Pudasjärvi on vajaan kahdeksantuhannen asukkaan kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä pitää päämajaansa Kalmah, joka on kansainvälisesti yksi Suomen tunnetuimmista death metal -bändeistä. Sitä ei ehkä aina kotimaassa muisteta, mutta bändillä on todella laaja ja uskollinen fanipohja ympäri maailman.
Kalmahin edellinen albumi Palo julkaistiin vuonna 2018. Uuden albumin biisien tekeminen alkoi heti sen jälkeen, mutta bändi myös kiersi maailmalla, joten tahti oli verkkainen.
– Siinä oli pitkiäkin taukoja välissä etten itse koskenut koko kitaraan. Se vaan otti aikansa, ja pojathan kävi siinä turnaamassakin vaikka missä. Minä en ollut siellä mukana, vaan oli tuuraava kitaristi [Harri Hytönen]. Olisiko ollut vuosi sitten, kun päätettiin, että homma pitäisi panna pakettiin. Sitten varailtiin studiot, ja siinähän alkaa aina tapahtua, kun on pientä aikataulupainetta, Antti Kokko kertoo.
Antti ja Pekka Kokon lisäksi Kalmahiin kuuluvat rumpali Janne Kusmin, basisti Timo Lehtinen ja kosketinsoittaja Veli-Matti Kananen. Biisintekovastuu jakautui nyt hieman tasaisemmin kuin aiemmilla levyillä.
– Lehtinen on aina yrittänyt jonkun biisin tehdä, mutta se ei ole mennyt meidän raadista läpi. Nyt se meni, kerrankin. Synamies on aina tehnyt yhden ja niin se teki nytkin. Pekka on yleensä tehnyt yhden, mutta nyt se teki kaksi ja Japanin-bonarikin on Pekan käsialaa. Tosi hyvä, että muiltakin tuli biisejä, ja siihen samaan Kalmah-muottiin ne istuu vallan mainiosti.
”Raadilla” Antti Kokko tarkoittaa häntä ja veljeään Pekka Kokkoa. He tekevät kappalevalinnoista lopulliset päätökset.
– Mehän lopetetaan biisinteko siinä vaiheessa, kun niitä on levyllinen. Me ei tarvita ylimääräisiä. Kyllä niitä varmasti olisi syntynyt minultakin, mutta hyvä että meni näin.
Kitaravahvistinten puolesta
Kalmah-albumin soundi on paksu ja syvä, kunnon metallibändin soundi. Kaikenlainen ylenpalttinen prosessointi loistaa poissaolollaan, ja kenties juuri siksi Kalmah onnistuu kuulostamaan jopa tuoreelta.
– Me ei lähdetä missään nimessä mihinkään digitaalipaskoihin, ne on kerta kaikkiaan niin kumisen kuuloisia. Ja ne kaikki kuulostaa ihan samalta, jos nyt Spotifysta seuraa minkälaista metallia nykyään tehdään. Ei sitä kaikkea voi edes metalliksi sanoa, kun siellä on kaikenlaista huttua. Meillä on oikeita soittimia ja oikeita ääniä, ei ruveta turhia silittelemään ja hinkkaamaan. Soitetaan purkkiin ja sillä hyvä.
– Joskus oli heikko hetki ja käytettiin jollain levyllä Line 6:sta, kun se oli pinnalla. Mutta muuten on ollut aina nuppi ja kaappi -yhdistelmä.
Antti Kokko ei osaa oikein määritellä, mistä Kalmah-soundi muodostuu, mutta soittajistahan se aina loppujen lopuksi lähtee.
– Ei sitä kai voi sen kummemmin selittää. Kun on porukassa viisi erilaista soittajaa ja siihen päälle Pekka aukaisee äänensä, niin sitten se kuulostaa Kalmahilta.
Bändi on selviytynyt melko vähäisillä kokoonpanomuutoksilla, ja Kokon mukaan yhteistyö toimii mutkattomasti, vaikka osa ryhmästä asuu Etelä-Suomessa ja osa Pudasjärvellä.
– Totta kai se on hitsautunut, ei meillä tarvitse kikkailla eikä ylimääräisiä väännellä. Homma vain toimii.
Miltä suo näyttää
Kalmah-albumi tehtiin eri studioissa, rummut ja bassot D-Studiolla Klaukkalassa ja loput Kemissä Tico-Ticolla, jonne bändi suuntasi nyt ties kuinka monennen kerran. Ticon Ahti Kortelainen on tehnyt Kalmahin kanssa yhteistyötä jo 25 vuoden ajan, joten kumpikin osapuoli tietää mitä tehdä.
Levy nimettiin bändin mukaan muun muassa siitä syystä, että muuta sopivaa nimiehdotusta ei tahtonut löytyä.
– Kyllä sitä mietittiin pitkäänkin, mutta ei tullut mitään järkevää mieleen. Ja totta kai tässä oli vähän ajatuksena, että joko tämä on viimeinen levy, että pitäisikö sen sitten olla bändin nimellä. Mutta saapa nähdä, jääkö se sitten kuitenkaan viimeiseksi.
Miksi tällaisia on pohdittu?
– Velipojan kanssa ollaan funtsittu, että alkaa tuota ikääkin olla jo sen verran, että jaksaako tuota enää riekkua maailman markkinoilla. Mutta katsotaan nyt, ei mitään ole sen kummemmin päätetty, eikä varmaan päätetäkään. Tässä on niin paljon kaikkea muuta tekemistä nykyään, että tuppaa jäämään nämä hommat vähän paitsioon. Eikä näillä hommilla kuitenkaan leipäänsä revi, ellei tee sitten ihan sata lasissa koko ajan. Ei se hirveän motivoivaa ole.
Kalmah-levyn kansitaiteesta voi löytää viitteitä siitä, että loppu häämöttää. Bändin maskotti eli Suoherra, tai se mitä hänestä on jäljellä, nukkuu ikiunta rämeiseen ristiin kietoutuneena.
Kansitaiteesta vastasi ruotsalainen Niklas Sundin kuten Palo-albumillakin. Siis nimenomaan se Dark Tranquillity -hemmo.
– Edellinen kansi oli sen verran hieno, että ilman muuta haluttiin käyttää Niklasta edelleen. Ja hommahan toimi saman tien, kun kerroimme mikä idea siihen on tulossa ja lähetettiin suomalaisista soista pari kuvaa. Vaikka kyllähän se ruotsalaisena tietää, miltä suo näyttää. Heti ensimmäinen luonnos oli sitä mitä haettiin.
Kyhjöttämistä kiertueella
Kalmahin pitkä levytysyhteistyö Spinefarmin kanssa päättyi Palo-albumiin. Onkin varsin loogista, että Kalmah-levyn julkaisee Ranka Kustannus, jonka takana häärii Spinefarmin perustaja Riku Pääkkönen.
– Jokunen vuosi sitten laitoin yhtiöille maileja ja kyselin kiinnostusta, ja kyllähän sitä olikin. Yhden lafkan kanssa oli neuvottelut jo aika pitkälläkin, mutta samalla hoksasin laittaa Rikullekin mailin ja hän vastasi heti, että kiinnostaa. Kun sopparipohja oli saman tien melko lailla kohdillaan, niin ei ollut vaikea valita. Pystyy suomeksi operoimaan eikä tarvitse altistua ulkomaiseen kusetukseen.
Ei ole yllätys, että Kalmahille oli ottajia. Uusin levy on jo bändin yhdeksäs ja parissa vuosikymmenessä bändi on kerännyt laajan kuulijakunnan ympäri maapalloa. Jostakin syystä silti tuntuu, ettei yhtyettä tunneta kotimaassa lainkaan niin hyvin kuin voisi olettaa.
– On sitä joskus vähän pohdittu, että mikähän siinä tökkäsi, mutta kyllähän keikoilla on ollut aina hyvä meininki Suomessakin. Alussa kävi niin, että kun Bodom oli iso juttu ja me saatiin soppari samoja aikoja heidän kanssaan, meille tuli yllättäen sellainen Bodomin copycat-leima. Sitä en kyllä allekirjoita missään nimessä, mutta ehkä se jätti jonkun varjon touhuun.
Hälläväliä lopulta – kuten sanottua, Kalmahin maine on vain kasvanut vuosien mittaan.
– En tiedä, onko se Suomen syy vaiko se, että ollaan pohjoisesta, onko siinä joku mikä kiinnostaa. Mutta sehän ei mitenkään haittaa.
Tälläkin hetkellä Kalmah suunnittelee ulkomaankiertueita, mutta liittyykö Antti Kokko kiertueryhmään, jää nähtäväksi.
– Totta kai lähden, jos on sopivan mittaisia reissuja, mutta jos on viisi kuusi viikkoa, niin sellaiset jätän väliin, ellei sitten ole niin älytön liksa, että on pakko, heh. Parin viikon reissut kyllä onnistuu. Toisaalta se on ihan hyvä järjestely, että tuo Hesan Haba pystyy tuuraamaan, homma toimii tosi hyvin ja soitto kulkee, ei se minua haittaa ollenkaan. Jos pojat haluaa mennä, hyvä niin.
Jos kiertueella on sellainen olo, että olisi ennemmin jossain muualla, henkinen hyvinvointi on koetuksella. Jos vitutus nostaa päätään, se on menoa.
– Kiertäminen on loppujen lopuksi niin tylsää touhua. Se on se tunti lavalla heilumista ja koko muu aika päivästä matkustamista ja odottelua ja kyhjöttämistä. Ei siinä ole mitään järkeä.
Nyt kesällä Kalmah tekee festareita, mikä sopii Antti Kokon pirtaan mainiosti.
– Ne on just niitä parhaita reissuja meikäläiselle. Menee paikalle, soittaa ja lähtee pois. Jääpi aikaa sitten oikeillekin hommille.
Kiero juoni
Kalmahin historia on pitkä ja kunniakas, mutta Antti Kokko ei omien sanojensa mukaan liiemmin nostalgisoi. Vanhat levyt on tehty, eikä niihin tule juuri palattua.
– Hyvin, hyvin, hyvin harvoin niin käy. Olisikohan viime syksy tai joku, kun kuuntelin jonkun levyn. Jos on keikkasetissä joku biisi, pitää tietenkin perehtyä, mutta ei muuten.
Yhtyeen uran varrelle on kuitenkin mahtunut useita kohokohtia, joista kenties kirkkaimpana loistaa ensimmäinen albumi Swamplord vuodelta 2000.
– Se on jäänyt kyllä mieleen. Siinä taisteltiin niin pitkään demojen kanssa, että sitten kun saatiin lopulta diili ja päästiin ihan kunnon studioon nauhoittamaan, niin olihan se hienoa.
Kalmahilla on ollut koko uransa ajan kiero ajatus ujuttaa demoaikojensa materiaalia levyille. Demoaikanahan bändin nimi ei toki ollut Kalmah vaan Ancestor. Uudenkin levyn Taken Before Given on uusi versiointi Ancestorin ensimmäiseltä demolta.
– Se on meidän vastaisku, että näitä on tehty. Hyvinhän ne biisit näyttää nyt ihmisille kelpaavan.
Ancestorin ensimmäinen demo ilmestyi vuonna 1991, joten aika paljon on vettä virrannut Iijoessa sen jälkeen. Mutta paljonko tekemisen meininki on lopulta muuttunut?
– Tietenkin silloin alussa oltiin ihan junioreita. Pekka aina painottaa, että minä liityin vasta… olisiko ollut 1996 tai 1997, kun tuli vähän ikää mittariin. Silloin se oli aika innostunutta, treenattiin ja touhuttiin kovasti. Tietenkin kaikki on oppineet soittamaan näinä vuosina.
Kokon veljesten lopullinen raati oli pystyssä jo silloin.
– Muut on sen jo tajunneet, ettei kannata tuoda mitään pöytään, ellei se ole tarpeeksi hyvä.
Antti Kokko luonnehtii bändin nykytoimintaa saumattomaksi, siinä ei ole mitään ylimääräistä. Bänditreenejäkin tarvitaan hyvin harvoin.
– Tuossa kun oli Suomen-kiertue, niin pidettiin treenit ennen sitä. Muisteltiin, että edellisen kerran oli kimpassa treenit kahdeksan vuotta sitten. Olisihan se lysti soitella enemmänkin, mutta se on käytännön mahdottomuus, kun puolet porukasta on ripoteltu sinne Etelä-Suomeen.
Inspiraatio antaa mitä antaa
Kalmahin musiikki on pysynyt yhdeksän levyn ajan hämmästyttävän linjakkaana. Bändi ei ole lähtenyt haistelemaan uusia tuulia, vaan on ammentanut uskollisesti samoista suonsilmistä.
Antti Kokko ei osaa sanoa, mikä Kalmahin on tällä tiellä pitänyt.
– Joka levylle on tehty se, mitä inspiraatio on antanut. En ole sitä sen kummemmin miettinyt. Jos se inspiraatio antaa seuraavalle levylle vaikka punkkia, niin tehdään sitten punkkia. Siihen on vaan luotettava, että jos se kuulostaa omaan korvaan hyvältä, niin se on siinä.
Kokko on vitsaillut punkkilevystä ennenkin, mutta tuskinpa Kalmah siihen menee. Bändi on nähnyt urallaan myös musiikkibisneksen koko suuren muutoksen cd-ajasta suoratoistoon. Siihenkin nähden kurssi on pysynyt hämmentävän vakaana. Pohjoisen miehiä ei hevillä horjuteta.
– Varmaan semmoinen bändi, joka on oikeasti tahkonnut isommin, on huomannut sen muutoksen paremmin. Levymyynnillä tienasi tietenkin Spotifyhin verrattuna huomattavasti isompia rahoja. Meillä on ollut homma kuitenkin koko ajan nousujohteinen, joten muutos ei ole ollut kovin iso.
– Muistan kyllä, kun Spotify tuli. Kyllähän sitä vähän naurettiin silloin. Olisiko Hadesia käyty kuuntelemassa yli satatuhatta kertaa ja korvaus per nuppi oli joku 12 euroa. Siinä vaiheessa mietin, että onko tämä nyt ihan oikein. Jos olisi myyty satatuhatta levyä, se olisi ollut hieman eri summa. Mutta meidän fanipohjassa tuntuu olevan edelleen paljon cd:n kuuntelijaa. Ja onneksi myös vinyylikulttuuri nostaa taas päätään.
Entä millä tavalla Antti Kokko juhlistaa yhdeksännen Kalmah-albumin julkaisua?
– Ei ole käynyt itse asiassa mielessäkään, miten aion juhlistaa. Mutta nyt kun sanoit, niin voisi kai sitä vaikka pari kaljaa juoda.
Julkaistu Infernossa 6/2023.