Sodom- ja Holy Moses -rumpali Atomic Steif on kuollut

Muun muassa Sodomissa ja Holy Mosesissa urallaan vaikuttanut Guido "Atomic Steif" Richter on kuollut.

07.09.2025

Guido ”Atomic Steif” Richter, joka tunnettiin muun muassa Sodomin ja Holy Mosesin rumpalina, on kuollut. Sodomin some-kanavissa kerrotaan Richterin menehtyneen jo viime viikolla. Kuolinsyy ei ole tiedossa.

Richter liittyi vuonna 1980 perustetun saksalaisen thrash metal -pioneeri Holy Mosesin riveihin 1990, mutta lähti jo vuotta myöhemmin. Vuonna 1992 tämä liittyi thrash metal -suuruus Sodomiin alkuperäisrumpali Christian ”Witchhunter” Dudekin tilalle ja tämän ensiesiintyminen Sodomin äänitteellä tapahtui vuoden 1993 Aber bitte mit Sahne -ep:llä. Hän soitti kahdella yhtyeen pitkäsoitolla: vuoden 1994 Get What You Deservellä sekä vuotta myöhemmin ilmestyneellä Masquerade in Bloodilla. Lisäksi hän oli mukana Live in der Zeche Carl -livevideolla (1994) ja Marooned Live -livealbumilla (1994).

Richterin ja Sodomin tiet erkanivat 1996, mutta hänet nähtiin myöhemmin muun muassa vierailevana tähtenä Sodomin Wackenin-keikalla 2007. Samana vuonna Richter teki paluun Holy Mosesin riveihin ja oli kelkassa aina vuoteen 2011 asti. Hänen soittoaan voi kuulla vuoden 2008 Agony of Death -levyllä.

Sodomin ja Holy Mosesin lisäksi Richter vaikutti urallaan muun muassa Living Deathissä, Violent Forcessa ja Stahlträgerissä.

YouTube video
YouTube video