Eddie Trunkin Trunk Nation -ohjelmassa haastateltu Kim Bendix Petersen, tuttujen kesken King Diamond, antoi tilannepäivityksen seuraavan soololevynsä sekä Mercyful Fate -yhtyeen uuden albumin tiimoilta. Ja mikäli suunnitelmat ja aikataulut vain pitävät, ei kumpaakaan tarvitse odottaa enää kauaa.
”King Diamond -levy tulee varmasti ensi vuonna. Mercyful Fate -levykin valmistuu myös ensi vuonna, mutta sen pitää odottaa, että King Diamond valmistuu ensin, jos tiedät mitä tarkoitan”, laulaja kertoo.
”Molemmat levyt ovat säveltämisen osalta pitkällä. Andy (LaRocque, King Diamond -kitaristi) käy biisejään läpi jo toista kierrosta ja fiksailee juttuja. Samoin Hank (Shermann, Mercyful Fate -kitaristi). Minä odottelen, että saan nuo biisit takaisin itselleni. Tarinat ovat valmiita, jopa King Diamondin tuplalevylle. Minulla on paljon lauluideoita biiseihin, joita minulle on lähetetty. Ja lisäksi kirjoitan myös omia kappaleitani.”
”King Diamondin levystä vähintään 60 prosenttia on minun sävellyksiäni ja luonnollisesti toki kaikki sanat. Mercyful Fatelle sävellän biisejä Don’t Break the Oathin suuntaan. Hank säveltää valtaosan, mutta minä teen oman osani. Minähän tein Don’t Break the Oathille aikoinaan Gypsyn, The Oathin ja Come to the Sabbathin sekä Michael Dennerin kanssa To One Far Awayn. Luultavasti levyn biiseistä kuusi on Hankin ja neljä minun tai jotain sellaista, mutta sen näkee sitten. Luultavasti meillä on kuitenkin aivan liikaa biisejä joista valita!”