Monista yhteyksistä tuttu Mirka ”Leka” Rantanen sooloprojektin parissa – rokkisirkuksessa mukana pitkä lista nimekkäitä vierailijoita

Rumpali toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa julkaisemalla ensi vuonna soololevyn.

Mirka "Leka" Rantanen.
Kuva: Jarkko Piipari

Rumpali Mirka ”Leka” Rantanen on tehnyt pitkän uran hard rock- ja hevikentällä soittamalla yli kolmellakymmenellä albumilla (muun muassa Raskasta Joulua, Kotipelto, Thunderstone, Warmen, Northern Kings) sekä toimimalla suositun Hevisaurus-yhtyeen keksijänä. Seuraavaksi Rantanen aikoo toteuttaa jo jonkun aikaa päässä kyteneen ajatuksen omasta soololevystä.

Levy julkaistaan Circus of Rock -nimellä Frontiers Recordsin kautta ensi vuonna, kun Rantanen täyttää 50. Mukana levyllä on pitkä lista nimekkäitä laulajia – kuten muun muassa Marco Hietala, Elize Ryd, Jarkko Ahola, Tuple Salmela ja Pasi Rantanen – sekä soittajia esimerkiksi Stratovariuksesta, Masterplanista ja Brother Firetribestä.

”En halunnut tehdä perinteistä soololevyä, joissa rumpalit esittelevät oman instrumenttinsa hallintaa ja lisäävät rumpufillejä aivan hemmetisti joka väliin – joka on tietysti hauskaa. Ylipitkiä rumpusooloja ei siis levyllä esitellä. Haluan, että pääpaino on hienoissa biiseissä. Tietysti olen ottanut vapauden soittaa kompit ja fillit parhaaksi näkemälläni tavalla, kun siihen kerrankin on mahdollisuus. Lisäksi halusin, että levyllä olisi mukana mahdollisimman moni hieno muusikkokollega vuosien varrelta, joiden kanssa olen saanut kunnian soittaa, sekä pari upeaa laulajaa, jotka vain halusin mukaan”, Rantanen avaa.

”Se on siis jonkinlainen merkkipaalu tai paremminkin ’välitilinpäätös’ uralleni ja pitkäaikainen haave, joka lopulta toteutuu.”

Rantasen mukaan sooloprojektin pääpaino on levyn julkaisemisessa, mutta keikatkaan eivät ole poissuljettuja, mikäli kysyntää vain riittää.

”Se onkin sitten toinen juttu – että milloin ja millä kokoonpanolla.”

Big news! Singers announced for the record! They are:Marko Hietala ( Nightwish) Johnny Gioeli ( Hardline), Elise Ryd…

Posted by Circus Of Rock on Monday, July 27, 2020