Brittiläistä metalcorea ja suomalaisia kovuuksia – Provinssi vahvisti raskaan osaston tarjontaansa

23.02.2017

Törnävänsaarella Seinäjoella 29.6.–1.7. pidettävä Provinssi julkisti tänään raskaan musiikin ystävien iloksi uusia heavy-osaston kiinnityksiään.

Kaksi tänään julkistettua ulkomaalaisvahvistusta tulevat molemmat Iso-Britanniasta ja operoivat metalcore-genressä. Toinen vahvistuksista on ahkerasti Suomessa vieraileva Architects ja toinen progressiivisemmilla vesillä seilaava Black Peaks. Provinssi kertoo tiedotteessaan lisäksi paljastavansa tulevana lauantaina yhden suuren metallinimen, joka tulee olemaan In Flamesin lisäksi festivaalin metallikattauksen kärkinimi, joten sitä odotellessa.

Kotimaisista yhtyeistä Provinssissa nähdään tänään paluustaan kertonut Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, ylistetyn ja maailmallakin noteeratun Värähtelijä-albumin viime vuonna julkaissut Oranssi Pazuzu, harvakseltaan keikkaileva Moonsorrow sekä Diablo.

Provinssin jo aiemmin julkistettuun kattaukseen kuuluu In Flamesin lisäksi muun muassa Children of Bodom, Amaranthe, Kairon; IRSE!, Stam1na, Teksti-TV 666 ja Tryer. Koko ohjelmiston löydät täältä.

Lisää luettavaa