Mörkösirkuksen matkassa – Lordin kiertue teknikon silmin, osa 1

Essigfabrik, Köln, 11.4.2013

Eräänä helmikuisena keskiyönä havahduin unestani siihen, että huoneeni keskelle materialisoitui kammottava hahmo. Hän ilmoitti nimekseen Mana ja kertoi että minun on vietettävä huhti-toukokuussa kuusi viikkoa hirviömäisessä seurassa ja hajussa pitkin Eurooppaa.

Lupasin miettiä yön yli ja kertoa sitten, miten on. Tulin siihen tulokseen, että olisin ihan saatanan tyhmä jätkä jos en lähtisi.

Mana on Lordin uusi rumpali, ja häntä minun pitää nyt teknikoiman Tour Beast or Not Tour Beast -rundilla Euroopassa. En ole vastaavaa hommaa tehnyt aiemmin, mutta rummuista ja niiden kanssa puljaamisesta on kyllä 20 vuoden kokemus.

Paitsi että kannan laatikoita, kasaan ja puran rumpusetin, toimin mehupoikana ja tarvittaessa minä ikinä hyvänsä, pyöritän keikkojen ajan koko sirkusta. Meikäläisen vastuulla on taustanauhakojeen operoiminen, mikä oli etukäteen ainoa empimistä aiheuttanut asia. Nyt kun ensimmäinen viikko on takana, alamme olla kovalevytallentimen kanssa sinut ja taimauskin alkaa olla kohdallaan.

Lordi-show on sen sortin sirkus, että se vaatii aivan jokaiselta mukana olijalta paljon enemmän kuin joku normibändi. Keikkaan kuuluu jos jonkinmoista sirkustemppua ja Mr. Lordilla vaihtuu maski ja asuste tämän tästä.

Kuluneen viikon aikana on ollut erittäin mukavaa huomata, että crew koostuu mukavista ihmisistä. Itse bändin (Mr. Lordi, Amen, Ox, Hella, Mana) lisäksi hienossa nightlinerissa asustavat teknikkokollegani Aleksi, props-vastaavat Tomppa ja Noora, kiertuemanagerit Rikk ja Mark, miksaaja Johan, valonainen Hanneke, paitamyyjä Jaqueline sekä kuski Andre, joka vaihtaa vuoroa jonkun muun kanssa kuulemma jossain välissä.

Reissuun lähdettiin lievästi sanoen hätäisellä meiningillä. Kävin kaksi kertaa Lordin treenikämpillä ihmettelemässä, ja ehdin pyörittää Fostexin kovalevytallenninta vain kerran ennen rundin alkua.

Kun menin treeneihin ensimmäisen kerran, en tiennyt onko kyseessä rockbändi vai askartelukerho. Soittotilan ulkopuolella nikkaroitiin lavakoristeita, sisällä fiksailtiin maskeja. Minäkin jouduin teipattavaksi. Yläkroppani mallin mukaan tehtiin vara-Mana, joka levitoi nyt keikoilla. Tai siis niillä keikoilla, joilla tempun mahtuu tekemään.

On pakko arvostaa sitä suunnatonta viitseliäisyyttä ja vaivannäköä, mitä Lordin kiertue vaatii. Kaikki lavakoristeet ja trikit tehdään itse, kuten tietysti maskit ja kostyymitkin. Toisissa bänditreeneissä sain tehtäväkseni koristella rumpusetin luutarroilla ja folioteipillä. Sitten vaihdettiin kalvot ja pakattiin kamat lähtövalmiiksi.

DSC09885

Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Ensimmäinen keikka oli Hampurissa viime viikon keskiviikkona ja se oli melkoista kaaosta. Paketti ei ollut oikein kasassa niin sanoakseni. Mutta kyllä siitäkin pienistä viivästyksistä ja teknisistä ongelmista huolimatta keikka saatiin. Keikan jälkeen Mr. Lordi totesi, että nyt kaikilla on onneksi joku käsitys siitä, mitä missäkin vaiheessa pitäisi tapahtua. Työpäivä kesti kaikkiaan 16 tuntia, suihkusta ei puhettakaan ja syöminenkin tapahtui lennosta. Seuraavana iltana Geiselwindissä meni jo paremmin, mutta päivä oli lähes yhtä pitkä.

Keikkapäivät hurahtavat todellakin ohi vilauksessa. Herätys kymmenen maissa, aamupala, roudaus, kasaus, tsekki, ruoka, keikkavalmistelut, keikka, purku, kamat takaisin peräkärryyn ja bussiin. Traileri on yleensä pakattu joskus kello yhden jälkeen. Sitten tietenkin armottomat bileet käyntiin, eli ne joilla energiaa on juovat muutaman kaljan ja sitten maate.

Ensimmäiset viisi keikkaa vedettiin peräkkäisinä päivinä. Eipä jäänyt juuri aikaa muuhun. Hirvitti kun näin ensimmäisen kerran sen tavaran määrän, joka traileriin pitää joka ilta pakata. Mutta kas, ei ollenkaan paha enää! Johanilla ja Aleksilla on kummallakin pistämätön ahtaajan silmä. Apukäsiä on keikkapaikoilla vaihtelevasti, mutta toistaiseksi kamat on saatu takaisin kyytiin inhimillisessä ajassa.

En ole kovin ammattimainen teknikko, toisin kuin Aleksi, joka on varautunut aivan kaikkeen. Mitä hänen työpisteestään ei löydy, sitä ei tarvita. Minähän en noviisina ottanut mukaani edes hanskoja, mutta onneksi Mannheimin Bauhausista löytyi oikein hyvät. Nyt ei ole sormet enää niin verillä joka illan jälkeen.

DSC09889

Hupaisa yksityiskohta on se, että aina ennen keikkaa pitää plantrata Gatorade-juomia veden kanssa bändille valmiiksi, koska niistä on pulaa. Ne ovat olennainen osa Lordin raideria. Kun katselen joka ilta Manan äärimmäisen painavaa rummutusta maski päässä ja viitta selässä, en uskalla kuvitellakaan sitä hikoilemisen määrää. Tai itse asiassa on pakko, koska rumpupenkki on keikan jälkeen, tuota, kostea. Ei ihme jos kuluu vähän urheilujuomaa.

Tarvitaan myös pillejä, paljon. Maski päässä ei juuri pullon suusta hörpitä. Memmingenin Karimwerkissä oli helvetin hyviä oransseja pillejä, joita saimme mukaan monta säkillistä.

DSC09876

Rumpusetin kanssa on jatkuvasti pientä viilaamista. Huoltoa ja kalvojen vaihtoa, mutta myös asettelun kanssa täytyy vähän säätää. Hampurin-keikka oli ensimmäinen, jolla Mana soitti koko viisitomisella hässäkällä. Enkä minä ole koskaan kenenkään muun rumpuja väännellyt kuin omiani. Niinpä oikeaa asettelua on pitänyt vähän etsiä.

Itse keikoilla on ollut hyvä meininki. Lavalla irtoilee päitä ja rokki soi, yleisö hurraa ja uudet jäsenet otetaan vastaan hienosti. Mana on ollut otettu siitä, miten paljon ”Miau”-kylttejä joka keikalla on näkynyt. Lordilla on selvästi Saksassa sukseeta, ja Ranskan Savigny le Templessä oli jopa rundin paras yleisö tähän mennessä. Paitojakin menee kaupaksi kuulemma huomattavasti paremmin kuin viime rundilla. Johan tekee miksaajana alataajuuksien kanssa hyvää työtä, koska kahdelle keikalle kuudesta on soitettu naapurista poliisit.

DSC09930

Harmi vaan, että Manan signature-rumpukapulat juuttuivat Saksan tulliin. Niitä piti olla 200 paria heti rundin alussa, mutta joudumme odottamaan niitä ensi sunnuntaihin saakka. Joka keikan jälkeen fanit ruinaavat minultakin rumpukapuloita, mutta minkäs teet. No, Mana itse on kyllä heitellyt hätävarakapuloitakin, joita Rikk hoiti jostain musakaupasta. Fanit ruinaavat myös settilistoja, mutta no can do, koska liki tuhatvuotiaaksi möröksi Mana on moderni mies. Hän lukee settilistansa iPadilta.

Välipäivinä chillaillaan, pyykkäillään, käydään syömässä ja kapakoissa, tehdään hankintoja keikkoja varten ja katsellaan nähtävyyksiä jos on aikaa. Toistan, että koko crew on täynnä mukavia ihmisiä. Se on mahtavaa.

Kirjoitan tätä Kölnin Essigfabrikin backstagella. Kohta mennään taas. Keikka on nyt kiertueen seitsemäs, 24 jäljellä. Saimme juuri crew-takit hupparien lisäksi. Jee jee. Siteeraan loppuun vielä itseäni: ”tonnepäin kannattaa lähtee jos sinnepäin haluaa”.