Progressiivista death metalia soittavan In Mourningin uusi albumi ulkona lokakuussa – musiikkivideolla otetaan ensituntumaa tulevaan

Uusi In Mourning -levy toimii vuosia sitten alkaneen trilogian päätösosana.

22.08.2019

”Metallivuosiensa Opethin” manttelinperijäksikin usein kutsuttu ruotsalaisbändi In Mourning julkaisee viidennen albuminsa Garden of Stormsin 4. lokakuuta.

Levy on The Weight of the Oceansin ja Afterglow’n (2012, 2016) aloittaman trilogian päätösosa.

”Palasimme äänittämään Jonas Kjellgrenin kanssa, joka on vastuussa vanhojen levyjemme soundista, mutta albumilla on myös uusia juttuja”, yhtye kertoo Agonia Records -levy-yhtiön tiedotteessa.

Sebastian (Svalland, basso) ja Jocke (Strandberg-Nilsson, rummut) ovat uusia jäseniä, olemme työskennelleet aivan uusilla tavoilla, sekä mukana on uusia vaikutteita ja uudenlaisia kappaleita, vaikka levyn siemenet on kylvetty jo aikaa sitten. Albumi tuntuu kaikkein ehjimmältä, rehellisimmältä ja täydellisimmältä levyltämme.”

Jämäkkä Black Storm -musiikkivideokappale todellakin puhuu kovan onnistumisen puolesta:

Lisää luettavaa