Sodan loputon viehätys – haastattelussa Shrapnel Storm

Keskitempo, sotateemat ja tiukka usko omaan tekemiseen. Näistä on Shrapnel Stormin death metal tehty.

Kuva: Antti Kallio

Mother War -esikoisenne äänitykset vaikuttivat suurelta jutulta bändille. Onko levyllä kaikki pelissä, vai onko jotain, mikä jäi myöhemmin kaivelemaan?

– Tämä oli meille suuri juttu, debyyttiä kun ei pääse yrittämään toista kertaa. Pitää nähdä asia niin, että levy on ajankuva yhtyeen sen hetkisistä kyvyistä ja kiinnostuksista. Myöhemmin voi miettiä, miltä joku biisi tai levy kuulostaisi, jos olisi tehnyt jonkin asian eri lailla, mutta kun mietitään kokonaisuutta, yksityiskohtien kanssa ei kannata ajaa itseään hulluksi, basisti Petri Saarenmaa paljastaa.

– Tuottajaksi saatiin Aadolf Virtanen ja ääntä tekemään Daniel Rantanen, ja herrat hoitivat leiviskänsä paremmin kuin mallikkaasti. He takasivat myös sen, että levylle vuodatettaisiin sydänveri, jota muuten löytyy muun muassa fyysisen version sisälehdiltä.

Sanoituksenne kertovat suurimmaksi osaksi sodasta. Mikä sodassa kiehtoo?

– Sota, tai militarismi, on lähellä sydäntä ihan reserviläistouhuista alkaen aina sotadokumenttien, fiktiokirjallisuuden ja elokuvien ahmintaan. Sodasta voi ammentaa lähes loputtomasti. Sota on osa jokaisen kansakunnan historiaa ja esimerkiksi sankariteot liitetään usein siihen, mutta kääntöpuolella on sotarikoksia ja yksittäisten ihmisten tragedioita.

– Sodasta voi kirjoittaa yhden sotilaan tai siviilin tasolta aina kansakuntien tai valtioiden laajuuteen, lopulta koko maailman kattavaan kokonaisuuteen päätyen, kuten levyn nimibiisissä. Myös death metalille perinteiset zombilyriikat saa kytkettyä sotaan, ja halutessaan voi kirjoittaa sivistyneen ihmisen moraalikäsitysten murentumisesta paineen alla.

Mikä on ”se juttu”, joka erottaa Shrapnel Stormin muista tämän genren bändeistä?

– Death metal tuntuu olevan Suomessa nyt kovassa nosteessa, mutta kaltaisiamme bändejä ei ole liikaa. Keskitempoa ja old school -tarjontaa löytyy, mutta kun mukaan heitetään meidän tapaan vähän ysäriä ja Florida-kuoloa, näitä bändejä onkin aika vähän.

– Deathissä ja blackissä, jotka ovat luonteeltaan atavistisia ja primitiivisiä, on järjetöntä lähteä keksimään pyörää uudestaan. Tärkeintä on, että meillä on oma soundimme ja ilmeemme. Me ammennamme useista eri lähteistä ja yhdistämme tekemiseemme näiden eri aspekteja.

Haastattelu julkaistu Infernossa 5/2015.