Šamanen kylmä ja tumma kolmoslevy julki keväällä – uutuusvideolla pohditaan valinnan ja sattumanvaraisuuden yhtälöä

Tamperelaisyhtye jatkaa Solstice-albumillaan omaehtoisella ja selkeitä määrittelyjä kaihtavalla linjallaan.

01.02.2024

Tamperelainen, nykyisin triona toimiva Šamane julkaisee 12. huhtikuuta kolmannen albuminsa Solstice, joka vie kuulijansa monikerroksiselle ja pysymättömyyttä luotaavalle tutkimusmatkalle. Levyltä julkaistaan huomenna perjantaina digisingle Kolme kohtaloa, jonka videon voit katsoa jo nyt alta.

”Sekä biisin että videon tarinassa tarkastellaan valinnan ja sattumanvaraisuuden yhtälöä – miten yksittäisten tekojen ja tapahtumien ketjut muodostavat lopulta kokonaisuuden, jonka lopputulokseen emme voi koskaan täysin vaikuttaa”, tiivistää laulaja-basisti Saara Šamane.

Lisää luettavaa