Porispere-festivaali on tänään julkistanut ensimmäiset 11 esiintyjää kesän 2022 kattauksestaan. Raskaammasta musiikista vastaavat ulkomaalaisvahvistus Death Angel sekä kotimaiset Amorphis, Mokoma ja Huora.
Festivaalin kattaukseen kuuluvat myös garage rock -suuruus The Hellacopters, Tehosekoitin, Haloo Helsinki!, Ismo Alanko, Sami Yaffa, Paula Vesala ja JVG. Loput esiintyjät sekä päiväkohtainen ohjelma julkaistaan ensi vuoden puolella.
Festivaalialueella tapahtuu ensi kesänä myös muutoksia. Aluetta laajennetaan, mikä tuo mukanaan kaksi uutta tapahtumapaikkaa: Pori Jazzin päälavanakin tunnetun Kirjurinluodon areenan alueelle nouseva Uroslava sekä Kesäteatterin tiloihin rakentuva kokonaisuus. Samalla yleisökapasiteetti nousee yli 10 000 henkeen per päivä.
Uudistusten myötä festivaali on jatkossa ikärajallinen eli erilliset anniskelualueet jäävät pois. Alle 12-vuotiaat voivat kuitenkin tulla alueelle ilmaiseksi vanhempiensa seurassa ennen kello 21:tä.
Porispere järjestetään Kirjurinluodossa 5.-6.8.2022. Perinteinen sunnuntain perhepäivä tullaan myös järjestämään, mutta selkeyden vuoksi se eriytetään omaksi kokonaisuudekseen. Perhepäivästä tiedotetaan lisää alkuvuodesta.