissä merkeissä, kun lavarakennelma kaatui shokkirokkarin päälle kesken esityksen. Silminnäkijöiden mukaan Manson roikkui kahta aseita esittäneessä lavasteessa Sweet Dreams -kappaleen aikana, mutta ilmeisesti huonosti kiinnitetty rakennelma kaatuikin laulajan päälle. Manson kiidätettiin sairaalaan ja tämän viikkon sitten alkaneen Heaven Upside Down -kiertueen seuraavat yhdeksän keikkaa on siirretty myöhempään ajankohtaan.

Manson teloi itseään jo aiemmin 29. syyskuuta Pittsburghissa. Tuolloin laulaja teloi jalkansa setin viimeisen kappaleen The Beautiful Peoplen aikana. Lavalta eturiviin yleisöä tervehtimään hypännyt Manson sanoi murtaneensa nilkkansa ja kutsui lämmittelijänä toimineen Alice Glassin vetämään biisin loppuun.

Ultimate-Guitar-sivusto kertoo Mansonin entisen kosketinsoittajan Madonna Wayne Gacyn kommentoineen laulajan edesottamuksia vahingoniloisena. Gacy muun muassa toivoi Mansonin kärsivän mahdollisimman paljon.

”Ilmeisesti hän oli tarpeeksi lähellä ja musta magiani tehosi. Tässä syy, miksi vanhojen juoppojen ei kannata toikkaroida pimeässä”, Ultimate-Guitar kertoo Gacyn kommentoineen.

”Jos hän olisi todella murtanut nilkkansa, ei hän kävelisi ympäriinsä tuolla tavalla. Hän luultavasti vain liioittelee, kuten tavallista. Muistaakseni hän perui kerran keikan Los Angelesissa saman syyn vuoksi vaikka todellisuudessa hänen nilkkansa oli vain hieman nyrjähtänyt. Sitä paitsi, jos kiipeilet lavasteissa, eikö sinun pitäisi tehdä niin My Monkey -kappaleen aikana? Hän on kuuluisa siitä, että onnistuu kääntämään kännisekoilunsa julkisuustempuiksi. Sama toimii kyllä myös käänteisesti eli julkisuustempaukset kääntyvät känniseksi sekoiluksi.”

”Annan hänelle anteeksi, mutta toivon, että hän kärsii.”

Entinen kosketinsoittaja, oikealta nimeltään Stephen Biers, on kantanut Mansonille kaunaa jo pidemmän aikaa. Gacy muun muassa toivoi viime vuonna, että Manson ”laittaisi kuulan kalloonsa”.

”Olen todella hämmästynyt, miten moni merkittävä viihdetaiteilija ja muusikko on kuollut viimeisen kuukauden sisällä… Valitettavasti Brian Warner ei ole yksi heistä”, kosketinsoittaja totesi tuolloin.

Lisää luettavaa