Mike Pattonin Mr. Bungle palaa keikkalavoille – mukana tuttuja hahmoja Slayeristä ja Anthraxista

Edellisestä esiintymisestä on vierähtänyt lähes 20 vuotta.

Mr. Bungle vuonna 1999.
Kuva: Heather Leah Kennedy / Wikipedia (CC BY-SA 3.0)

Faith No Moren nokkamiehenä suuren yleisön parhaiten tuntema Mike Patton herättää jälleen henkiin vuosina 1985-2000 toimineen monenkirjavaa ja omalaatuista vaihtoehtorokkia/-metallia soittavan Mr. Bungle -yhtyeensä. Mr. Bungle heittää helmikuussa 2020 kolme keikkaa, joilla juhlistetaan bändin The Raging Wrath Of The Easter Bunny -demoa vuodelta 1986. Mukana ovat alkuperäisjäsenistä Pattonin lisäksi basisti Trevor Dunn (Fantômas, Tomahawk) sekä kitaristi Trey Spruance (Secret Chiefs 3).

”Kun teimme sen demon, olimme 16- ja 17-vuotiaita ja todella vakavissamme musiikin suhteen. Siihen aikaan elimme 80-luvun metallin kulta-aikaa ja imimme jokaisen riffin ja rumpufillin kaikilta tuntemiltamme bändeiltä Tanskasta San Franciscoon. Äänitys ja soitto olivat amatöörimäisiä (Treyn videopelisooloja lukuun ottamatta), mutta sovitukset ja henki olivat vahvoja. Olen aina ollut sitä mieltä, että se musiikki seisoi omilla jaloillaan ja ansaitsee tulla esitetyksi kirkkaammin ja hiotumpana pakettina, vaikka siihen menisikin 33 vuotta”, Dunn kommentoi.

Erikoisvieraina lavalle nousevat lisäksi Anthrax-kitaristi Scott Ian sekä ex-Slayer-kannuttaja Dave Lombardo, joka on soittanut Pattonin kanssa Fantômasissa ja nykyään Dead Crossin riveissä.

”He ovat merkittävä osuus Big Fourista, jolla oli suuri vaikutus meihin kaikkiin. Sen lisäksi, että he ovat luonnollisestikin taitavia ja – herran tähden, loivat kokonaisen genren – ei ole mitään niin hienoa kuin soittaa bändissä sellaisten kanssa, joihin sinulla on hyvät välit. Jos kerran menemme takaisin tämän kaman alkulähteelle, voimme yhtä hyvin mennä loppuun asti”, Patton toteaa.

Mr. Bungle "Raging Wrath of the Easter Bunny" featuring Dave Lombardo and Scott Ian

Mr. Bungle plays "Raging Wrath of the Easter Bunny" featuring Dave Lombardo and Scott Ian: three cities only!ticket links:LA – http://bit.ly/BungleLASF – http://bit.ly/BungleSFNYC – http://bit.ly/BungleNYC

Posted by Mr. Bungle on Tuesday, August 13, 2019