Sairaita tekoja ja väkivaltaa – lahtelaisbändi Mörbit Vomit julkaisee debyyttialbuminsa

21.09.2015

Mörbid Vomit julkaisee debyyttipitkäsoittonsa 23. lokakuuta Ranka Kustannuksen kautta. Doctrine of Violence sisältää 10 kappaletta lahtelaista death metalia, josta ensimmäisenä näytteenä tarjoillaan Beaten from Belief.

”Levyn keskeinen teema on nimensä mukaisesti väkivalta. Sanoitukset ovat täynnä sairaita tekoja ja ajatuksia, jotka kuitenkin ovat tätä päivää monien ihmisten niin mielissä kuin teoissakin. Albumia äänittäessä tekniikka oli jatkuvasti meitä vastaan ja ajoittain väkivalta alkoikin tuntua hyvältä vaihtoehdolta myös muita bändin jäseniä kohtaan ”, laulaja-kitaristi Ryöti kommentoi.

Kuuntele alta ensimmäinen singlelohkaisu Mörbid Vomitin albumilta.

Lisää luettavaa