”Suurin osa hulluista tarinoista, joita hänestä kerrotaan, pitää paikkansa” – Morbid Angel -nokkamies muistelee edesmennyttä Pantera-kitaristia

"Hän oli yksi cooleimmista tyypeistä, joita olen tavannut", Steve Tucker toteaa.

28.12.2017

Morbid Angel -nokkamies Steve Tucker vieraili hiljattain 91.3 FM WTSR -radiokanavan The Chainsaw Symphony -ohjelmassa. Vierailu tapahtui 8. joulukuuta, joka on myös Pantera-kitaristi Dimebag Darrellin kuoleman vuosipäivä, joten Damageplan-yhtyeensä keikalla lavalle ammuttu muusikko nousi puheenaiheeksi myös Tuckerin haastattelun yhteydessä.

Tucker muistelee Dimebagia erityisellä lämmöllä ja sanoo tutustuneensa häneen erittäin hyvin, kun Morbid Angel kiersi Panteran lämmittelijänä vuonna 2001.

”Hän oli aivan mahtava ukko. Oikeasti, suurin osa hulluista tarinoista, joita hänestä kerrotaan, pitää paikkansa. Paitsi jos joku väittää hänen tehneen jotain todella ilkeää ja haistattaneen vielä vitut päälle. Koska vaikka hän teki hauskoja ja hulluja juttuja joskus jonkun toisen kustannuksella, hän kuitenkin piti aina huolta, ettei kellään jäänyt mitään hampaankoloon”, Tucker toteaa.

”Voin rehellisesti sanoa, että hän oli yksi cooleimmista tyypeistä, joita olen tavannut. En ole koskaan tavannut toista samanlaista tällä planeetalla.”

Tucker lisää myös koko kiertueen olleen todella fantastinen ja iso juttu koko Morbid Angelille.

”Kukaan tuskin pystyi silloin kuvittelemaankaan, että death metal bändi olisi… Mehän pääsimme soittamaan areenoille joka ilta ja se oli uskomatonta.”

Lisää luettavaa