Eipä sitä kuvaa katsomalla uskoisi, mutta kyllä vain, Soundgardenin äänen Chris Cornellin tiimalasi on tyhjentynyt tänään puolen vuosisadan ja yhden vuoden verran.
Kaikkihan me tiedämme, että Cornell hajotti sittemmin uudelleen kasautuneen Soundgardenin vuonna 1997 ja suuntasi soolouralle. Miehen ensimmäinen soololevy Euphoria Morning ilmestyi syksyllä 1999, mutta harvapa on tietoinen, että albumin nimen piti alun perin olla synkempi Euphoria Mourning.
Asia paljastui vastikään Cornellin Facebook-sivuilla, joilla kerrottiin kyseisen albumin uudelleenjulkaisusta. Cornellin mukaan hän taipui muuttamaan otsikon kuunneltuaan ”huonoja neuvoja” juuri ennen levyn julkaisua. Alkuperäisellä nimellä siunattu laitos julkaistaan elokuun puolivälissä paitsi ensi kertaa vinyylinä myös cd-muodossa ja digilatauksena.
Juhlistakaamme Seattle-legendan synttäriä ja muistelkaamme mainittua levyä yhdellä sen komeista raidoista: