Mokoma tiedottaa: kahdestoista levy julki maaliskuussa, kevätkiertue alkaa Tavastialta

Myrsky-albumin on tuottanut vuoden tuottajana ja musiikintekijänä Emma-gaalassa 2023 palkittu Jonas Olsson.

27.11.2023

Mokoma julkaisee uuden, järjestyksessään uransa 12. albumin maaliskuun 8. päivä. Levyn on tuottanut Jonas Olsson, joka palkittiin Emma-gaalassa 2023 vuoden tuottajana ja musiikintekijänä, ja se on saanut nimekseen Myrsky. Levyn kansitaiteen löydät artikkelin lopusta.

”Sovitimme näitä fyysisestikin varsin vaativia kappaleita treenikämpällä ja ihmettelimme, kuinka meillä vieläkin voi olla näin paljon vitutusta ja tunteenpaloa jäljellä. Alkoi käydä ilmeiseksi, että tämä albumi ei tule tekijäkaartillemme olemaan mikään ohimenevä puhuri, vaan tuntuvasti raivoisampi ilmiö. Suoranainen myrsky”, kommentoi laulaja ja teksteistä vastaava Marko Annala.

Mokoman levynjulkaisukiertue starttaa 15. maaliskuuta 2024 Helsingin Tavastialta ja kiertää Tampereen, Seinäjoen, Turun, Lahden, ja Kuopion kautta aina tuplakeikalle Jyväskylään. Katso tarkempi aikataulu alta. Liput keikoille tulevat myyntiin torstaina 30.11. kello 9 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.

Mokoman kevätkiertue etenee seuraavasti:

15.03. HELSINKI – Tavastiaklubi
22.03. TAMPERE – Pakkahuone
23.03. SEINÄJOKI – Rytmikorjaamo  S/K-18
05.04. TURKU – Apollo Live Club
12.04. LAHTI – Finlandiaklubi    S/K-18
13.04. KUOPIO – Sawohouse
19.04. JYVÄSKYLÄ – Lutakko S/K-18
20.04. JYVÄSKYLÄ – Lutakko K-18

Lisää luettavaa