”Sellaiset coverit ovat onnistuneimpia, joissa bändi ikään kuin pystyy muuttamaan biisin omakseen” – haastattelussa Arch Enemy

Arch Enemy on julkaissut kaikki coverbiisinsä yhdessä paketissa. Covered in Blood -levy todistaa, että kun Michael Amottin jengi lainaa laulun, biisi palaa maailmalle niin sanotusti korkojen kera.

Kitaristi Michael Amott myöntää heti kärkeen, ettei ilmassa ole suurspektaakkelin tuntua. Arch Enemyn uusi albumi Covered in Blood on levy-yhtiön ideoima välityö, joka niputtaa yksiin kansiin kaikki bändin levyttämät lainabiisit. Mutta hommalla on pointtinsa, kun katsotaan oikeasta kulmasta.

– Viime vuonna julkaistun Will to Powerin ja seuraavan studioalbumimme välissä kuluu vielä sen verran aikaa, että coverlevylle on nyt sopivasti tilaa, Amott sanoo. – Nämä biisit ovat olleet hajallaan siellä täällä. Tuntui hauskalta koota niistä tällainen tyylikäs paketti.

Hauskuus tuntuu olevan avainsana yhtyeen päällisin puolin brutaalissa ja totisessa maailmassa. Amott innostuu hehkuttamaan, miten hienoa Arch Enemyssä on olla.

– Asiat ovat kovin eri tavalla kuin aikoinaan, kun aloin kuunnella äärimetallia. Silloin tällaiset bändit toimivat maan alla ja lähettelivät toisilleen treeninauhoja ja livekasetteja. Muistan ajatelleeni, että tällainen kama ei tule koskaan saamaan kovin suurta yleisöä.

– Mutta toisin kävi. Bändimme on tullut vuosi vuodelta suositummaksi, eikä meidän ole tarvinnut juosta menestyksen perässä. Se on tapahtunut sitä mukaa kuin äärimetallista on tullut yleisemmin hyväksyttyä.

Arch Enemy on ollut olemassa kaksikymmentäkolme vuotta, ja Covered in Bloodilla on kaksikymmentäkolme biisiä. Se on melkoinen määrä covereita bändiltä, joka on julkaissut myös kymmenen levyllistä omaa materiaalia. Amott sanoo, että jokainen versio on tehty tiettyä tarkoitusta varten.

– En koskaan julkaise omia biisejäni, joihin en ole sataprosenttisen tyytyväinen. Musiikkibisnes kuitenkin vaatii bändeiltä nykyisin jos jonkinlaista bonusraitaa eri maiden ja formaattien julkaisuihin, eli ekstrakappaleita täytyy aina löytyä. Sellaisessa tilanteessa on parempi levyttää coverversio kuin julkaista oma biisi, johon ei täysin usko. Siksi näitä on kertynyt.

Lainabiiseillä on siis tarkoituksensa. Niistä koottuja levyjä ei kannata aliarvioida muutenkaan merkityksettömiksi. Covered in Blood ei ehkä kerro, missä Arch Enemy menee tällä hetkellä, mutta se selvittää paljon, mistä bändi on tullut.

Vaikutuksen alaisena

Covered in Bloodilla on biisejä monenlaisilta bändeiltä, mutta niitä yhdistää yksi asia: ne ovat vaikuttaneet tavalla tai toisella Michael Amottiin ja Arch Enemyyn. Kitaristi vakuuttaa, että tämä pätee joka biisiin synkeästä popista crustpunkkiin ja klassiseen heviin.

Osa valinnoista on itsestään selviä, osa ei lainkaan. Tears for Fearsin popklassikko Shout ja Mike Oldfieldin jännitteinen Shadow on the Wall putoavat jälkimmäiseen lokeroon.

– Kiinnitin huomiota Shoutiin, kun se soi pari vuotta sitten yhdessä ravintolassa. Mietin, että tätäpä en ole kuullut aikoihin, onpas synkkä popbiisi. Menin hotellihuoneeseeni kuuntelemaan kappaleen uudelleen ja ihastuin sen tummanpuhuvaan tunnelmaan. Pidän puhelimessani listaa mahdollisista lainabiiseistä, ja lisäsin Shoutin sinne. Kun myöhemmin kokeilimme soittaa sitä, se alkoi toimia heti.

– Pidän myös kovasti Mike Oldfieldin levyistä. Mieleeni tuli, että Shadow on the Wall ei olisi meille liian arvattava valinta.

Lainabiiseillä on aina myös valistusarvoa. Itse kuulin Shadow on the Wallin ensimmäisen kerran vuonna 1988 suomalaisen Zero Ninen versiona. Myös Arch Enemyllä on varmasti nuoria faneja, jotka löytävät uutta diggailtavaa Covered in Bloodin kautta.

– Aivan! Minä löysin aikoinaan uusia bändejä Metallican Garage Daysiltä. Oli jännää huomata, että bändi soitti Killing Joken ja Budgien biisejä, ja että brittiläisen hevimetallin uusi aalto oli sille niin kova juttu. On aina hienoa päästä tutkimaan, mikä on vaikuttanut omaan suosikkibändiin. 

Covered in Bloodin ennakoitavin osasto on klassisen hevin lokero, johon kuuluvat Pretty Maids, Judas Priest, Scorpions, KISS, Manowar, Queensrÿche, Megadeth ja Iron Maiden.

– Priest, Maiden ja Scorpions ovat olleet olemassa aina, tai ainakin niin kauan kuin minä olen kuunnellut hard rockia ja metallia. Tuntuu luontevalta soitella niiden biisejä. Queensrÿchen Rage for Order on minulle erityisen tärkeä levy. Pidän sen uusromanttis-progressiivis-kokeellisesta tunnelmasta. 

Oman lukunsa Covered in Bloodille muodostavat crustpunk- ja hardcorebiisit.

– Olin nuorena syvällä hardcoressa ja rakastin sen raakuutta. Sitten opin soittamaan kitaraa paremmin ja halusin kehittyä muusikkona. Se sai minut siirtymään speed/thrashin soittamiseen. Kun sain tehtyä hiukan haastavampia riffejä, perustin ensimmäisen death metal -bändini Carnagen. Muistan sen ajan ikään kuin sulatusuunina. Äärimetalli syntyi kaikesta nopeasta ja hurjasta, Amott tunnelmoi. 

– Punkkia kuuntelin jo lapsena, 10–11-vuotiaana. Perustin ensimmäisen bändini vuonna 1983 lapsuudenystäväni kanssa. Biiseissämme oli vaikutteita Dischargelta, GBH:ltä, The Exploitedilta sekä Anti-Cimexiltä ja muilta ruotsalaisilta punkbändeiltä. 

Covered in Bloodilla onkin aika monta biisiä ruotsalaisnimiltä. Eikä pelkästään punkkia ja metallia, vaan jopa Europea.

– Joo, mutta se ei johdu varsinaisesti kansallisuudesta. Century Media halusi koota kerran kokoelmalevyn, jolla levy-yhtiön bändit soittavat toistensa biisejä, ja me versioimme Dream Eviliä, joka sattuu olemaan kavereidemme bändi. Europe taas oli minulle suuri vaikuttaja. Näin telkkarista, kun se voitti bändikilpailusta levytyssopimuksen. Se oli Ruotsissa kova juttu jo alkuaikoinaan, maan paras bändi. Europe soitti tosi hyvin ja teki tappavan hyviä biisejä. Sen ensimmäiset levyt ovat lähempänä varhaista heviä kuin myöhemmät. 

– Alissa [White-Glutz, laulaja] muuten vetää Skitslickersin ja Moderat Likvidationin biisit ruotsiksi, vaikka on Kanadasta! Hän osaa imitoida tosi hyvin eri kieliä ja äänsi studiossa niin hienosti, että me ruotsalaiset kierimme lattialla naurusta henkitoreissamme. 

Kohteliaisuuksia vaihtelemassa

Joskus lainabiisit tulevat Arch Enemyn ohjelmistoon sen kummemmin suunnittelematta, toisinaan niitä pyöritellään ennen äänityksiä hyvinkin perusteellisesti. Esimerkiksi Oldfieldiä versioidessaan bändi oli tarkkana sovituksen suhteen, mutta hardcorebiisit se runnoi purkkiin hymy naamalla ja yhdellä otolla.

Amottin mukaan lainailua yhdistää aina yksi asia: se on hauskaa ja rentoa puuhaa.

– Paineita on vähemmän kuin omia biisejä äänittäessä. Se paine on toki nautinnollista ja itse itselle luotua, mutta toisinaan on mukavaa, kun sitä ei ole lainkaan.

Millainen sitten on hyvä laina? Se riippuu esittäjästä. Jos tribuutti- tai coverbändi esiintyy viihdyttääkseen baariyleisöä, kovin vapaamuotoiset tulkinnat kuulijoiden lempikappaleista eivät välttämättä ole paikallaan. Mutta jos bändin suosio perustuu omaan soundiin, versiot toimivat tai ovat toimimatta sen ehdoilla.

– Sellaiset coverit ovat onnistuneimpia, joissa bändi ikään kuin pystyy muuttamaan biisin omakseen. Esimerkiksi Metallica on onnistunut siinä monta kertaa. Paras esimerkki on Diamond Headin Am I Evil, josta on käytännössä tullut Metallican biisi.

Kappaleiden omaksi ottaminen on kaksipiippuinen juttu. Kun Arch Enemy käsittelee vaikkapa Tears for Fearsiä tai Scorpionsia, biiseille niin olennaisesta laulumelodiasta ei jää jäljelle muuta kuin rytmi. Amottin mielestä homman kuuluu mennä niin.

– Äärimetallilaulu kuuluu Arch Enemyn tyyliin silloinkin, kun soitamme muiden biisejä, ja melodiat soitetaan kitaralla. Minusta olemme onnistuneet versioissamme aika hyvin, ainakin useimmiten. Alissan mukana lauluraidoille on hiipinyt pieniä melodiaelementtejäkin, esimerkiksi Shoutiin ja Pretty Maidsin Back to Backiin. 

Coverbiisin saa levyttää kysymättä tekijän suostumusta, mikäli ei muuta sävellystä tai sanoitusta. Arch Enemyn totaalisten tulkintojen suhteesta alkuperäisiin voi olla montaa mieltä, etenkin sävellysten osalta, mutta lupia sen ei ole silti tarvinnut kysellä.

– Jouduimme kyllä olemaan yhteydessä Tears for Fearsin kustannusyhtiöön, koska siellä oli jotenkin tiukennettu sääntöjä, mutta se oli pelkkä muodollisuus. 

Yksi Covered in Bloodin biiseistä on lainaa vain puolittain: Amott soitti Carcassissa, kun bändi levytti Incarnated Solvent Abusen, ja oli siis itse tekemässä alkuperäistä biisiä. 

– Se taisi olla Angelan idea. Versio tehtiin, koska hän on kova Carcass-fani ja halusi laulaa sen, Amott sanoo. Hän puhuu Arch Enemyn entisestä laulajasta ja nykyisestä managerista Angela Gossow’sta, joka joutui haastattelumme jälkeen kohun keskelle erään Alissa White-Glutzista otetun valokuvan tekijänoikeuksia koskeneen keskustelun lähdettyä käsistä niin pahasti kuin sosiaalisessa mediassa vain voi. 

Arch Enemy tulee hyvin todennäköisesti lainailemaan kappaleita myös jatkossa. Ellei muun niin levy-yhtiön bonuspyyntöjen tähden. 

– Minulla on joitakin ideoita, mutta en halua paljastaa, mitä covermuistiinpanoissani lukee. Pitäisiköhän meidän soittaa Terveitä Käsiä tai Rattusta? Kuuntelin nuorena paljon suomalaista punkkia. Riistettyjä, Kaaosta, Bastardsia, Mellakkaa… Olisi hauskaa kuulla, miten Alissa vetää suomenkielisiä hardcorebiisejä. 

Entäpä Arch Enemyn omat biisit? Onko niitä lainailtu? Amott kertoo kuulleensa muutamia versioita, mutta niiden tekijät eivät ole olleet tunnettuja.

– Emme ole vielä sellainen klassikkobändi, että kaiken maailman starat soittelisivat musiikkiamme. Kuulemissani lainoissa on ollut mokia, mikä on ymmärrettävää, koska alavire ja riffien teknisyys tekevät biiseistämme vaikeita soittaa. Mutta jos versiossa on hyvä henki, asia on kaikin puolin kunnossa. Otan jokaisen version kohteliaisuutena. 

Julkaistu Infernossa 1/2019.