Saatana on vapaus – haastattelussa Horna

Horna on julkaisemassa kymmenennen albuminsa. Se on enemmän kuin hyvä syy ottaa yhteys black metalin sanomaa 26 vuoden ajan levittäneeseen Shatraugiin. Hornan sielu avaa yhtyeen näkemyksiä ja ulottuvuuksia, uuden Kuoleman kirjo -albumin luonnetta ja sitä, miten lähellä loppua tuntemamme maailma ja ihmiskunta tällä hetkellä ovat.

Kuva: Nikky Holmes

Joulukuun 11. julkaistavasta Kuoleman kirjo -albumista on liikkunut huhuja, että se olisi jäämässä syystä tai toisesta Hornan joutsenlauluksi. Onko näin?

– En ole itse kuullut lopetushuhua aiemmin. Suunnitelmissa ei ole, että albumi jäisi viimeiseksi, Shatraug vastaa sähköpostitse.

– Huhuja toki liikkuu aina, mutta niin kauan kuin tekeminen on itselleni mielekästä, en näe mitään syytä lopettaa yhtään mitään. Esimerkiksi edesmenneen Grievantee-levy-yhtiön kuoppasin ihan siitä syystä, että oli ajankäytön kannalta välttämätöntä valita joko musiikin tuottaminen julkaisijana tai keskittyminen omaan luomiseen.

Mitkä ovat mieleenpainuvimmat huhut, joita olet kuullut Hornasta liikkuvan? Onko joistakin huhuista ja väitteistä, poliittisella latauksella tai ilman, ollut joskus haittaa bändin toiminnalle?

– Tähän mennessä tuulesta temmatuilla sepitteillä ja kytköksillä on saatu peruttua muutama keikka, mutta enimmäkseen siitä kaikesta on saatu vain ilmaista mainosta. 

– Mieleenpainuvin juoru, jonka olen tähän mennessä kuullut, on se, että Hornan täytyy olla homoseksuaalinen bändi, koska laulajalla on värikkäitä tatuointeja. Se, missä muualla kuin uskonnollisesti kireissä katolisissa maissa tällainen olisi nykyään millään tapaa ongelmallista, on se asian naurettavin puoli. Ei meitä kiinnosta, mistä kukakin elämässään nauttii tai mitä asioita pitää hyveellisempinä, oli kyse sitten seksuaalisista suuntauksista tai politiikan tansseista. Ne yhdistävät tekijät ovat se kantava orsi. 

– Ainahan maailmaan mahtuu täysin itsekritiikkiin kykenemättömiä ääliöitä, joiden maailmankuvaan ei sovi mitään muuta kuin se oma näkemys, jota tungetaan vaikka väkisin jokaisen naamalle.

– Saatana on vapaus, ei kenenkään eikä minkään luoma kahle.

Vaikka huhut voivat hankaloittaa kiertueita, onko toisaalta hyvä asia, että black metalin kaltainen äärimusiikki herättää vielä tänäkin päivänä voimakkaita epäluuloja ja pelkoa?

– Black metal on aina ollut syvimmältä olemukseltaan voimakkaiden saatanallisten ajatusten ja tunteiden tulkki, joka ei edes kuulu jokaiselle. 

– Itse jaan nykyisen tilan täysin kahtia: on äärimetallia ja BLACK metalia, joista ensin mainittu ei edusta mitään muuta kuin musiikillista antia eikä selkeästi edes pyri pintaa pidemmälle. Parhaimmillaan uskonnollista hurmosta, pahimmillaan joutavaa teatteria ja sirkushuveja. 

– Olen edelleen sitä mieltä, että jos et tunne jotain omaksesi tai pidät sitä ongelmallisena, minkä ihmeen tähden siitä pitäisi tehdä väkisin salonkikelpoista? Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin olla ja kuolla.

Lähihistoriaasi kuuluu levyjä ainakin Strigesin, Sargeistin, Finnentumin, Mortualian, Doedsvangrin, Hoathin ja Vordrin riveissä. Mistä löydät aikaa ja luovuuden vimmaa näin monelle bändille ja projektille?

– Lähdetään siitä, etten varsinaisesti löydä aikaa – aika löytää minut. Luovuus on siitä rasittava riivaus, ettei inspiraatio kysy milloin, vaan ottaa haltuunsa. Kanavoin sen, mitä senhetkisessä tilassa ulos tuleekin.

– Vaikka näyttää siltä, että julkaisuja on massiivinen määrä, pöytälaatikkoon jää itse asiassa vielä enemmän. Täytyy myös muistaa, että pääbändieni sivussa toimivat projektit, kuten mainitsemasi, ovat usein vuosien lopputulosta, enkä suoraan sanoen panosta niihin ajallisesti lainkaan – ne tapahtuvat omalla painollaan. 

– Esimerkiksi tuorein Strigesin täyspitkä oli työn alla liki viisi vuotta, mistä päästään siihen olennaiseen faktaan, että omalta osaltani materiaali kokee luonnostaan ajan kulumisen ja tuomion. Tämä puolestaan johtaa suoraan siihen lopputulokseen, ettei julkaistavaksi asti päädy täysin joutavaa musiikkia.

– Suurinta osaa sävellystyöstäni ei todennäköisesti tulla äänittämään koskaan, enkä sitä edes haluaisi. Metalli on paskimmillaan todella hirveää, ja siihen ylitarjontaan minun ei tarvitse osallistua yhtään enempää kuin nyt. 

– Pitää muistaa, että minulle luominen on ratkaisevinta, ei niinkään lopputulos. 

Onko mainituissa bändeissä ja projekteissa jyrkkä jako yksin tekemisen ja puhdasverisemmän bänditoiminnan välillä? 

– Se vaihtelee hyvinkin paljon. Välillä ajatus on täysin selkeä ja vallitseva tila otollinen juuri tietylle projektille, ja toisinaan se on yhtä kaaosta. Silti, täysin tästä riippumatta, sävellän aina valmiiksi, mitä mieleen milloinkin lukkiutuu. Varsinainen bänditoiminta on minulle hyvin vierasta. Pohjat teen aina yksin ja joskus biisin loppuun asti, ellei muu kokoonpano sitten kanna korttaan kekoon. 

– Sanoitukset vaihtelevat sen mukaan, mitä teemaa, ajatusta tai tutkielmaa projektille haen, tai haetaan. Varsinaista ideologioiden kollaasia ei tapahdu, sillä tekojen ja tekemisen takana täytyy voida seisoa. Kaikelle mitä teen on yhteistä se, että taustalla on Saatana. 

Miten arvotat omat projektisi ja bändisi? Onko Horna kaiken ydin ja muut ovat sivuprojekteja, vai onko kaikilla ilmaisukanavillasi oma, ehdottoman tarpeellinen roolinsa luomistyön kaaoksessa?

– Bändejä on tasan kaksi, Horna ja Sargeist. Ne ovat kaiken ydin, jonka eteen teen suurimman työn. Kaikki muut projektit tapahtuvat omalla painollaan ja tulevat valmiiksi sitä mukaa, kun inspiraatiot ovat kohdillaan. Väkisin en ole koskaan osannut tehdä mitään, vaikka myönnettäköön että olen sitäkin yrittänyt.

Ensimmäisestä Hornan nimellä julkaistuista demosta on kulunut 25 vuotta. Miten paljon koet yhtyeesi ja koko black metalin muuttuneen alun päivistä?

– Mielestäni Horna ei ole muuttunut lainkaan. Samalla se muuttuu ja elää kuitenkin kaiken aikaa. En juurikaan mieti, teenkö juuri nyt musiikillisesti yhtään sen edistyneempää materiaalia, koska pääpaino black metalissa on minulle yhä sen hengellinen puoli. 

– Suurin muutos näiden vuosien aikana on selkeästi se, että on yhä enemmän ja enemmän bändejä, joiden musiikki on vain musiikkia. Se on kenties hyvin tuotettua, toimivaa ja jopa kaupallista, mutta silti vain musiikkia, jonka sielukkuus on yhtä tyhjän kanssa. Säälittävintä lienee suuri kopioiden määrä – bändien, jotka eivät edes yritä tehdä omannäköistä musiikkia, vaan kopioivat suoraan aivan kaiken. 

Hornan kuulijoilla tuntuu olevan kirjava suhde albumeihinne. Yhden ehdoton suosikki on Envaatnags Eflos Solf Esgantaavne, toisen Sudentaival ja kolmannen Sanojesi äärelle, ja moni nostaa esille Askel lähempänä Saatanaa -albumin. Pidätkö itse tiettyjä levyjä toisia onnistuneempina?

– Jokainen levy on sen ajan kuva ja sellaisenaan juuri niin onnistunut kuin sillä hetkellä on ollut tarkoituskin. Ainoa levy, jonka tuotannolliset ratkaisut hiersivät alun alkaenkin, on Sudentaival, mutta sekin tuli korjattua täysin uuden miksauksen myötä muutama vuosi takaperin. 

– Useimmiten tässäkin vallitsee se perustotuus, että kuulijan ensikosketus bändiin on se merkittävin. En ole koskaan tietoisesti pyrkinyt tekemään uudesta levystä aiempia parempaa, vaan pitämään yllä sitä tunteenpaloa, josta Horna sai alkunsa, ja tuomaan esiin uuden merkkipylvään siinä jatkumossa.

Splitit ovat oma lukunsa ja kokonaisuutensa. Mikä Horna-spliteistä on onnistunut parhaiten? Onko jokin niistä jättänyt jälkeenpäin ajateltuna toivomisen varaa?

– Ehdottomasti paras on split-lp Behexenin kanssa. Sen tuotanto voisi olla Hornan osalta parempikin, mutta siinä tapauksessa julkaisun luonne olisi muuttunut. Kuten mainitsin, ajankuva on olennaisinta.

– Suurin pettymys lienee bändiä tunteville hyvin selvä. Split-ep Woods of Infinityn kanssa ei todellakaan tarjoa sellaista kansitaidetta, joka meille kelpaisi. Tässä tapauksessa virhe oli silti meidän. Annoimme Woods of Infinityn päättää asiasta, ja lopputulos oli painovalmis ennen kuin kukaan meistä oli sen nähnyt. Woods of Infinity kärsi tästä ansaitusti enemmän, eikä koko bändiä ole ollut olemassa enää vuosikausiin.

Hornalla on ollut kolme eri laulajaa. Jos ajattelet Spellgothin (2009–?), Corvusin (2002–2009) ja Nazgulin aikakausia (1996–2001), miten paljon solistintontilla on ollut vaikutusta keikkojen energioihin, studiolevyihin ja eritoten sanoituksiin?

– Jokainen aikakausi vaikutti pitkälti siihen, miten laulajan vahvuuksia tuli hyödynnettyä sävellystyössä, ja sen myötä siihen, millaisia biiseistä tuli. 

– Nazgulin aikaan keikkailua oli vielä vähäisessä määrin, ja käytännössä ainoastaan kotimaassa. Tasan kaksi keikkaa tehtiin ulkomailla, eikä ainuttakaan varsinaista kiertuetta. Corvus puolestaan toi mukaan tietynlaisen raivokkaan vimman, joka veti esiintymislavoille yhä kasvavissa määrin

– Homman sinetöi Spellgoth, joka onnistui kanavoimaan raivon hengellisen puolen kanssa. Keikoilla kaikilla on ollut hyvinkin erilainen latauksensa, mutta aika Spellgothin kanssa on ollut selkeästi parasta Hornalle, siitä ei pääse mihinkään. 

– Sanoituksiin mikään aikakausi ei ole varsinaisesti vaikuttanut, koska olen kirjoittanut pääsääntöisesti kaiken itse, ja olinhan minä kitaran kanssa laulajanakin vielä keväällä 1996, ensimmäisten keikkojen aikaan.

Rumpali LRH (Bythos, Chamber of Unlight, Darkwoods My Betrothed, Deathchain) liittyi joukkoonne vuonna 2016, ja Kuoleman kirjo on näin ollen hänen ensimmäinen täysimittainen albuminsa Hornan riveissä. Onko LRH:n panos tuonut jotain ihan uutta Hornaan? 

– Uutta on se, ettei tarvitse miettiä enää lainkaan rumpalin rajoitteita, vaan kaikki on mahdollista. Sen lisäksi LRH toi mukanaan sen pakon, että muunkin bändin on välttämätöntä soittaa paremmin ja tiukemmin, missä ei todellakaan ole mitään valittamista.

Kuoleman kirjo ei ole mittavin Horna-albumi, mutta sekin kellottaa yli 70 minuuttia. Millaisen kaaren halusit levylle rakentaa, jotta se kantaisi kestonsa?

– Alun perin Kuoleman kirjon piti kattaa levyn kahdeksan ensimmäistä biisiä, ja sillä hyvä. Loput biiseistä oli tarkoitus julkaista ep:nä ennemmin tai myöhemmin, mutta lopulta kysyimme toisiltamme miksi. Ne viisi biisiä olivat kuin itsestään vinyylin c-puoli, joten päätimme laittaa koko luomuksen yksiin kansiin. Pari biisiä jäi vielä yli yhtä kaavailtua split-julkaisua varten. 

Miten pitkältä ajanjaksolta albumin kappaleet ja riffit ovat peräisin? 

– Tällä kertaa mukana ei ole ainuttakaan vanhempaa biisiä tai ideaa. Pöytälaatikon tyhjennys tehtiin Kasteessa kirottu -erikoisjulkaisun kanssa ja Sanojesi äärelle -levyllä. Suurin yhdistävä tekijä aiempaan on se, että hain Kuoleman kirjolla suoraan niitä hetkiä, jotka jäivät mielestäni aiemmilta levyiltä uupumaan. 

Onko kovatasoisten black metal -kappaleiden säveltämisen kynnys noussut laajan tuotannon myötä? Nouseeko luovuuden seinä koskaan vastaan? 

– Luovuuden ja hulluuden välinen raja on aika olematon, ja eikös se hulluuden määrite olekin, että tekee saman asian yhä uudestaan eri lopputulosta odottaen? 

– On kuitenkin syytä huomioida, etten mieti sitä, onko uusien biisien mukana kenties jotain, joka muistuttaa liikaa jo tehdyistä biiseistä. Tärkeintä on, että materiaali kuulostaa ja tuntuu omalta, täysin sydämin vuodatetulta. 

– Näillä näkymin en todellakaan ole saavuttanut tämän tien loppua, eikä se edes häämötä edessä.

Nostaisitko esille muutamia erityisen onnistuneita Kuoleman kirjon kappaleita ja avaisit hieman niiden syntyä ja sanoitusten teemoja? 

– Avausraita Saatanan viha yhdistelee tuttua Hornaa täysin uusien elementtien kanssa lisäten raivokkuuteen aimo annoksen hulluutta. Sen sokaisevan tunteen, kun viha yksinkertaisesti vie järjen. Muuten levyltä on vaikea nostaa esiin erityisiä biisejä. Kuoleman kirjo on kauttaaltaan täynnä kokeilevia, mutta silti tuttuja hetkiä. 

– Kaiken kaikkiaan onnistunein ratkaisu kokonaisuuden kannalta oli se, että Infectionilla [kitara] oli selkeä osuus sävellysten hiomisessa lopulliseen muotoonsa. Tämä toi mukaan paljon sellaista, jota en itse olisi luultavasti koskaan tullut ajatelleeksi. 

Entä teema. Jos pitäisi määrittää jokin koko 70-minuuttisen Kuoleman kirjon läpi läsnä oleva sanoma, mikä se olisi? 

– Levyn teema on kiteytetty sen nimeen. Raadollisesti ajateltuna se käsittää niin fyysisen kuin hengellisenkin kuoleman, mutta kokonaisuus pitää sisällään kaikkea, mitä kuolema meille suo – myyttejä, taruja, uskonnollisia hetkiä, kuolemanpalvontaa, väkivaltaa… 

Jos unohdetaan black metal itsessään, mitkä asiat vaikuttavat tätä nykyä Hornan musiikkiin, joko suoraan tai välillisesti, esimerkiksi mielenmaiseman tai tunnelman kautta? 

– Aivan kaikki eikä yhtään mikään. Minulle luovuus on edelleen täysin selittämätöntä sen suhteen, mikä sen laukaisee. Se tila voi löytyä koska tahansa ja mistä hyvänsä virikkeestä. 

– Kyseessä voi olla yksittäinen lause kirjassa, repliikki tai kohtaus elokuvassa tai pelissä, kuva mistä tahansa tai vaikka jotain niinkin tavallista kuin kesäinen uimaretki keskellä aurinkoista päivää. Sodan roihu -levyn Hengen tulet -biisin idea ja sävellys tulivat täysin tyhjästä saunan lauteilla. Luovuuden laukaisevaa tekijää ei yksinkertaisesti pysty selittämään, ainakaan järjellisesti. 

Black metal muutti jo 1990-luvulla nopeasti muotoaan melodiseen, sinfoniseen ja kaupalliseen suuntaan. Tätä nykyä tuntuu, että ääripäät erkaantuvat toisistaan entistäkin enemmän, kun todellinen black metal painuu yhä syvemmälle maan alle ja kaupallista laitaa pusketaan esille yhä enemmän? 

– Monilta osin näin varmasti onkin. Kaupallisempi ja eritoten sieluton ”black” metal on edelleen läsnä ja esillä joka paikassa. 

– Aivan yksiselitteistä syytä tähän ei kai ole, mutta internet on tuonut likipitäen minkä tahansa bändin kenen tahansa ulottuville muutamassa sekunnissa sen sijaan, että kukaan näkisi mitään vaivaa löytääkseen jotain mielenkiintoista. Samalla aikamme vitsaus on hyvinkin positiivinen – bändien on pakko vakuuttaa entistä nopeammin, eikä kukaan uhraa aikaansa heikommalle annille. 

1990-luvulla black metalin suhteen liputettiin erityisesti Norjan ja Ruotsin puolesta. Sittemmin tunnustettuja tekijöitä on noussut esille vähän kaikkialta. Mistä kaikkein voimakkain black metal tulee tätä nykyä? 

– Mistä syntyy kovalaatuisinta black metalia? Minun käsistäni. 

– Norjan huippuvuodet ovat selkeästi se helpoiten huomattava taakse jäänyt asia, vaikka tulee siitäkin maasta yhä edelleen aitoja, vakuuttavia bändejä.

– Sama pätee toki mihin hyvänsä maahan, mutta kaksi maata, jotka tuovat tällä hetkellä erityisen kovia bändejä, ovat Puola ja Kreikka. Jälkimmäiseen minulla on tosin ollut aina tietty rakkaussuhde Rotting Christin Thy Mighty Contract -levyn myötä.

National socialist black metal, kavereiden kesken nsbm, on nykyään ristiriitaisin black metalin ilmentymä. Onko näin poliittisesti ja rasistisesti aatteellinen musta metalli todellista black metalia?

– Sen sietääkin olla huonossa maineessa, eikä tekisi yhtään pahaa, vaikka koko roska kuihtuisi pois tai saisi edes yhtä vähän huomiota kuin aiemmin. 

– Lähes kaikki nsbm, mitä vastaan tulee, on musiikillisilta ja esteettisiltä arvoiltaan täysin alaluokkaista provosointia eikä mielestäni edusta black metalia, saati että kuuluisi sen piiriin. Aiemmin mainitsemani uskonnollinen ja henkinen latauskin on vaihdettu suurimmilta osin täysin joutavaan maalliseen paatokseen, eikä sekään ole läsnä sellaisena yhdistävänä tekijänä, joka mielestäni voisi jollain tapaa oikeuttaa nsbm:n olemassaolon. 

– Minulle kyseinen genre on yhtä vastenmielinen kuin vaikkapa reggae tai ska.

Millaisia asioita arvostat metallissa nykyään? Onko paras metalli julkaistu jo vuosikymmeniä sitten vai löytyykö viime vuosiltakin asiallista jälkeä?

– Arvostan yli kaiken sitä, että bändi kuulostaa itseltään, ja sitä, että musiikki on tehty sielu roihuten eikä vain sen takia, että on tehtävä jotain uutta fanien vuoksi – tai vaikka tilipussin toivossa, mikä tuntuu olevan liian monille se vaikuttava tekijä. 

– Kuuntelen musiikkia edelleen laidasta laitaan, enkä nyt mainitsekaan black metalin saralta ainuttakaan bändiä. Sen sijaan suurimman määrän soittoa kotonani ovat saaneet uusia levyjä julkaisseet bändit kuten Arrayan Path, Death Angel, Iron Savior, Primal Fear, Overkill ja vaikkapa Neronoia. 

– Kukaan ei varmasti tule keksimään pyörää uudelleen, mutta sen pitäminen virkeästi liikkeessä on edelleen mahdollista.

Horna on ollut tulessa yli neljännesvuosisadan. Ovatko omat näkemyksesi maailman ja ihmiskunnan suhteen muuttuneet tänä aikana?

– Kyllä, siten että seison entistä jyrkemmin sen takana, mihin uskon. 

– Varsinaista muutosta ei ole tapahtunut, maailma ja ihmiskunta kaipaavat edelleen puhdistavaa tulta, enkä lue tässä itseäni mitenkään poikkeukseksi. Liian pitkät hyvinvoinnin jaksot ovat tuhonneet jokaisen sivilisaation tähän mennessä, ja nykyinen maailmantilanne suorastaan huutaa tervetuloaan Saatanalle. Mihin tahansa katsookin, moraalittomuus ja henkinen sairaus vallitsee, enkä näe, että tähän olisi tulossa mitään muutosta. 

– Jos jotain pitäisi erikseen mainita, niin ihmisen suurin kompastuskivi on internet. On valtava määrä tietoa, jonka eteen ei nähdä mitään vaivaa, ja sen sijaan, että meistä tulisi yhtään älykkäämpiä, tapahtuu ainoastaan päinvastaista ja ihmisten välinen arkisuus kitkeytyy vähä vähältä.

Onko tätä nykyä helpompi kirjoittaa black metalia? Onko inspiraationlähteitä enemmän kuin koskaan ennen?

– Kirjoittaminen on helppoa, itsensä toistamisen välttäminen taas vaikeampaa, jos siihen alkaa kiinnittää liikaa huomiota. Mielestäni black metal ei edes kaipaa sen hengellistä sanomaa enempää aiheita, mutta siinäkin on hyvä pitää mielessä itsensä; kirjoittaa oman näkemyksensä kautta eikä vain toistaa muiden lausumia.

Julkaistu Infernossa 10/2020.