Miekkaspektaakkeleita, marttyyreitä ja 80-lukua henkivää metallia – ennakkokuuntelussa Crimson Day

Kuva: Jonna Helin

Crimson Day julkaisee debyyttialbuminsa perjantaina. Infernolla on ilo tarjota tamperelaisten Order of the Shadows ennakkokuunneltavaksi julkaisuunsa asti.

Kuuntele levyllinen 1980-luvulle kumartavaa melodista metallia ja lue yhtyeen biisikohtaiset kommentit soittimen alta

Enter the Order
– Kitaristi Jesse sai idean livenä soitettavasta instrumentaalialkulöylystä, joka räjähtäisi nätisti suoraan levyn varsinaiseen avausbiisiin Stormborniin, ja päädyttiinkin sitten ottamaan se ihan lätylle. Keskitempoinen ja painostava jyrä, joka nimensä puolesta toivottelee kuulijan tervetulleeksi levyn äärelle.

Stormborn
– Muotovalio heavy metal -kaahaus, joka oli itseoikeutettu valinta levyn avaajaksi. Riffit ja lauluraidat myötäilevät ja kunnioittavat brittihevin uutta aaltoa sekä saksalaisia kollegoja. Pitkässä soolo-osiossa molemmat kitaristit pääsevät esittelemään parastaan niin leadien kuin soolojenkin puolesta. Nimestä jo voi päätellä mistä sanoitukset kertovat. Kyllä vain: kyseessä on Game of Thronesin Daenerysin tarina. Sanoitus, kuten koko biisikin, on kitaristi Arin kynästä, solisti Valtterin täydennyksillä.

And Then Came Death
– Ensimmäinen Jessen pyöräyttämä biisi nimenomaan Crimson Daylle. Biisi syntyi kertosäkeen lead-melodiasta, joka taipui alun perin rytmitykseltään folkmetallin suuntaan, mutta vääntyikin sopivampaan muotoon muun biisin hakiessa muotoaan. Kertosäkeen sointukierto muistuttaa todella vahvasti erästä vanhaa Deathin teosta, tosin sävellyshetkellä tästä ei ollut hajuakaan. Sanoitukset syntyivät Valtterin kynästä ja tämähän on tarina uraansa lopettelevasta palkkamurhaajasta. Kertosäkeessä käydään läpi uhrin ajatuksia, kun lopun lähestyessä pelko ja ihmetys repivät psyykettä hajalle. Ja sitten tulikin se kuolema.

Sandstalker
– Keskitemponen ja hivenen itämaisvaikutteisilla kitaraleadeilla maustettu biisi, joka on myös Arin toimesta ensimmäinen tälle levylle sävelletty teos. Taas mennään erittäin vahvasti brittihevin aallonharjalla. Sanoituksessa haettiin Judas Priestille tyypillistä hirviöteemaa (esim. Grinder ja Nightcrawler) ja itämaisista vaikutteista johtuen päädyttiin aavikolle, jossa jokin hirvittävä olento kyyläilee pahaa-aavistamattomia uhrejaan.

Order of the Shadows
– Levyn ensimmäinen hiukan polveilevampi teos, josta muodostui myös nimikkobiisi. Sateenropina, puhtaat ja maalailevat kitarat sekä rauhallinen laulu johdattelevat koukeroisten riffien kannattelemaan biisin pääosioon. Toisen kertosäkeen jälkeisessä soolo-osiossa kaahataan tuhatta ja sataa ja homma päätetään viimeisen kertosäkeen jälkeiseen woo-oo-oo-huutojen viitoittamaan outroon. Sanoituksissa käsitellään ihmisen vajoamista rappiolle tai alennustilaan (tämän voi käsittää tai tulkita monella eri tavalla), johon viitataan ”Varjojen kiltana”.

Lies About Paradise
– Levyn kenties kevein ja niin sanotusti hittihakuisin biisi. Tämä syntyi jälleen Arin kynästä. Biisi kulkee keskitempoisena ja varsin rauhallisissa tunnelmissa eteenpäin, vahvasti laulujen viitoittamana. Väliosiossa pistetään raskaampaa vaihdetta silmään ja otetaan kehiin myös vahvalla raspilla varustettu puheosuus. Biisin loppuun nauhoitettiin todellinen kovaa ja korkealta -kiekaisu, jolla otettiin studiossa vokalistista viimeisetkin mehut pihalle. Sanoituksen voi peruspessimistisesti tiivistää seuraavalla tavalla: Maailma menee päin helvettiä sotien ja kieroilevien päättäjien viitoittamalla tiellä. Turha tarinoida tulevaisuudesta paratiisissa, koska se on valhetta.

Far from Serenity
– Saatiinhan sitä levylle oikein balladikin. Mutta tässä ei herkistellä liikoja saati valutella siirappia. Intron ja säkeistöjen aikana mennään rauhallisissa tunnelmissa, mutta kertosäkeiden ja etenkin outron kohdalla mennään todella raskaissa tunnelmissa. Sanoitus kertoo ihmisrauniosta, joka ei ole hyväksi itselleen sen kummemmin kuin lähipiirilleenkään. Siispä varsin kaukana ollaan seesteisyydestä, vaikka biisin tunnelma osittain sitä onkin.

Burning Redemption
– Levyn seuraava eeppisempi biisi ja yksi koko bändin ehdottomia suosikkeja. Tämän sävellykseen, sanoitukseen ja sovitukseen käytettiin aikaa ja vaivaa ja se myös kuuluu. Biisi lähtee käyntiin laukkariffein ja marssirummuin, jonka jälkeen tahdin määrää jälleen aavistuksen itämainen kitaramelodia. Säkeistöt ja kertosäkeet vyöryvät eteenpäin raskaiden riffien ja voimakkaiden laulujen johdolla. Pienen väliosan jälkeen tempo nousee soolo-osioon, jossa Ari pääsee kitaroimaan antaumuksella. Tämän jälkeen rauhoitutaan hetkeksi sekä kitaroiden että laulujen osalta johdatteluna viimeiseen kertosäkeeseen, jonka päätteeksi vokalistin äänijänteitä jälleen venytetään. Sanoituksessa on ideana tulesta voimansa saava hirmuhallitsija. Valtteri sai tähän kipinän 300-leffan persialaisjoukkojen hallitsijasta, vaikka kyseisellä hepulla ei sinänsä ollut mitään tekemistä tulen kanssa.

Fatal Destination
– Myöhempi teos kitaristi-Jessen kynästä. Ikivanhalle sohvannurkassa näpytellylle intromelodialle löytyi viimeinkin jotain käyttöä tässä rutistuksessa. Melko simppeleistä asioista kasattu mielestäni toimiva paketti ei niin perinteisellä rakenteella. Biisin alku ja loppu sekä kertosäe mennään varsin rauhallisissa tunnelmissa, muuten kaahataan melko tiukkaan tahtiin. Valtteri kehitteli tähän sanoitusaihion William Wallace -tyyppisestä vapaustaistelijasta/marttyyristä. Tällaisia kavereita on historiassa usein yhdistänyt heidän kohtalokas määränpäänsä: pää pölkylle tai narun jatkeeksi – kyllähän te tiedätte.

Blessed Be Thy Hate
– Ehkä epätyypillisin Crimson Day -biisi tällä levyllä, josta on muodostunut myös yksi bändin suosikeista. Tässä on selkeästi jotain vaikutteita Sentencediltä. Koko biisiä leimaa alusta loppuun asti tyly meininki ja tonnin painoiset riffit. Säkeistöissä rauhoitutaan hiukan clean-kitaroiden toimesta, mutta tunnelma on edelleen varsin painostavaa. Kertosäe on tarttuva ja siellä kuullaan myös mausteena kitaristi-Jessen örinöitä. Sanoitukset ovat Arin käsialaa ja käsittelevät yhteiskunnan rappeutumista, pienen ihmisen ahdinkoa ja synkkyyden ja dystopian värittämää tulevaisuutta. Mitäpä sitä ihmiselle siinä vaiheessa enää jää kuin viha, jota tässä biisissä kovasti sitten siunataan.

The Gathering
– Ainoa oikea tapa päättää kunnon heavy metal -levy on kunnon eepos, ja sitä tarjoillaan Crimson Dayn tapaan tässä noin seitsemän ja puoli minuuttia kellottavassa järkäleessä. Komeita kelttivaikutteisia kitaramelodioita, raskaita riffejä sekä useita eri osioita biisin perusrakenteen lisäksi; näistä on The Gathering tehty. Lauluissa mennään pääosin varsin aggressiivisella otteella ja kertosäkeissä kuullaan massiivisia taustakuoroja. Soolo-osuudessa luonnollisesti revitellään antaumuksella ja sen jälkeinen Arin tyylikkäästi nimeämä kelttitanssiosuus suorastaan kehottaa ottamaan paukun skottilaista laatuviskiä sekä tapailemaan rivitanssiaskelia. Valtterin kynäilemät sanotukset perustuvat sen kummemmin kiertelemättä tai häpeilemättä 80-luvun legendaariseen Highlander-miekkaspektaakkeliin. Palkintoa tavoitellaan, kun toistensa päitä katkovat kuolemattomat miekkamiehet saapuvat Kokoontumiseen.