Opeth-basisti Martin Mendez on perustanut uuden death metal -sivuprojektin, joka tottelee nimeä White Stones. Yhtye on solminut diilin Nuclear Blastin kanssa ja esikoispitkäsoitto Kuarahy näkee päivänvalon 13. maaliskuuta 2020.
”Olen aina sävellellyt jotain kotona, mutta minulla ei ole koskaan aiemmin ollut itsevarmuutta tehdä mitään tällaista. En ole koskaan tehnyt biisiä tai esitellyt mitään tekemisiäni Mikaelille (Åkerfeldt, Opeth-yhtyeen kippari). Minulla ei ollut mitään varsinaista suuntaa mielessä vaan tein ensimmäisen biisin ihan vaan huvin vuoksi”, Mendez avaa hieman sivuprojektinsa taustoja.
”White Stonesilla ei ole mitään tekemistä Opethin kanssa – tai itse en ainakaan näe mitään yhtäläisyyksiä. Soitin Kuarahyn Mikaelille muutama kuukausi sitten, hän piti siitä ja oli iloinen puolestani. Kaikilla bändiläisillä on sivuprojekteja, ne ovat tärkeitä. Kierrämme niin paljon, että se voi nielaista sinut täysin, joten on ollut mukava tehdä jotain ihan erilaista. White Stones on antanut minulle uutta voimaa ja energiaa.”
Yhtyeen esikoislevy on saanut nimensä Mendezin synnyinpaikan mukaan ja se edustaa muusikon paluuta juurille niin musiikillisesti kuin myös familiaarisesti.
”Tunnen yhä vahvaa yhteyttä Uruguayhin ja halusin tehdä musiikkia, joka peilaa sitä. Uruguayn lipussa oleva aurinko muuttui White Stonesin logoksi ja levyllä on paljon pieniä asioita, jotka yhdistävät sen siihen paikkaan. Kuarahy tarkoittaa paikallisten kielessä aurinkoa”, Mendez kertoo.