Pain of Salvationissä tapahtuu – basisti jätti bändin uuden levyn julkaisun kynnyksellä

Gustaf Hielm teki oikean ratkaisun.

Kuten olemme aiemmin uutisoineet, ruotsalainen progehevibändi Pain of Salvation julkaisee uuden Panther-levynsä 28. elokuuta.

Nyt yhtyeessä on käynyt kato kun aiemmin mm. Meshuggahissa soittanut basisti Gustaf Hielm on päättänyt jättää porukan kahdeksan vuoden pestin jälkeen:

”Kuten ymmärrätte, tämä ei ole helppo päätös, mutta kuitenkin tärkeä. Päivätyön ja muusikkouden yhdistelmä tuli lähelle loppuunpalamista viime syksynä, joten nyt on pakko vetää jarrut kiinni ennen lopullista romahdusta. Olen onnellinen sanoessani, että tämä oli oikea ratkaisu, ja oloni on nyt paljon parempi”, Hielm tiedottaa.

”Tiedän, että en voi palata yhtä hektiseen elämäntyyliin. Näin ollen olen päättänyt olla pelkkä sessiomies, jolloin voin sovittaa omat aikatauluni sen mukaan miltä minusta tuntuu.”

”Bändin jätkät ovat tukeneet minua tässä päätöksessä, ja rakastan heitä syvästi – en pelkästään seksuaalisessa mielessä, mutta myös muusikkoina ja ystävinä. He myös tietävät, että olen käytettävissä heidän palveluksiinsa, mikäli tilanteeni antaa myöten.”

Pain of Salvationin viimeisin single Accelerator ilmestyi pari päivää sitten: