Pohjantähden kaitsemat – haastattelussa Einherjer

Lähes kolme vuosikymmentä sitten perustettu viikinkimetallibändi Einherjer on tehnyt omaa juttuaan metallimusiikkiteollisuuden trendeistä piittaamatta. 

Kuva: Jørgen Freim

Niin kutsutun viikinkimetallin – tai pakanallisen black metalin – parissa toimiva Einherjer sai virallisesti alkunsa, kun yhden demon tehnyt black metal -yhtye Beelzebub koki lyhyen tiensä pään vuonna 1992. 

Einherjer nappasi edeltäjäbändiltään mukaan blackmetallisen pohjavireen, mutta lähti koristamaan musiikkiaan eeppisillä, suurilta osin perusheavystä kumpuavilla vaikutteilla, jotka toivat yhtyeen sointiin miellyttävää ilmavuutta. Samalla bändin soittotaito kehittyi huikeaa vauhtia, ja jopa sen ensimmäistä demoa Aurora Borealisia kehtaa kuunnella tänä päivänä ilman ironian häivää. 

Norjan black metal -skene eli juuri merkittävintä aikaansa, ja moni yhtye löi itsensä esiin juuri tuolloin. Vuonna 1994 debyyttikokopitkänsä julkaisivat muiden muassa Emperor, Enslaved, Gorgoroth, Mayhem ja Satyricon, ja pienemmän profiilin klassikkolevyjä tuntui ilmestyvän hurjaa tahtia. 

Ajat olivat monelle nuorelle yhtyeelle otolliset, mutta asukasluvultaan noin Kajaanin kokoisessa Haugesundin pikkukaupungissa syntyneen Einherjerin oli hankalampi nousta esiin kuin suurempien asutuskeskusten bändien. 

– Oikeastaan me olimme tuohon aikaan koko paikallinen metalliskene – siis Enslavedin ohella tietysti, rumpali ja kosketinsoittaja Gerhard ”Ulvar” Storesund muistelee. 

– Asuimme aika pienessä kaupungissa, josta ei löytynyt juurikaan metallia. Noin kolmen tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa sijaitseva Bergen sen sijaan oli ollut aina vahva metallikaupunki. Siellä äänitimme myös esikoisalbumimme [Dragons of the North, 1996]. 

– Meillä oli hieman hankaluuksia saada nimeä, mutta näin digitaalisena aikana tilanne on paikallisille porukoille aivan eri ja skene tuntuu tulvivan bändejä. 

Ympyrä sulkeutuu 

Vaikka Einherjerin alkutaival saattoi vaikuttaa hankalalta, Storesundin ja Frode ”Grimar” Glesnesin (laulu ja basso) komennuksessa kulkeva bändi on onnistunut luomaan sittemmin pitkän ja ansiokkaan uran, joka on poikinut yhdeksän kokopitkää albumia. Niistä tuorein on nimeltään simppelisti North Star. 

Platta kuulostaa ”tutulta ja turvalliselta” Einherjeriltä, joskin keskimääräistä energisemmältä, tummasävyisemmältä ja jossain määrin rujommaltakin. Se tuntuu metallisine otteineen jopa pieneltä paluulta yhtyeen uran ensimmäisten tuotosten maailmaan. 

– Emme ole koskaan suunnitelleet albumien fiilistä etukäteen, vaan levyistä tulee sellaisia kuin on tullakseen. 

– Kirjoitamme vain harvoin kappaleita tai riffejä varastoon, mikä on joidenkin mielestä outo tapa työskennellä, mutta se toimii meidän kohdallamme. Valitsemme kunkin levyn kohdalla vain parhaalta kuulostavat biisiaihiot ja työskentelemme niiden parissa, kunnes ne kuulostavat mielestämme tarpeeksi mainioilta nauhoitusta varten. Tunnistamme kyllä, kun meillä on jokin hyvä kappaleenalku käsissämme, mutta joudumme usein työskentelemään sen kanssa, missä muodossa se tulee ulos. 

– Uudelta albumilta löytyy tietysti paljon raakaa kärinälaulua, mutta mielestäni klassiset heavy metal -vaikutteemme tulevat tällä kertaa erityisen hyvin läpi. 

Viimeiset neljä studiolevyään norjalaiselle Indie Recordsingsille vuosina 2011–18 julkaissut Einherjer ottaa North Starilla hypyn menneisyyteen muutenkin kuin musiikillisesti. Kiekon nimittäin tuo markkinoille monen merkittävän metalliyhtyeen kotisatamana toimiva itävaltalainen Napalm Records. 

Lafkalla on merkittävä rooli Einherjerin historiassa. Se luotti yhtyeeseen tarpeeksi julkaistakseen Dragons of the Northin, minkä perään Einherjer käväisi parin julkaisun ajan Century Medialla. Tämän jälkeen bändi siirtyi oman Native North -levy-yhtiön kautta Indielle.

Tuore diili Napalmin kanssa taitaa tuntua ympyrän sulkeutumiselta?

– Diilimme Indien kanssa tuli päätökseen, joten päätimme katsastaa hieman ympärillemme, mikäli jotain mielenkiintoista olisi tarjolla. Kun Napalm osoitti kiinnostuksensa, hommaa ei tarvinnut miettiä kauan. Olet oikeassa: tuntuu todellakin siltä kuin eräänlainen ympyrä olisi nyt sulkeutunut.

Muutos on pahasta

Einherjerin eeppis-mytologiset sanoitukset ovat sahanneet sujuvasti englannin ja norjan välillä sekoitussuhteen ollessa noin puolet ja puolet.

Ei liene sattumaa, että lähes kaikki Indielle tehtyjen levyjen sanoitukset ovat kotikenttämarkkinoita myötäillen norjaa, kun taas uusimmalla albumilla palataan pitkästä aikaa täysin englanniksi kirjoitettujen tekstien pariin. 

Millaisin perustein kunkin levyn kielivalinta syntyy?

– Inspiraatio kulkee erikoisia teitä, Storesund huokaisee.

– Emme ole mielestäni koskaan ajatelleet tekevämme sanoituksia ainoastaan englanniksi tai norjaksi, vaan kirjoitamme tekstejä sen mukaan, mikä tuntuu milloinkin oikealta.

– On uskomatonta, kuinka paljon olemme saaneet lähiaikoina kysymyksiä juuri sanoituksista, koska porukka tuntuu löytävän niistä paljon eri merkityksiä. Kun kirjoitimme norjaksi, niistä ei udeltu mitään… Mutta kuka tietää, mitä teemme taas seuraavaksi.

Myös Pohjannaulana tunnetulla Pohjantähdellä (englanniksi North Star) on pohjoisessa mytologiassa vahva merkitys. Se on ollut pysyvyytensä ansiosta ikään kuin tähtitaivaan kiintopiste, jota muut tähdet ovat kiertäneet. Vanhan uskomuksen mukaan koko maailma on saanut alkunsa nimenomaan Pohjantähden alla. 

Einherjerin uuden albumin kohdalla Pohjantähden kerrotaan kuvastavan ”ohjausta ja pysyvyyttä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa”. Noin 2500 vuotta sitten eläneen kreikkalaisen filosofin Herakleitosin tunnetun lausahduksen mukaan ”ainoa pysyvä asia on muutos”, joten North Starin oletettu ydinajatus paikoilleen jämähtämisestä tuntuu oudolta.

Mikä vääjäämättömässä muutoksessa hiertää?

– Minulle Pohjantähti ei merkitse ainoastaan jotain konkreettista taivaankappaletta, vaan kysessä on symboli sisäiselle johdatukselle ja keskittymiselle omiin unelmiini ja tavoitteisiini.

– Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selvemmin olen huomannut, että tulevaisuus jyrää vastaan kuin luotijuna eikä kaikessa tahdo pysyä aina mukana. En haluaisi olla mitenkään pessimistinen, mutta muutos johtaa yleensä huonompaan – esimerkiksi juuri nyt olemme keskellä koronaviruspandemiaa. Se on todella huono juttu! 

Raikas henkäys skeneen 

Einherjer-debyytti Dragons of the North lasketaan undergroundpiireissä tummanpuhuvan viikinkimetallin klassikoksi, vaikka levyä mainitaan tuskin koskaan samassa lauseessa vaikkapa Bathoryn, Borknagarin ja Enslavedin kanonisoitujen tuotosten kanssa. 

Albumin sävellyksillä tuntuu olevan uskollisen fanikunnan lisäksi suuri merkitys myös sen tehneelle yhtyeelle. Tästä johtuen kiekko päivitettiin uuteen aikaan sopivaksi viisi vuotta sitten ja julkaistiin vuosijuhlan kunniaksi Dragons of the North XX -nimellä. 

Tämä vuosi toi puolestaan levyn alkuperäisversion uudelleenjulkaisun sekä paluuta Napalmille että albumin 25-vuotista historiaa juhlistamaan. Erityisesti levyn vinyyliversiolle lienee kysyntää, sellainen kun on julkaistu ainoastaan hyvin rajoitettuna painoksena vuonna 2016. 

– Debyyttimme oli ilmestyessään todella raikas henkäys black metal -skeneen, ja se on sitä mielestäni myös tänä päivänä, Storesund määrittelee. 

– Äänitimme levyn uusiksi pääasiassa sen takia, että oli sen 20-vuotisjuhla ja meillä sattui olemaan juuri silloin sopivasti aikaa. Emme olisi arvanneet, että uudelleenäänitys tuntui aivan kuin uuden albumin teolta. 

Teillä on meriittilistallanne hyvä määrä julkaistua musiikkia, ja uusia levyjä on puskenut markkinoille keskimäärin kahden kolmen vuoden välein. Onko uusien sävellysideoiden keksiminen muodostunut ajan myötä hankalammaksi? 

– Aina kun uusi kokopitkä on valmis, ajattelen, että seuraava tulee olemaan taas aivan erilainen ja meillä on edessämme aivan massiivinen työtaakka, Storesund huokaisee. 

– Jostain ne uudet ideat kuitenkin aina pulppuavat esiin. Minusta tuntuu, että pieni breikki vuosina 2004–08 teki luovuudellemme ainoastaan hyvää. Se auttoi näkemään homman eri perspektiivistä, minkä ansiosta osasimme ajatella Einherjerin musiikkia hieman eri tavalla. Pystyimme aloittamaan periaatteessa puhtaalta pöydältä ja erilaisella reseptillä. 

Jaettu intohimo 

Yhtyeen ainoat yhä mukana olevat alkuperäisjäsenet Storesund ja Glesnes perustivat Einherjerin yhdessä Audun ”Thornar” Woldin (basso ja koskettimet) ja Rune ”Nidhogg” Bjellandin kanssa, joista kumpainenkin hyppäsi pois kyydistä Far Far North -ep:n (1997, yhtyeen ensimmäinen Century Median kautta ilmestynyt tuotos) jälkimainingeissa. 

Sittemmin bändissä on soittanut kuusi miestä. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat ydinkaksikon ohella kitaristit Ole Stønsabø ja Tom Enge, joista jälkimmäinen on vaikuttanut kvartetissa vain noin vuoden ajan. Hänen edeltäjänsä, yli 20 vuotta mukana kulkenut Aksel Herløe päätti keskittyä muihin hommiin. 

Olette toki kotoisin samasta pitäjästä, mutta minkälainen sinun ja Glesnesin ystävyyssuhde on? Onko kyse pelkästä bänditoiminnasta vai löytyykö taustalta syvempi yhteys?

– Olemme asuneet naapuruksina ihan pikkulapsista lähtien. Meillä on ollut yhteisiä bändiviritelmiä aina niistä muinaisista ajoista lähtien, kun kilahdimme KISSiin ja Status Quohon. Einherjer on noiden bändiunelmien kulminoituma.

– Ainakaan itse en pystyisi soittamaan yhtyeessä ainoastaan bisneksen tai rahan vuoksi, vaan taustalta täytyy löytyä jonkinlainen jaettu intohimo. Ja meiltä sellainen todellakin löytyy!

Symbolien maailmassa

Einherjerin musiikissaan hyödyntämät historialliset teemat ja symbolit eivät ole tämän päivän metallimaailmassa kovinkaan suuressa huudossa – kiitos tiettyjen valkoista ylivaltaa edustavien ryhmittymien, jotka ovat omineet skandinaavisesta mytologiasta tuttuja symboleja omaan käyttöönsä.

Toinen lukunsa ovat natsimörköjä joka puolella näkevät nettisoturit, joille skandinaavisten symbolien oikea merkitys ei tule koskaan valkenemaan. 

Skandinaavismytologisten symbolien käyttö äärioikeistolaisuudessa ei ole kuitenkaan uusi juttu, sillä riimuja hyödynnettiin jo natsi-Saksassa. Tunnetuin esimerkki on SS-joukkojen ”salamasymboli”, jonka pohjana toimi nuoremmasta Futhark-riimumerkistöstä lainattu aurinkoa kuvaava Sól-symboli, jonka natsit valjastivat kuvastamaan voittoa. 

Moni äärimetallibändi, kuten vaikkapa suomalainen Moonsorrow, on kokenut hankaluuksia muinaisskandinaavisen kuvastonsa takia. Onko teille koitunut mitään ongelmia näiden aihepiirien vuoksi?

– Yllättävän vähän, täytyy myöntää. Meille tulee toki välillä aiheen tiimoilta joitain outoja kysymyksiä, mutta varsinaisia syytöksiä en muista. Keikoilla on tosin näkynyt vähän kaikenlaista porukkaa, koska muinaiset pohjoiset aiheet herättävät epätoivottua huomiota.

– Meillä Norjassa on eräs nimeltä mainitsematon yhtye, joka koki tarpeelliseksi perustella olemassaoloaan julkisesti, koska heillä sattuu olemaan logossaan sama Valknut-symboli kuin Yhdysvaltain kongressitaloon hyökänneellä QAnon-samaani-sekopäällä oli tatuoituna rintaansa.

– Joskus asiat tarvitsevat hieman selventämistä, koska ihmiset ovat yksinkertaisesti tietämättömiä.

Millaisena näet Einherjerin tulevaisuuden?

– No, ainakin toivon, että tulevaisuus ei ole pelkkiä striimikeikkoja verkossa… Se veisi soittamisesta kaiken ilon.

– Vuoden 2009 comebackimme tuntuu kuin eiliseltä, mikä on outoa. Luulen, että teemme samaa juttua myös kymmenen vuoden kuluttua, joskin silloin olemme varmaan lievästi dementoituneita, ruttuisia ja harmaahapsisia ukkoja. Näen myös, että soitamme silloin pääasiallisesti keskitempoista tavaraa.

Julkaistu Infernossa 2/2021.