Thrash metal -nimen keksijänä pidetty pitkän linjan toimittaja Malcolm Dome on kuollut

Raskaaseen musiikkiin erikoistunut toimittajaveteraani oli kuollessaan 66-vuotias.

01.11.2021

Brittiläinen musiikkitoimittajaveteraani Malcolm Dome on kuollut. Asiasta uutisoi Prog-lehti, jonka kirjoittajana Dome on toiminut lehden perustamisvuodesta 2009 lähtien. Dome oli kuollessaan 66-vuotias.

Dome aloitti pitkän uransa 1970-luvun lopulla ja liittyi Kerrang!-lehden toimittajakaartiin lehden perustamisvuonna 1981. Hän oli ensimmäisiä toimittajia, joka käytti teksteissään termiä ”thrash metal” (kirjoittaessaan Anthraxin Fistful of Metal -debyytistä ja levyn kappaleesta Metal Thrashing Mad) ja Domea pidetäänkin koko termin ja nimen keksijänä.

Vuonna 1988 Dome oli perustamassa RAW-lehteä ja myöhemmin hän kirjoitti muun muassa Metal Forces -lehteen, kauhuelokuviin erikoistuneeseen Terror-lehteen, Classic Rockiin, Metal Hammeriin ja lopulta Prog-lehteen.

Dome toimitti urallaan myös lukuisia musiikkikirjoja muun muassa AC/DC:stä, Led Zeppelinistä ja Metallicasta. Hän toimi lisäksi myös radiojuontajana Total Rock Radiossa, joka vaihtoi myöhemmin nimensä Total Rockiksi.

Dome esiintyi asiantuntijan roolissa myös monissa dokumenteissa kuten muun muassa Classic Albums -sarjassa, Iron Maidenin Early Days -historiikissa (2004), Metal: A Headbanger’s Journey -elokuvassa (2005), Anvil: The Story of Anvil -elokuvassa (2009) sekä VH1-kanavan The Story of Metalissa (2006).

Lisää luettavaa