”Nyt on Valontuojan aika nousta valtaan” – Black Royal julkaisee esikoisalbuminsa, katso tuore video

Tamperelaisyhtye perustettiin, koska Suomessa ei esitetty tarpeeksi sitä musiikkia, jota yhtye itse haluaisi kuunnella.

31.01.2018

Lopputalvesta 2013 perustettu Black Royal julkaisee Lightbringer-debyyttialbuminsa 9. maaliskuuta. Esikoisen ensimmäinen biisimaistiainen on levyn avausraitanakin toimiva Cryo-Volcanic sekä kappaleeseen tehty musiikkivideo.

Lightbringer on teemalevy ja se on tarkoitettu kuunneltavaksi kokonaisuutena. Teemana on ihmiskunnan epäonnistuminen voiman löytämisessä omasta itsestään sekä turha että merkityksetön tukeutuminen heppoisesti kehitettyihin, valheellisiin ideologioihin. Uskonto on seurausta ihmisen pelosta ja tietämättömyydestä. Ihmiskunnan tiedon tarve elämän tarkoituksesta on suurempi kuin sen käsityskyky omasta potentiaalistaan ja sisäisestä voimastaan. Selviytyäkseen lajimme on luovuttava uskonnollisten dogmien vallasta ja kehityttävä sisältä itsestään löytyvän voiman kautta”, yhtye kommentoi.

”Nyt on Valontuojan aika nousta valtaan, palauttaa ihmiskunta takaisin vapaan ajattelun polulle ja osoittaa vääräksi valinnat, jotka ovat syy ja seuraus nykyiseen kaaokseen. Tulevaisuudessa ihmisen alkukantainen tietämys itsestään ja sisäisestä voimastaan nostaa päätään uudestaan ja kukoistaa jälleen. Uuden maailman aika on nyt, eikä se ole jumalallinen!”

Tamperelaisyhtye keikkailee levyn tiimoilta keväällä ja alkukesästä seuraavasti:

8.3. Lepakkomies, Helsinki
9.3. Dog´s Home, Tampere
10.3 Street Bar 95, Turku
22.3 Ravintola Torvi, Lahti
23.3 Rockstar´s, Tallinn (EE)
24.3 Kärä Kants, Rakvere (EE)
7.4. Bar Rock Bear, Vantaa
11.4 Bar Loose, Helsinki
20.4. Panama Bar, Valkeakoski
3.5. nArautti, Vilnius (LT)
4.5. Lemmys, Kaunas (LT)
5.5. Rockstar’s, Tallinn (EE)
19.5. Baarikaappi, Pori
8.6. Tuiskula Tattoo + Rock, Nivala

Lisää luettavaa