Näin In Flames toimitti Wackenissa vuonna 2018 – koko festarikeikka katsottavissa

Hyvälaatuista kuvaa ja ääntä tarjolla.

08.06.2020

Slipknot-yhtyeen pyörittämä Knotfest on tarjonnut kevään mittaan lukuisia konserttitaltiointeja Youtube-kanavallaan tuomaan helpotusta keikattomaan aikaan. Katseltavaksi on ladattu muun muassa Carnifexia ja Suffocationia sekä King Diamondia ja Megadethia – ja luonnollisesti myös Slipknotia.

Kanavan viimeisin lisäys on In Flamesin kokonainen keikka Wacken Open Airista vuodelta 2018. Konserttitaltioinnin alussa kuullaan myös laulaja Anders Fridénin tuore haastattelu. Videon pariin pääset tuosta yläpuolelta.

In Flames juhlistaa tänä vuonna 20 vuotta täyttävää Clayman-albumiaan julkaisemalla elokuussa levystä juhlapainoksen, joka sisältää bonusraitoina uudelleenäänitettyjä versioita levyn hittikappaleista.

Lisää luettavaa