– Uusi Behemoth-albumi on paikoin todella, todella henkilökohtainen. Eräs merkityksellisimmistä biiseistä on vähän yli kolmeminuuttinen repäisy To Drown the Svn in Wine, joka alkaa eräästä runosta lainatulla lauseparilla ”O Captain! My Captain! / Your fearful trip is done”. Kun sain kappaleen valmiiksi, tajusin sen kertovan pari vuotta sitten menehtyneestä isästäni. Sen ymmärtäminen nosti kaikki ihokarvani pystyyn. Surutyöni on edelleen kesken, ja To Drown the Svn in Wine on ehdottomasti yksi jutuista, joiden avulla olen prosessoinut asiaa – enemmän tai vähemmän tiedostamatta.
– Mutta elämä jatkuu. Oletko huomannut, että uuden levyn alussa oleva intro sisältää sydämenlyöntejä? Ne ovat muutaman viikon päästä syntyvän poikani sydänääniä. Ei tarvinne alleviivata, miten älyttömän isoja juttuja nämä ovat minulle.
Behemothin laulaja-kitaristi ja pääasiallinen biisinikkari Adam ”Nergal” Darski tuntuu olevan oma itsensä: suorapuheinen ja suodattamaton.
– Niin joo… En muistaakseni ole kertonut näiden sydämenlyöntien tarinaa aiemmin julkisesti!
Ennen kuin ehdin onnitella tulevasta perheenlisäyksestä, Nergal hyppää reilut kymmenen vuotta sitten julkaistun The Satanist -albumin äärelle.
– Kun aloin valmistella pian ilmestyvää levyä, halusin tehdä jotain yhtä puhdasta kuin The Satanistilla. Kun sen kansi oli aikoinaan työn alla, vein taiteilija Denis Forkasille omaa vertani, joka sekoitettiin kannen maalaamisessa käytettyyn väriaineeseen. The Satanist tuntui jo tekovaiheessa aivan erityiseltä, minkä takia halusin viedä sen maaliin kaikin tavoin äärimmäisellä tavalla. Ja mikä olisi äärimmäisemmin minua kuin vereni.
– Nykyään The Satanistia pidetään Behemoth-klassikkona. Fanit kommentoivat minulle jatkuvasti, miten järkälemäinen ja eeppinen kokonaisuus se on, nimeään myöten. Se tuntuu toki hienolta, mutta en ole suinkaan unohtanut, miten huvittuneita ja väheksyviä reaktioita levyn otsikko aikoinaan nostatti. ”Nergal, vautsivau, satanisti! Olisit nyt edes keksinyt jotain vähän omaperäisempää!” No, nimi ei ehkä ollut kovin kekseliäs kaltaiseltani henkilöltä, mutta yksikään bändi – tai ei ainakaan mikään isompi nimi – äärimetallin historiassa ei ollut käyttänyt sitä. The Satanist piti siis valjastaa käyttöön.
Lienee turvallista sanoa, että The Shit Ov God lukeutuu samaan kastiin. Eipä ole tullut moista otsikkoa aiemmin vastaan.
– Mietin ensin, että nimeäisin albumin bändin mukaan, mutta jätin idean naftaliiniin. Käytän sen myöhemmin, tai jätän kokonaan väliin. Vaikka Behemoth olisikin eeppinen otsikko, sekään ei ehkä olisi maailman kekseliäin!
Millainen tarina The Shit Ov God -nimeen sitten liittyy?
– Levyllä on sen niminen kappale, ja sen päätyminen otsikoksi oli hyvin tietoinen ratkaisu, Nergal painottaa.
– The Satanistin jälkeen julkaistujen levyjen nimet ovat I Loved You at Your Darkest ja Opvs Contra Natvram. Olen kuullut lukemattomia kertoja niin fanien, kollegoiden kuin muidenkin tyyppien suusta lauseita kuten ”Edellinen levynne, se joku Love ja Dark, on mahtava” tai ”Nergal, uusi albuminne, jonka nimeä en osaa sanoa, on todella hyvä”. Se on ollut hieman… lannistavaa. Onko vaikkapa I Loved You at Your Darkest todella liian vaikea nimi muistettavaksi? No, olipa niin tai näin, päätin jättää ”haastavat otsikot” taakse ainakin tässä vaiheessa.
Kun Behemothia tullaan joskus hamassa tulevaisuudessa muistelemaan, The Shit Ov God lienee yksi ensimmäisiä mieleen nousevia asioita.
– Nimenomaan. Pidän melko todennäköisenä, että vaikkapa kolmenkymmenen vuoden päästä joku sanoo: ”Taannoin oli tämä bändi Puolasta. En enää kuollaksenikaan muista sen nimeä, mutta heidän albuminsa otsikko oli The Shit Ov God.” Jonkun mielestä nimi saattaa olla naurettava, kun taas toinen näkee sen nerokkaana. Sen suoruus saattaa pelottaa, puistattaa tai hämmentää. Yksi juttu on kuitenkin varma: se ei jätä kylmäksi.
– The Shit Ov God on tietenkin ärhäkäs sisäänheittonimi, mutta silmiinpistävän otsikon takaa löytyy paljon asiaa. Uskallan väittää, että jos kaiken maailman somehuutelijat oikeasti vaivautuisivat lukemaan sanoituksiani, he saattaisivat tajuta, että tarinani ovat kaukana primitiivisestä provokaatiosta – sitäkään unohtamatta. Hah hah!
Loppuun asti
Puolasta tuskin löytyy kovin montaa henkilöä, jotka olisi haastettu oikeuteen jumalanpilkan tai vastaavan syyn takia yhtä usein kun Nergal. Yhtä usein hänet on todettu syyttömäksi. Siis loppujen lopuksi.
– Yksi oikeustapaus saatiin juuri päätökseen. Julkaisin joskus seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa esittelin Triptykonin Tom Fischeriltä saamaani taideteosta. Siinä ristillä riippuva Jeesus oli muotoiltu falloshahmoiseksi. Pian sain kuulla, että minut on haastettu oikeuteen uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta. Se tuntui yhtä aikaa täysin uskomattomalta ja täysin loogiselta.
– Toisessa kuvassa pidin jalkaani neitsyt Mariaa esittäneen maalauksen päällä, mikä oli liikaa tietyille ääriuskonnollisille tahoille. Tämäkin tapaus eteni oikeuteen, ja tilanne on edelleen auki – ja tulee todennäköisesti olemaan vielä pitkään. Kun jokin oikeusaste tekee vapauttavan päätöksen, siitä tietysti valitetaan, sillä opponenttini haluavat ajamilleen asioille maksimaalisen näkyvyyden. Tuttua kamaa.
Kuulostaa pattitilanteelta. Kukaan ei luonnollisestikaan halua luovuttaa ja antaa toisen voittaa.
– Voisin tietenkin olla julkaisematta provokatiivisia kuvia, mutta sitten he olisivat onnistuneet vaimentamaan minut. Niin ei tule käymään, sillä taistelen ilmaisun- ja sananvapauden puolesta loppuun asti. Ollaanpa silti realisteja: mitkään isommat asiat eivät taida oleellisesti muuttua ainakaan minun elinaikanani, Nergal puuskahtaa.
– Voin myöntää ilman mitään ongelmia senkin, että tämä on rasittavaa ja uuvuttavaa. Olen hirvittävän kyllästynyt tähän hölynpölyyn. Kun riipun löysässä hirressä vuosikausien ajan, se rassaa henkisesti. Ja taloudellisesti. Jos heitän karkean arvion, jokainen oikeustaistelu on tullut maksamaan minulle tuhansia euroja – enimmillään ehkä parikymmentätuhatta. Jos ja kun voitan jonkin tapauksen, saatan saada jotain takaisin, mutta korvausten hankkiminen saattaa olla taas uusien vääntöjen takana. En ole ihan niin rikas, etteikö minulla olisi näille rahoille muutakin käyttöä!
– Jos katsoo näiden oikeusjuttujen määrää, joku voisi tulla siihen päätelmään, että olen aivan helvetin vaarallinen ihminen. Se on niin loputtoman absurdia. Mikä minä olen ja mitä teen? Olen muusikko ja kerron vapaamielisistä ajatuksistani taiteen avulla. Miten se voi olla vaarallista ja uhkaavaa vuonna 2025? Entä mitä se kertoo vastapuolen uskomusten vahvuudesta – anteeksi, hauraudesta? Onhan se toisaalta kovin imartelevaa, että rock’n’roll on edelleen vaarallista!
Tuli palaa
The Shit ov God on taatusti vaarallisen kuuloinen albumi, ainakin tottumattomissa korvissa. Vaikka parin edellisen Behemoth-levyn kokeellisempia sävyjäkin kuullaan, materiaalin pääpaino on nopeassa hurjastelussa. Muutaman kuuntelukerran perusteella 34-vuotias äärimetallin majakka loistaa raivokkaammin, puhtaammin ja armottomammin kuin aikoihin.
– Monet albumin kuulleet ovat todenneet ”vanhan Behemothin tulleen viimein takaisin”. En tosiaankaan koe The Shit ov Godin olevan minkäänlainen retrolevy, enkä tietenkään koskaan lähtisi tarkoituksella tavoittelemaan vaikkapa Pandemonic Incantationsin [1998] aikakauden tunnelmia. Ymmärrän silti hyvin, mistä nämä mielipiteet ja kommentit kumpuavat.
Mikä oli oma tavoitteesi levyn suhteen?
– En todellakaan yrittänyt keksiä pyörää uudelleen. Jos olemme ikinä harrastaneet sellaista, ne ajat ovat takanapäin. Uusi levy saattaa hyvinkin olla sekoitus kaikkia Behemothin aikakausia, mutta samalla se on pirun elinvoimainen albumi. Olen melkein viisikymppinen, mutta tuli palaa sydämessäni. Behemoth on elossa ihan helvetin vahvasti, Nergal nauraa.
– Vaikka kappaleiden kirjoittaminen perustuu lähes yksinomaan intuitioon ja spontaaniuteen, mielessäni oli silti muutamia selkeitä suuntaviivoja. Tärkein oli varmaankin tämä: I Loved You at Your Darkest ja Opvs Contra Natvram olivat hieman kokeellisempia ja progressiivisempia Behemoth-teoksia, mutta nyt aikomuksenani oli säveltää vähän suoraviivaisempi albumi. Ja hauskempi!
Mitä tarkoitat?
– Kun aloimme katsoa uusia kappaleita, sanoin bändikavereilleni, että meidän pitää tehdä biisejä, joiden soittaminen on… niin, hauskaa. Siis aivan erityisen hauskaa. Lvciferaeon on hyvä esimerkki. Kun kehittelin sen blastgroove-riffejä, olin aivan haltioissani. Että hemmetti, nyt nautitaan. Fiilistellään enemmän eikä tuoda laulua mukaan niin nopeasti kuin yleensä. Lvciferaeon kestää vähän yli neljä minuuttia, ja sen ensimmäiset 45 sekuntia koostuvat pelkästä soittotykityksestä – ja se on meidän kontekstissamme pitkä aika.
– Otetaanpa vertaus Deiciden suunnalta: Legion on mahtava levy, mutta sen taltioiminen studiossa tai esittäminen livenä ei välttämättä ole ollut kovin kivaa. Se on niin pirun intensiivinen teos, ettei sen parissa voi hengähtää missään vaiheessa. Koko ajan tulee armotta turpaan. Eihän esimerkiksi Once Upon the Crosskaan ole mitään lomailua, mutta kuulen siellä erilaista soittamisen riemua. Halusin mennä siihen suuntaan.
Pitkäaikainen yhteistyökumppaninne Daniel Bergstrand on vaihtunut toiseen ruotsalaiseen, Jens Bogreniin. Kertoisitko hieman tästä ratkaisusta?
– Halusin tehdä asiat uudella tavalla, ja pistimmekin koko paletin uusiksi. Inferno nauhoitti rummut Fascination Street -studiolla Örebrossa, kun taas bassot ja kitarat tehtiin The Church of Soundilla Münchenissä.
– Rakastin työskennellä Etelä-Saksassa. Olin siellä pari viikkoa ja pystyin keskittymään albumin tekemiseen sataprosenttisesti, ilman pienimpiäkään häiriötekijöitä. Olin kuin munkki, toistin samat jutut päivästä toiseen ja omistauduin musiikille ja äänityksille aivan täydellisesti. Ja katso: omissa korvissani levyn kitaraosuudet ovat intensiivisempiä ja tiukempia kuin koskaan ennen.
– Jens Bogren äänitti, miksasi, tuotti ja masteroi albumin. Sen ansiosta The Shit Ov God soundaa Behemothilta, mutta uudella kierteellä ja tuoreilla vivahteilla. Se on juuri sitä, mitä haimmekin.
Albumilla on kahdeksan kappaletta. Se on varsin maltillinen määrä.
– Elämme Tiktok-aikakautta, jossa kaikki on nopeaa ja pinnallista. Siis hemmetti, jo 15 sekuntia on pitkä aika. Siihen nähden nelisenkymmentä minuuttia on tietenkin ikuisuus, mutta metallilevyksi The Shit Ov God on silti varsin lyhyt.
– Metallica on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, mutta en jaksa kuunnella heidän uusimpia levyjään alusta loppuun. 80 minuuttia on yksinkertaisesti liikaa. The Shit ov God on niin tehokas ja iskevä 37-minuuttinen, että ehkä joku jopa panee sen soimaan saman tien uudelleen!
Lisää numeroita pöydälle: The Shit ov God on 13. levynne. Onko tällä erityistä merkitystä sinulle?
– No, jos olemme sopivan epäonnisia, tämä on viimeinen Behemoth-albumi. En toki toivo sitä, sillä tunnen olevani täynnä virtaa. Itse asiassa minulla on uusia biisejä mielessäni jo nyt.
Aivan sekaisin
Ennen kuin neljästoista Behemoth-teos jonakin kauheana päivänä ilmestyy (levy julkaistiin 9.5., toim.huom.), yhtyeen kalenteriin ehtii tulla merkintä jos toinenkin. Seuraavaksi ohjelmassa on iso Euroopan-kiertue, joka saapuu Helsinkiin 22. huhtikuuta.
– Olen pirun ylpeä rundin kattauksesta. Rotting Christ on ollut yksi suosikeistani jo Thy Mighty Contractin [1993] ajoista, ja olen erittäin iloinen heidän mukanaolostaan.
– Satyricon taas… Aivan kuten Rotting Christ, se on legendaarinen yhtye. Olin itse asiassa aika yllättynyt, että he suostuivat lähtemään kiertueelle kanssamme – siis soittamaan ennen meitä. Onneksi suostuivat, sillä nyt illan kattaus on ihan omaa luokkaansa.
Tämän kokoluokan black metal -pohjaista rundia ei ole taidettu nähdä koskaan ennen.
– Kyseessä on Behemothin suurin pääesiintyjäkiertue ikinä. Pienimmätkin keikkapaikat vetävät sisuksiinsa kolmetuhatta ihmistä. Puolan-konserttiin on myyty jo kuutisentuhatta lippua, Nergal luettelee.
– Joten kyllä, tämä on maailmanhistorian mittavin black metal -kiertue. Tiedän kyllä, ettei tämä ole joidenkin tosihahmojen mielestä mikään todellinen black metal -rundi, mutta moiset mielipiteet eivät kiinnosta minua pätkän vertaa. Eivät tietenkään.
Keikoista puheen ollen: Beherit, eräs kaikkien aikojen suosikeistasi, palasi lavoille viime vuonna. Taisit nähdä heidän esiintymisensä Itävallan House of the Holy -tapahtumassa?
– Kertoo jotain Beheritin vaikutuksesta, että käytin 90-luvulla vähän aikaa taiteilijanimeä Holocausto, tietenkin Beheritin Nuclear Holocausto Vengeancen innoittamana, Nergal heittää.
– House of the Holy oli aivan mieletön. Se järjestettiin erikoisessa vuoristolokaatiossa, missä tunsi olevansa aivan omassa maailmassaan. Kun Beherit nousi lavalle ja näin heidät ensimmäisen kerran livenä, se oli jotain aivan järisyttävää. Ihan mieletöntä. Olin aivan sekaisin – toki myös alkoholin takia, mutta pääosin Beheritin ansiosta.
Onneksi seuraava rituaali on jo kulman takana.
– Kyllä. Beherit esiintyy Puolan Mystic-festivaalilla kesällä. Arvaapa kahdesti, aionko olla paikalla.
Julkaistu Infernossa 3/2025.