Raivokasta viikinkimetallia tulossa taas tuutin täydeltä – Amon Amarth esittelee uutta levyään singlelohkaisulla

Berserker on ruotsalaisyhtyeen 11. studioalbumi.

20.03.2019

Viikinkideathyhtye Amon Amarth julkaisee uuden studioalbuminsa Berserker 3. toukokuuta. Kyseessä on ruotsalaisyhtyeen yhdestoista studioalbumi ja sen on tuottanut muun muassa Stone Sourin, Anthraxin ja Steel Panthersin levyjä työstänyt Jay Ruston. Ensimmäinen biisinäyte Raven’s Flight on kuunneltavissa tuossa yläpuolella.

Laulaja Johan Hegg kertoi Revolver-lehden haastattelussa, ettei yhtye halunnut tehdä toista konseptialbumia heti hyvin onnistuneen Jomsvikingin (2016) perään. Levyn nimi on napattu The Berserker at Stamford Bridge -kappaleesta, joka oli ainoa sanoitusidea, joka Heggillä oli ennen musiikkipuolen valmistumista.

”Se sijoittuu viikinkiajan loppuun. Viikingit ovat Englannissa ja onnistuneet lyömään engelsmannit, sillä he liikkuivat öisin ja nopeammin. Mutta Stamfordin taistelussa englantilaiset käyttivät viikinkien taktiikkaa näitä vastaan ja pääsivät yllättämään. Viikinkien oli peräännyttävä. Heitä oli noin 3 000 ja englantilaisia oli 15 000. He vetäytyivät Stamfordin sillan yli ja jättivät sillalle vain yhden miehen kirveineen pitämään koko Englannin armeijan loitolla”, Hegg kertoo.

Kuulostaa ihan viikinkien Sven Dufvalta, siis. Oli miten oli, tätä ja muuta viikinkimeininkiä on luvassa sitten toukokuussa. Albumin kansikuva sekä kappalelista näyttävät seuraavilta:

01. Fafner’s Gold 
02. Crack the Sky 
03. Mjolner, Hammer of Thor 
04. Shield Wall 
05. Valkyria 
06. Raven’s Flight 
07. Ironside 
08. The Berserker at Stamford Bridge 
09. We Can Set Our Sails 
10. When Once Again 
11. Wings of Eagles 
12. Into the Dark

Lisää luettavaa