Suomalaiselta Altarialta uusi levy 13 vuoden tauon jälkeen – kuuntele melodinen paluusingle

Pohjanmaan melometalliylpeys Altaria palaa levytyskantaan.

08.05.2022

Edellisen kerran levynjulkaisupuuhissa vuonna 2009 ollut melodinen metalliporukka Altaria täräyttää ulos omin käsin äänitetyn ja tuotetun Wisdom-albuminsa 8. heinäkuuta.

Peli avataan levyn nimikkokappaleen singlellä.

”On kulunut 13 vuotta siitä, kun Altaria julkaisi viimeksi uutta musiikkia”, yhtye tiedottaa.

”Nyt on tullut viimein aika tulevan albumin uuden singlen! Kiekon nimikko- ja avausraita oli ilmeinen valinta. Se on tarttuva, suoraviivainen Altaria-tyyppinen sävellys, jolta löytyy paljon melodioita ja teemoja.”

”Sanoitusten tarina kertoo ajatuksista siitä, että rock ’n rollissa ei ole sääntöjä oikeasta tai väärästä. Kaikilla tuntuu olevan omat mielipiteensä, mutta niin kauan kuin luottaa itseensä ja omaan visioonsa, vain taivas on rajana!”

Lisää luettavaa