Jari Mäenpään luotsaaman Wintersun-yhtyeen fanit ovat kuumeisesti odottaneet yhtyeen julkaisevan jatkoa vuonna 2012 ilmestyneelle Time I -albumille. Pian tämä 12 vuoden odotus viimein päättyy, sillä Time II -levyn julkaisupäiväksi on nyt lyöty virallisesti lukkoon elokuun 30. päivä.
”Time II on eeppinen retki valosta pimeyteen ja takaisin valoon, tutkimusmatka universumiin ja energiaan, pimeitä ja myrskyisiä maisemia sekä kauniisti kukkivien kirsikkapuiden täyttämiä rauhallisia puutarhoja, jotka salpaavat hengen. Mukana on raivoisan nopeita kappaleita sekä kauniin melodisia ja hitaampia kappaleita, joissa on maagisia ja eksoottisia elementtejä. On massiivisia orkestraatioita ja kuoroja maustettuna muinaisilla instrumenteilla sekä syntikoilla. Se on yksityiskohdiltaan äärimmäisen rikas ja monipuolinen levy, josta löytää jotain uutta joka kuuntelukerralla”, yhtye kuvailee.
Sitä odotellessa. Tässä muistutuksena, millaista meininkiä kuultiin 12 vuotta sitten: