Inferno tavoittaa Christian ”Chrism” Pulkkisen kreivin aikaan. Hänen Eden’s Curse -yhtyeensä on juuri lähdössä Englannin-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa. Kansainvälisen bändin suomalaisvahvistus odottaa rundia innolla. Mikäs on lähtiessä, kun vanhan liiton hard rockille on Brexit-maassa kysyntää, eli salit ovat isoja ja väkeä riittää.
– Eniten odotan positiivista energiaa muusikoiden ja yleisön välillä sekä kohtaamisia fanien ja rocklegendojen kanssa, kosketinsoittaja valikoi ja mainitsee pari esimerkkiä legendaosastolta.
– Michael Schenker Festissä vaikuttavat muun muassa Graham Bonnet ja Doogie White, joita diggailin jo teininä. Ja mikäli Facebookissa annetut lupaukset pitävät, Black Sabbathissa laulanut Tony Martin tulee moikkaamaan Birminghamin-keikalle.
Eipä arvannut pikku-Chrisu, mihin pianotunneilta alkanut tie hänet vielä veisi. Etenkään, kun sitä tietä oli työlästä taivaltaa eikä sen todellakaan pitänyt johtaa mihinkään.
– Aloitin klassisen pianon opinnot seitsemänvuotiaana lähinnä äidin toiveesta. Alussa soittohommat olivat pakkopullaa, Chrism naurahtaa.
Pulkkisen poikien – Chrism ja hänen veljensä Nicholas soittavat samassa bändissä – isä teki uran lyömäsoittajana Turun kaupunginorkesterissa.
– Isästä on ollut valtavasti tukea musiikkiuralla, mutta alkuaan hän oli sitä mieltä, ettei pojista kannata tehdä muusikoita, koska ala on niin epävakaa ja turvaton.
Aluksi jälkikasvun uravalinnasta ei tarvinnut olla huolissaan. Pianotuntien tekniikkaharjoituksista ei saanut samanlaista välitöntä tyydytystä kuin videopeleistä, tv:stä, kirjoista ja skeittaamisesta.
– Duunia pitää toki tehdä, jotta motoriikka kehittyy, mutta pikkupojalle se oli hiukan liikaa. Kun pääsin soittamaan oikeita kappaleita, homma muuttui mielekkäämmäksi. Treenasin silti aina vasta viime tingassa ja yritin jutella piano-opettajalle mahdollisimman paljon jonninjoutavia, jotta soittamiseen jäisi mahdollisimman vähän aikaa.
Pianotunnit eivät silti menneet hukkaan. Ne kehittivät perustekniikan tasolle, jonka varaan Chrism saattoi alkaa rakentaa, kun soittamisesta tuli intohimo. Se tapahtui yläasteella. Teini-ikään tultuaan Chrism löysi musiikin, joka kuulosti hänestä kiehtovan vaaralliselta ja jossa koskettimia soitettiin aivan eri tavalla kuin mihin hän oli tottunut.
– Tärkeitä albumeja olivat Yngwie Malmsteenin Marching Out, Dream Theaterin Awake, Metallican …And Justice for All, Megadethin Rust in Peace ja Stratovariuksen Visions, muusikko latelee.
Raskas rock iski nuoreen Chrismiin niin kovaa, ettei levylistasta tahdo tulla loppua.
– ELP:n Trilogy, Shadow Galleryn Tyranny, Spiral Architectin A Sceptic’s Universe, Symphony X:n V, Children of Bodomin Hatebreeder ja Planet X:n Universe. Sekä tietenkin Andromedan II=I, joka on kaikkien aikojen lempparilevyni.
Ja kuinka ollakaan, power- ja progemetalliherätyksensä jälkeen Chrism alkoi kuunnella klassistakin eri korvalla.
– Pidän eniten impressionistisista säveltäjistä, varsinkin Ravelista ja Debussysta. Toisin kuin power metal -kiipparisteja yleensä, minua kiinnostaa eniten 1800-luvun lopun ja 1900-luvun klassinen. Pidän Beethovenista, Sibeliuksesta, Rimsky-Korsakovista, Liztistä, Bartókista ja Stravinskystä. Toki Bachin ja Mozartin raiskaaminen keytarilla on aina mukavaa.
Pääbändin visionääri
Chrism löysi yläasteelta muutakin kuin musiikkia. Siellä oli kavereita, joiden seurassa hengatessa tapahtui väistämätön. Kun ympärillä pyörii monta soittamisesta kiinnostunutta teiniä, bändiviritysten rakentelu on enää ajan kysymys.
Yksi noista varhaisista virityksistä on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin. Chrismin pääbändi Simulacrum otti ensiaskeleensa Puolalan yläasteen bändikatselmuksissa eikä ole suuremmin muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Chrismin kitaristiveli Nicholas ”Solomon” Pulkkinen ja basisti Olli Hakala ovat olleet mukana alusta saakka. Rumpalinvaihdokset ovat hidastaneet tahtia turhankin paljon, mutta toisaalta verkkainen eteneminen on jättänyt aikaa kehitykselle.
– Sävellyksissäni on nykyään selkeämpi punainen lanka kuin alkuaikoina. Myös suurempien kokonaisuuksien hahmottamiskyky on kehittynyt. Mitä enemmän sävellyksellä on kestoa, sitä enemmän pitää pähkäillä, miten kokonaisuudesta saa toimivan. Siltikin jo ensimmäisellä levyllä on aika kovia juttuja, joista osa on sävelletty 16-vuotiaana.
Bändin debyytti The Master and the Simulacrum ilmestyi vuonna 2012. Kakkosalbumia tehtäessä toiseksi kitaristiksi tuli Petri Mäkilä, jonka mukanaan tuomasta sävellyksestä tuli vuonna 2016 julkaistun Sky Dividedin nimibiisi.
– Petrin tyyli säveltää progemetallia on modernimpi kuin minun. Hän on kiinnostunut djent-orkestereista kuten Peripherystä, Veil of Mayasta, Kadinjasta ja tietenkin Meshuggahista. On ihmeellistä huomata, että kun ladon tarpeeksi kosketinraitoja Petrin riffien päälle, niin kyllä se ihan Simulacrumilta kuulostaa.
Nykyisin Simulacrumissa soittaa rumpuja Tatu Turunen, ja bändillä on keulillaan peräti kaksi laulajaa, Erik Kraemer ja Niklas Broman. Kokoonpano työstää kolmatta albumia. Chrism arvelee, että ellei kuolema tai hermoromahdus kampita, se ilmestyy syksyllä 2019.
– Sky Dividedilla oli kaksi yli kymmenenminuuttista biisiä, joita moni arvostelija piti albumin parhaimmistona. Mittavien biisien tekemisen taitoni on kehittynyt roimasti 20 vuoden aikana, ja uudella levyllä se pistetään toden teolla koetukselle.
Vaikka aika ja tapahtuneet muutokset ovat jättäneet jälkensä Simulacrumiin, yhtyeen ydin on pysynyt ennallaan. Se tekee monimutkaista musiikkia, mutta tahtoo pitää konstikkuuden työkaluna, ei itseisarvona.
– Tarkoitus on saavuttaa omintakeinen soundi ja antaa yleisölle tuore kuuntelukokemus. Toisia jäljittelemällä ei jää historiankirjoihin.
Sivurooleihin sopeutuja
Simulacrum on Turussa perustettu bändi, ja varsinaissuomalaisena Chrism aikoo pääprojektinsa pitääkin. Näin on ihan käytännön syistä. Kun bändin jäsenet asuvat lähellä, musiikkia ei tarvitse äänitellä etänä, mikä tekee työskentelemisestä helpompaa.
Muille yhtyeilleen Chrism ei ole asettanut samanlaisia maantieteellisiä vaatimuksia. Thorsten Koehnen ja Paul Loguen vuonna 2006 perustaman Eden’s Cursen jäsenet ovat kotoisin eri maista. Suomalainen kosketinsoittaja liittyi remmiin vuoden 2016 alussa.
Eden’s Curse.
– Siinä bändissä on riittänyt miehistönvaihdoksia, varsinkin kosketinsoitinosastolla. Itse aion pysytellä Eden’s Cursessa pitkään, sen verran hyvin muusikoiden kemiat siinä toimivat.
Myös muut Chrismin yhtyeet ovat muualta. Adamantra on kaksi albumia julkaissut progemetalliyhtye pääkaupunkiseudulta, Epicrenel Adamantran rumpalin Mikko Sepposen sooloprojekti, joka julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2014.
– Liityin Adamantraan vuonna 2010. Simulacrumiin verrattuna sen musiikki on hiukan enemmän kallellaan Symphony X:n ja Shadow Galleryn suuntaan, mutta basisti Jukka Hoffrénin sävellystyyli on omintakeinen.
Kumpikin bändi etenee levytysurallaan kaikessa rauhassa. Epicrenelin toinen albumi on sävelletty, mutta äänitys- ja julkaisuaikatauluja ei ole vielä sovittu. Adamantran kolmas levy taas on ollut käymisvaiheessa pitkään. Chrism arvelee sen ilmestyvän vuoden 2019 aikana.
Eden’s Cursessä, Adamantrassa ja Epicrenelissä Chrismin osa ei ole yhtä keskeinen kuin Simulacrumissa. Hän kuitenkin vakuuttaa sopeutuvansa hyvin myös sivurooleihin, kunhan saa sovittaa omat osuutensa, ainakin suurimmaksi osaksi.
– Bändillä on hyvä olla tietynlainen hierarkia ja yksi johtohahmo. Simulacrumissa se olen minä, Adamantrassa Jukka Hoffrén, Epicrenelissä Mikko Sepponen ja Eden’s Cursessa Paul Logue. Annan mielelläni heidän viedä musiikin sinne minne parhaaksi näkevät. Oman leimani jätän soittamalla.
Simulacrum on Chrismin biisien julkaisukanavana hänen bändeistään se, joka heijastaa tarkimmin häntä itseään. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei muiden yhtyeiden merkitystä pidä väheksyä. Kaikilla on paikkansa.
– Adamantrassa pääsen soittamaan aivan erilaista progemetallia kuin omasta sävellyskynästäni lähtee. Epicrenelissä saan sovittaa överimahtipontisia syntikoita ilman rajoituksia ja ihastella planeetan parhaimpiin laulajiin kuuluvan Christian Palinin tulkintaa. Eden’s Cursen kautta opin uutta musiikkibisneksestä, pääsen kiertämään ulkomailla ja tapaamaan vanhoja idoleitani.
Mediapalvelujen tuottaja
Christian ”Chrism” Pulkkisen toimenkuvaan kuuluu paljon muutakin kuin kosketinten soittamista. Hän johtaa mediatuotantofirma Dark Noise Productionsia, jonka puitteissa tehdään monenlaisia kulttuuritekoja.
Chrism perusti Dark Noisen opiskelukaverinsa kanssa kouluttautuessaan audioteknikoksi Turun konservatoriossa. Aluksi firma keskittyi bändien livemiksaukseen. Firman toinen perustaja Altti Karjalainen menehtyi noin kymmenen vuotta sitten tapaturmaisesti. Yhtiö jatkoi toimintaansa Chrismin johdolla, ja nykyisin Simulacrumin Olli Hakala omistaa siitä osan. Simulacrumin levyt tehdään yhtiön omassa studiossa.
Dark Noisen viimeisin aluevaltaus on videotuotanto. Se on tehnyt musiikkivideoita bluesmuusikoille Erja Lyytiselle ja Ina Forsmanille sekä metallibändeille kuten Battle Beast, Amberian Dawn ja Thaurorod.
– Videoiden tuotanto lähti siitä, kun menin Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan opiskelemaan mediatuotantoa. Tutustuin siellä elokuvalinjan opiskelijoihin, ja tuntui luontevalta laajentaa yrityksen toimintaa videopalveluihin.
Dark Noisen videoita ovat ohjanneet, kuvanneet ja leikanneet Esa Jussila ja Artturi Rostén, joiden kanssa Chrism on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien. Hänen oma roolinsa firman projekteissa on moninainen: Chrism on linkkinä asiakkaan ja ohjaajan välissä, osallistuu käsikirjoitusten suunnitteluun ja hoitaa esituotantoa, budjettiasioita, aikataulutusta, kuvauspaikkojen etsimistä sekä logistiikkaa. Jälkituotantovaiheessa on säädettävänä vielä videon markkinointi.
– Haluaisin kasvattaa Dark Noise Productionsista pääasiallisen tulonlähteeni. Siihen liittyisi kokonaisvaltainen mediapalveluiden tarjonta musiikkialalle. Eli ääni- ja videotuotannot, markkinointi ja promootio sekä graafinen suunnittelu. Tällä hetkellä suunta on hyvinkin nousujohteinen. Levy-yhtiöasiakkaita ovat olleet esimerkiksi Nuclear Blast, Napalm, Svart, Drakkar ja AFM.
Myös ajatus elokuvien tuottamisesta ja niiden musiikin ja äänen suunnittelusta miellyttää Chrismiä, mutta ainakaan vielä Dark Noise Productions ei tähyile aktiivisesti valkokankaiden suuntaan.
– Toisaalta Rostén ja Jussila ovat töissä elokuva-alalla, eli sitä kautta olisi portti auki siihen suuntaan. Aika näyttää, tuleeko se koskaan toteutumaan.
Vaikka Chrism ei itse ohjaa videoita, myös hänen visuaalinen tyylinsä pääsee tuotannoissa esille. Se on metallitaustasta johtuen melko synkkä.
– Tykkään ränsistyneestä, dystooppisesta kuvakielestä ja film noirista. Toki osaamme tehdä myös positiivisuutta huokuvaa kuvaa, jos projekti sitä vaatii. Esimerkiksi Ina Forsmanin No Room for Love on valoisa musiikkivideo.
Viidakosta sulkapallokentille
Vaikka musiikki vie Christian Pulkkisen välillä ulkomaille asti, hänen elämänsä on lujasti kiinni Turussa. Siellä ovat hänen vanhempansa, veljensä ja suuri osa kavereista, ja hän itse asuu kaupungin keskustassa avovaimonsa kanssa.
– Tyttöystäväni tekee visuaalista taidetta, joten kämppämme on aika usein kaaoksen vallassa. Hän on myös huonekasvien perään. Meillä on 60–70 kasvia, joten asunto on kuin viidakko. Kasvien ansiosta ilmanlaatu on erityisen hyvä. Meillä on hyvä luomisen ilmapiiri ja vehreä tunnelma.
Musiikin ja mediatuotantojen ohella Chrism tekee muutaman tunnin työpäiviä Halofax-nimisessä mobiilialan liikkeessä.
– Teen siellä huoltoasioita eli korjaan puhelimia ja teen asennuksia. Halofaxia täytyy kiittää siitä, että saan aina vapaata kiertueita varten.
Vapaa-ajallaan Chrism kuulee usein sulkapallokentän ja kuntosalin kutsun. Kun hän rentoutuu kotona, se ei todellakaan tapahdu levyjä kuunnellen.
– Katson Netflixistä laatusarjoja, tai jos pitää nollata aivot, niin hömppää. 80-luvun ja 90-luvun alun toimintaleffat ovat lähellä sydäntäni, eli testoa pitää olla! Tykkään myös käydä viihteellä, kavereiden kanssa on aina mukava viettää aikaa. Pyörin yöelämässä lähinnä Simulacrumin poikien kanssa, paikkakuntalaisia kun ovat.
Vapaa-ajanvietto-ongelmia ei liiemmin taida olla, sillä kertomansa perusteella Chrism vaikuttaa harvinaisen aktiiviselta ja aikaansaavalta puuhamieheltä. Mutta mikä musiikissa on se kaikkein mieluisin osa-alue?
Chrism miettii hetken ennen kuin vastaa, että itse asiassa juuri monipuolisuus taitaa olla se asia, joka häntä viehättää eniten.
– Jos pelkästään kiertäisin soittamassa, se alkaisi maistua ennen pitkää puulta. Nyt saan tasaisesti kiksejä säveltämisestä, tuottamisesta, äänittämisestä, miksaamisesta, musiikkivideoiden tuottamisesta, keikkojen järjestämisestä ja esiintymisestä.
Julkaistu Infernossa 10/2018.