Mastodon julkaisi tunteikkaan uuden Teardrinker-singlen videoineen

Kappale löytyy tulevalta Hushed and Grim -albumilta.

01.10.2021

Mastodon julkaisee 29. lokakuuta uuden tupla-albumin Hushed and Grim. Levyltä jo aiemmin singlenä julkaistu Pushing the Tides on tänään saanut jatkoa uudesta Teardrinker-kappaleesta, jonka musiikkivideon pariin pääset tuosta ylempää.

Vaikkei Teardrinker balladi olekaan, on se kuitenkin hyvin tunteikas ja suoraviivaisessa ”kepeydessään” bändin totutusta tyylistä poikkeava kappale. Biisin pääasiallinen tekijä, rumpali Brann Dailor avasi kappaleen taustoja IG-livessä, jonka voit katsoa artikkelin lopusta.

”Se ei ole kovin brutaalia Mastodonia vaan enemmän meidän psykedeeliseltä rock-puolelta. Kertosäe on minulle hyvin tunteellinen ja sitä on vaikea kuunnella, koska se vie minut takaisin aikaan, joka ei ollut kovin miellyttävä. Kappaleen keskellä on myös pieni yllätys, nimittäin Troy Sandersin (basisti-laulaja) soolo!” Dailor kertoili.

Hushed and Grim on Mastodonin ensimmäinen levy, jonka yhtye on tehnyt pitkäaikaisen ja rakastetun managerinsa Nick Johnin kuoleman jälkeen. John menehtyi vuonna 2018 haimasyöpään. Yhtye käsittelee Johnin kuolemaa ja siitä aiheutunutta suruaan levyllä ja jopa sen kansikuva tekee kunniaa entiselle managerille.

”Erään myytin mukaan kun ihminen kuolee, hänen henkensä menee puuhun ja kokee siellä vuodenaikojen vaihtelut. Sillä tavoin ihminen pystyy hyvästelemään maailman ja siirtymään lopulta eteenpäin seuraavaan ulottuvuuteen. Kun katsot [kannessa olevaa] puuta, sen sydämessä on vihreä mies. Tuo mies on hyvä ystävämme ja managerimme Nick John”, Dailor avasi Paul Romanon tekemän kansitaiteen merkitystä.

Lisää luettavaa