Industrialveteraani Nine Inch Nails on julkaissut uuden levyn Bad Witch. Julkaisun tiimoilta nokkamies Trent Reznor on myös päässyt lausumaan erinäisissä medioissa vankkoja ja suoria mielipiteitään muun muassa politiikasta.
”Mitä Donald Trump tekee on huolestuttavaa ja raivostuttavaa. Eikä kyse ole konservatiivisuudesta, uskonasioista tai siitä, pitäisikö hallituksen olla iso vai pieni. Minulla ei ole ongelmaa noiden asioiden kanssa. Mutta kaiken säädyllisyyden, kohteliaisuuden ja totuuden laiminlyönti on todella sydäntäsärkevää. Tuntuu kuin tämä maa, joka juhlii typeryyttä, todella laskee rimaa entisestään”, Reznor harmittelee New York Timesin haastattelussa.
Reznor myös kaipaa muilta artisteilta enemmän kannanottoja päivänpolttaviin asioihin. Hän sanoo itse sisäistäneensä 90-luvulla haastatteluja antaessaan kuulemansa argumentin, että hänen kaltaisillaan vaikutusvaltaisilla hahmoilla on velvollisuus osoittaa epäkohtia, sillä on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat samoin, mutta jotka tarvitsevat itselleen äänitorven.
”Kaiken maailman Taylor Swiftit ja muut nuorisokulttuurin vaikuttajat ovat kuitenkin liian huolissaan brändistään, kohdeyleisöstään, suosiostaan ja urastaan”, Reznor sivaltaa.
The Guardianin haastattelussa hän myöntää olevansa kenties vieraantunut nykyisestä populaarikulttuurista jo pelkästään ikänsä vuoksi, mutta toivoisi siitä huolimatta medioilta syvällisempiä, pohtivia ja keskustelua herättäviä artikkeleita muustakin kuin vain hip hopista ja rap-musiikista.
”Montako analyysia Guardian on kirjoittanut Kanye Westistä viimeisen kuukauden aikana? Tässä teille analyysi: se kaveri on menettänyt järkensä. Hänen levynsä oli paska eikä hän ole nyt hyvässä jamassa, siinä se”, Reznor kuittaa.
Reznorin mielestä tarvittaisiin lisää ajatuksia herättävää ja oikeasti merkittävää musiikkia kaiken eskapismin ja sokerikuorrutteisen hötön keskelle – esimerkkinä hyvästä populaarimusiikista hän heittää Childish Gambinon This is American.
”Minä todella mietin, mitä videolla oikeasti yritetään sanoa ja tunnen nöyryyttä. Se muistutti minua siitä, että rima voi myös olla niin ylhäällä kuin tarvitaan. Maailmassa on paljon synttärikakkua eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta eikö ole olemassa mitään muuta?”