Suru voi kääntyä surijaa vastaan – Segmentian uusi video on kaunis kummitustarina

Forget Me on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta ep:ltä.

05.08.2022

Raskaamman musiikin ja popin sävyjä yhdistelevä seinäjokinen Segmentia valmistelee parhaillaan jatkoa vuoden 2019 debyytti-ep:lleen. Esimakua loppuvuodesta ilmestyvältä ep:ltä tarjoillaan nyt Forget Me -singlellä ja kappaleen kylkeen tehdyllä videolla.

”Aivan alkujaan biisi syntyi ahdistuksesta, joka johtuu ihmisen epäterveestä takertumisesta toiseen ihmiseen. Nykyään biisi kertoo paljon myös menetyksen jälkeisestä irti päästämisestä; kun on ehdoitta pakko irrottaa ja jatkaa elämää eri maailmoissa”, kappaleen säveltänyt ja sanoittanut rumpali Jere Luokkamäki taustoittaa.

”Biisin sanoma tarjoutui palvelemaan myös sellaista ihmissuhdetilannetta, jossa sielu astuu rajan yli toiselle puolen. Tällöin maanpäälliseen eloon jäävä osapuoli jää suremaan liian pitkäksi aikaa, muistelee vanhoja ja jossittelee: mitä jos olisi ollut ja entä jos… Suru voi kääntyä surijaansa vastaan. Lopulta tämä tarina kanavoitui videolle”, laulaja ja videotuotannosta vastannut Kansana jatkaa.

Haasteita synkkää kuvastoa hyödyntävän videon kuvauksille toivat nollabudjetti sekä se, että yhtye oli hetkellisesti ilman basistia.

”Jere sai idean, että väsätään video puhelimella. Kansana innostui ideasta ja toimeen tartuttiin välittömästi. Tarkoitus oli kuvata iPhonella vain hyvän näköisiä, esteettisiä kuvia ja olla tietoisesti hakematta jäsenneltyä ja loogista lopputulosta – suunnitelmasta huolimatta videolle rakentui kuitenkin kaunis kummitustarina”, yhtye kommentoi.

Segmentian voi nähdä keikoilla muun muassa Seinäjoella (Bar15 1.10.) sekä Helsingissä (5.11. Bar Base).

Lisää luettavaa